Kolme tv-sarjaa, joiden puolesta taistelisin, jos tv päätettäisiin lakkauttaa!

1. Pieni talo preerialla

Pieni talo preerialla -tv-sarjaan tutustuin ensimmäisen kerran 9-vuotiaana kun meillä oli remontti kotona ja asuimme muutaman yön hotellissa. Meillä ei ollut digiboksia kotona, joten hotellissa pääsin pitkästä aikaa katsomaan televisiota! Ensimmäiset jaksot jotka tästä sarjasta näin, kertoivat Pikku naisia -teatteriesityksestä, kiusatusta intiaanipojasta - ja Lauran isosiskon Maryn umpisuolen puhkeamisesta! Tuo viimeinen jakso tuntui ylijännittävältä, varsinkin kun se oli kaksiosainen, enkä nähnyt enää seuraavan päivän jaksoa! Murehdin mitä Marylle kävisi, vaikka kuitenkin tiesin, että hän selviytyisi...

Sain synttärilahjaksi Pieni talo -kirjat ja rakastuin niihin <3 Ja kun meille sittenjoskus hankittiin digiboksi, aloin heti seurata sarjaa nauhoittamalla, koska YLE oli päättänyt pistää sen tulemaan aamupäivällä! Ystäväparkani ei nähnyt sitä kuin lomalla, koska heillä ei ollut tallennuslaitetta :(

Pieni talo preerialla perustuu siis Laura Ingalls Wilderin omaan elämään perustuvaan kirjasarjaan, tosin aika löyhästi. Perhe asuu koko elämänsä Walnut Grovessa (tosiasiassa he muuttivat pois Lauran ollessa noin 12), sarjassa vierailee henkilöitä joita oikeasti ei ole ollut olemassakaan, ja draamaa ja keksittyjä asioita on vähän liiankin. Ymmärrän hyvin, miksi jotkut eivät siksi tykkäisi siitä. Minulle sarja on kuitenkin tosi rakas <3 Pidän eniten koulussa ja muualla tapahtuvista kommelluksista, hauskoista kohdista, sen ajan elämästä, mutta myös paljon tunteellisista jaksoista. Lempihenkilöitäni on vaikea sanoa, mutta varmaan koko Lauran perhe!

Vaikka ohjelma loppui jo vuosia sitten, katson sitä edelleen, sillä sain kerran joululahjaksi kaikki sarjan tuotantokaudet! Katson niitä järjestyksessä, mutta aika harvoin - olen vasta toisessa kaudessa. Toisen kaverini kanssa olen katsonut niitä aina joskus, kun hän on kylässä. Nauramme, puimme nyrkkiä ja sätimme Harriet Olesonia! :D

Harriet: If God wanted me to speak with my hands, he wouldn't have given me mouth!
Nels: Even God can make mistakes.

2. Murdochin murhamysteerit

Näin Murdochin ensimmäisestä jaksosta pätkän. Ajattelin että näyttää aika tylsältä sarjalta. Nyt kadun ja toivon hartaasti, että olisin nähnyt tämän osan! Siitä on nyt vuosi, ja tämän vuoden aikana olen laskenut tunteja jakson alkuun, katsonut uusinnat, katsonut vielä kerran äidin kanssa Yle Areenasta, kirjoittanut vuoropuheluja muistiin ja rakastunut vuorotelleen kahteen päähenkilöön!

Murdochin murhamysteerit eli Murdoch on rikossarja vuosisadan (1800-1900) vaihteen Torontosta. Tykkään rikossarjoista, myös niiden rikoksien (varsinkin motiivien) ja poliisintyön vuoksi, mutta ennen kaikkea ihmissuhteiden vuoksi! Dr Julia Ogden ja William Murdoch ovat alussakin ihastuneita/rakastuneita toisiinsa, mutta kaikkien vastoinkäymisten ja väärinkäsitysten vuoksi he rakastavat toisiaan yhä enemmän... Samoin konstaapeli George Crabtreen ja Dr. Emily Gracen samantyyppinen suhde on ihana <3

Pidän mahdottomasti kaikista päähenkilöistä, mutta yksi tulee aina ensimmäisenä mieleen: Julia. Ihastuin hänen itsevarmuuteensa, ystävällisyyteensä, vaikuttamiseensa ja pyrkimykseensä uralle. Emily on toiseksi ihanin, samanlainen mutta hiukan erityyppinen, George mahdottoman hauska ja Williamin silmät niin kauniit, mutta Julia oli esikuvani jo aluksi!

Sarja meni tauolle tammikuussa, ja kuinka surinkaan sitä! Mutta (nyt tulee syy siihen miksi tämä postaus kirjoitetaan juuri nyt): SARJA JATKUU TÄNÄÄN!!! Siitä tulee ensin 8. kausi ja sitten kerrataan ensimmäiset kaudet. Ystäväni Lizaahh (joka aloitti katsomisen vähän myöhemmin kuin minä, rakastaa sarjaa yhtä palavasti ja julkaisee toivottavasti vähän samantyyppisen postauksen kuin tämä) ja minä aiomme laskea tänään tunteja ja minuutteja sarjan alkuun, niin pitkään olemme sitä odottaneet!

Inspector Marcel Guillaume: Well, well, I'm impressed.
Julia: That a woman can be a doctor?
Inspector M.G.: That a doctor can be so beautiful.

Julia <3

Emily <3

William <3

3. Neiti Fisherin etsivätoimisto

Tämän sarjan lasken edelleen mukaan vähän haparoiden, sillä katsoin sitä kesä-elokuussa ja vain kolme kautta. (Enempää ei ole :'() Mutta pakko, on tämä sen verran ihana sarja! <3

Neiti Fisher kertoo myös rikoksien ratkomisesta, mutta 20-luvun Australiasta. Se on muutenkin vähän erityylinen kuin Murdoch, ekan jakson katsottuani mietin, että en kyllä halua tätä enää katsoa... Mutta katsoin kuitenkin, ja sitten Lizaahhkin katsoi (ja rakastui :P) ja sitten minäkin rakastuin pikkuhiljaa!

Parasta tässäkin ovat henkilöt ja heidän suhteensa <3 Ensin pidin eniten rauhallisesta Dotista, neiti Fisherin apulaisesta, mutta nyt kun ajattelen, pidän eniten Phryne Fisheristä. Hän on hauska, hyvää ajatteleva, omapäinen, erikoinen, naisellinen muttei kuitenkaan... Suoraan sanottuna erilainen. Eli ihana <3 Pidän kuitenkin hyvin paljon komisario Jack Robinsonista, jolla on vino hymy ja myöskin hauskat kommentit, Dotista edelleen ja konstaapeli Hugh Collinsista!

Ja sitten tämän sarjan tunnari <3, muoti, 20-luvun elämä...

Phryne: So I did the only thing I could in the circumstance...
Jack: You called for help?
Phryne: I stabbed him in the shoulder!

                                                                           ***
P.S. Sitaatit olivat ohjelmien IMDb-sivuita.

Kesäloma etenee

Kesäloman toisen viikon lopussa... Todistuksenjaosta tuntuu kuluneen jo pitkän aikaa. Mutta jo nyt koulunalku tuntuu olevan lähellä. Se on tosin normaalia, jo loman ensi päivänä mietin, että kohta se on jo ohi...

Ensimmäiset lomapäivät vietin pääasiassa kotona ja näin kavereitani. Kävin elokuvissa (Me Rosvolat - aika hyvä!) ja esitin näytelmän naapurieni kanssa. Me jopa tienattiin siitä! :) Lisäksi kävin jokavuotuisella retkellä Puuhamaassa - oli hauskaa!

Kasvinprässäys operaationi kotona

Noin viikko sitten muutimme. (Nähtävästi sitten puhunkin tästä vaikka toukokuun postauksessa en aikonutkaan ainakaan hirveästi.) Voisin sanoa sen verran, että täällä on kuuma, sataa aika usein (jee!) eikä posti ole luotettavaa. Arvatkaa, onko hauskaa, kun olin viimeiset puoli vuotta suunnitellut kirjoittelevani ensi vuonna kavereilleni. Pitää nähtävästi miettiä uudelleen, jos puolet kirjeistä ei koskaan saavu perille... Yksinäistä on.

Kirjahylly piristää <3

Otin lähipäivinä käyttöön uuden puhelimeni jonka sain jouduin ostamaan toukokuussa. Se on kosketusnäyttöinen, siinä on WhatsApp mikä on aika kiva juttu... Viimeiset illat olen keskustellut siellä kavereiden kanssa. Mutta minulla on ikävä Renniä, aiempaa puhelinta, joka on samalla ensimmäinen puhelimeni. Kyllä, sillä on nimi ja kyllä, minulla on ikävä "kivikautista puhelinta". Mutta en halua jättää Renniä! En pidä muutoksista enkä moderneista laitteista.

Viime päiviä on piristänyt tuntuvasti viimeisin fiktiivinen ihastukseni. Tai oikeastaan se ei ole viimeisin, sillä olen pitänyt hänestä jo kun näin toisen Hobitti-elokuvan. Mutta toissapäivänä ihastuin sitten häneen kunnolla.

Ne jotka ovat huom. katsoneet viimeiset Hobitti-elokuvat, saavat toivottavasti piirroksestani hahmon selville: Tauriel, Mirkwoodin haltia. Hän on rohkea, suojeleva ja hyvä jousiampuja sekä taistelija. Ja sitten hänen traaginen rakkautensa Kiliin... (Joka on kääpiö, ja kääpiöt ja haltiat ovat vihanneet toisiaan aina.) Tauriel&Kili <3 Ilman heitä en pitäisi Hobiteista ollenkaan, ne ovat mielestäni tosi raakoja. Piirrustuksen kanssa kului toissapäivä, ihastukset piristävät jotenkin kummasti.

Toinen piristys: sain pianon! Ja opettelin heti uuden laulun, Scott Joplinin "The Entertainer" (vasen käsi aika heikosti mukana). Osaan nyt soittaa pianolla viisi laulua :D Jee!

Hauskaa lomanjatkoa!

Ihastukseni siellä jossain Tarinoiden maailmassa

Sain tämän idean Lizaahilta, ja päätin lainata, koska olen omistanut fiktiivisiä ihastuksia paljon enemmän kuin oikeita.

                       ***
Ensimmäinen suuri ihastukseni oli varmaan yhdestä lempikirjasarjastani, Percy Jacksonista. Aloitin lukemaan niitä ehkä neljännellä luokalla, ja silloin tämä henkilö pisti silmään. Tämä on hyvin erilainen kuin muut, jumalvanhempansa tapaan syrjäänvetäytyvä ja katkera. Tummahiuksinen ja -silmäinen, viihtyy aaveiden kanssa...

Sarjaa lukeneet arvaavat toivottavasti, kenestä on kyse: Nico di Angelosta, Haadeksen pojasta. Varmaan juuri tuo erilaisuus ja eristyneisyys ihastutti häneen niin, että aloin kirjoittamaan omaa tarinaani Haadeksen tyttärestä, johon suunnittelin Nicoa myös sivuhenkilöksi. Nykyäänkin on Nico yksi lempihahmoistani, mutta silloin vain odotin kohtia, joissa hän esiintyi. Kaverini, joka myös rakastaa PJ:tä, tuli varmaan hulluksi kimeästä kiljunnastani: "Niiicooooo!"

Seuraavaksi ihastuin Putous-tv-sarjan hahmoihin. Kaksi vuotta sitten vuorossa oli Sanna-Raipe Helminen, jota esitti Armi Toivanen. Ne jotka eivät tiedä/muista, Sanna-Raipe oli tamperelainen opiskelija, joka puhui hyvin nopeaa murretta tuuhean otsatukkansa takaa. Sanna-Raipe ei voittanut sketsihahmokilpailua, mitä itkin katkerasti hänen pudottuaan.  

Viime vuonna vuorossa oli Jussi Vatasen esittämä Antsku, joka puolestaan voitti ohjelman! Antsku puhui Imatran murretta (jota opettelin sitten itsekin), oli rauhallinen kotirouva joka puheli kokoajan Ukostaan. Antsku pisti minut puhumaan kaverini ja perheeni puolikuoliaiksi, kadehtimaan imatralaisia jotka pääsivät näkemään hänet livenä, sekä haaveilemaan Antsku-postikorteista ja hahmon piipahtamisesta laskiaisjuhlissa! Vielä nykyäänkin taputan samalla tavalla kuin hän.

Vuosi sitten näin Helsingin kaupunginteatterilla näytelmän "Tohtori Zivago", joka perustuu Boris Pasternakin samannimiseen romaaniin Venäjän vallankumouksen ajoilta. Ensin minun oli vaikea sanoa, pidinkö musikaalista vai en, koska sodan ja ampumiskohtauksien vuoksi se oli aika hurja. Mutta päähenkilöiden, tohtori Juri Zivagon ja Lara Antipovan (Eeppisen? Kyllä!) rakkaustarinan vuoksi olisin halunnut nähdä uudelleen. So I fell in love with Lara. Häntä oli kohdeltu kaltoin nuorena, mutta hän oli vahva, ystävällinen ja rakastava. Laraa ja Juria esittivät Annamaija Tuokko ja Tuukka Leppänen, jotka voisin sijoittaa lempinäyttelijöideni joukkoon.
    
Harmittelin, etten ehtinyt nähdä näytelmää uudelleen, mutta onneksi on YouTube, josta olen kuunnellut monta musikaalin lauluista niin suomeksi kuin englanniksikin, kuten tämän. Ne ovat vain niin ihania  ja olen herännyt kuuntelemaan niitä uudestaan <3 Onneksi on myös legendaarinen Tohtori Zivago -elokuva (1965) sekä alkuperäinen kirja, jotka molemmat aion nähdä/lukea lomalla! 

Vuosi sitten aloitin myös katsomaan rikossarjoja iltaisin äidin kanssa, joka on katsellut niitä jo vuosikymmeniä. Kun näin vilauksen ensimmäisestä jaksosta "Murdochin murhamysteereistä" en edes halunnut katsoa sitä (vaikka se kertoi 1800-luvusta!). Nyt vain toivoisin saavani nähdä sen, sekä kaikki muutkin tämän rikossarjan jaksot, joita en ole nähnyt tai sitten olen noin sata kertaa.

Ensimmäisenä en ihastunut siinä kehenkään. Sitten huomioni kiinnittyi päähenkilön, älykkään ylikonstaapeli Murdochin pehmeisiin silmiin... Kuitenkin aloin ihailla heti sen jälkeen tämän rakastettua tohtori Julia Ogdenia. Heitä näyttelevät Yannick Bisson ja Helene Joy. Julia avustaa ylikonstaapelia monissa rikoksissa ja samalla parin tunteet alkavat syventyä. Julia on päässyt pitkälle aikana, jolloin naiset harvoin pääsivät uralle: hän on opiskellut lääketiedettä ja toimii nyt kuolemansyytutkijana, myöhemmin psykologinakin. Samalla hän on vahva ja ystävällinen (niin kuin Lara), päättäväinen ja puolustaa naisten oikeuksia. Vaikka Murdochin murhamysteerit ovat olleet tauolla jo monta kuukautta, ihailuni Juliaa ja muita sarjan henkilöitä kohtaan ei lopu, ja odotan malttamattomana syksyä, jolloin sen pitäisi jatkua.

Keväällä Murdochin tilalle tuli hetkeksi rikossarjasta "George Gentlyn tutkimukset" ylikonstaapeli John Bacchus (John on se vasemmanpuoleinen kuvassa, näyttelijänään Lee Ingleby). Tämän kanssa menin jopa leikisti naimisiin! (Vähänkö olin ylpeä :)) John asuu 1960-luvun Pohjois-Englannissa, on mielestäni komea ja laukoo hauskoja kommentteja silloin tällöin, mutta oikeastaan hän on välillä myös aika typerä. Vielä pari kuukautta sitten pidin hänestä kuitenkin aivan valtavasti: juttelin Hänen kanssaan englantia itsekseni ja hypin onnesta kun sain äänitettyä alkukausien tunnusmusiikin!

                                                              ***
Ihastukseni (joita löytyisi vielä enemmänkin) ovat tuottaneet minulle lukemattomia ihania hetkiä, mutta myös surua ihailun laimenemisesta. Ne ovat opettaneet hirveästi englantia, varsinkin rikossanastoa (kuten Murdochin murhamysteerien jaksot, joiden dialogeja kirjoittelin jossain vaiheessa ylös englanniksi) sekä tuoneet samaistumisen kohteita ja uusia ajatusmaailmoja. Ne samalla heijastavat myös varmasti omia ajatuksiani ja arvomaailmaani. Joka tapauksessa haluan ihastua vielä lukemattomia kertoja fiktiivisiin hahmoihin!