Olen kiitollinen... (Mielenterveysviikko)

Katja Kirjojen kamarista haastoi minua kiitollisuushaasteeseen jo syyskuussa (kiitos <3) , mutta jouduin aina sysäämään sitä kauemmaksi ja kauemmaksi postausten jonossa. 

Tällä viikolla vietetään kuitenkin Mielenterveysviikkoa, josta kuulin vasta Suketuksen blogista Eniten minua kiinnostaa tie. Hän haastoi kaikki bloggaamaan esimerkiksi aiheeseen liittyvistä kirjoista ja ajatuksista sekä keskittymään omaan ja muiden hyvinvointiin. Tämän inspiroimana luettelen nyt muutamia tämänsyksyisiä kiitollisuuden aiheitani.

Perhe
Minulla on rakastavat, huolehtivat vanhemmat ja ärsyttävät, ihanat veljet. <3 Tämän asian tajusin varsinkin kolme kuukautta sitten palatessani kotiin Saksasta, pelättyäni hiukan liikaa lentokoneessa.

Isovanhemmat
Yksi maaseudulla traktorin hytissä, yksi taivaassa ja kaksi Itä-Suomessa herkullisia ruokia ja vanhoja sananparsia tarjoten. Voihan mahoton mato ja koukku <3 

Koulu
Minulla on joskus ikävä Kiinassa käymääni koulua, mutta pidän hirveästi tämänhetkisestä koulustani. Olen sattunut valitsemaan itselleni mielenkiintoisimmat aineet, eikä minulla ole oikeastaan ketään inhottavaa opettajaakaan. Päinvastoin, nauran joka kerta yhden opettajani omalaatuisille vitseille ja arvostan liikunnan opettajani rohkaisua, joka sai minut jopa kokeilemana kuperkeikkaa vedessä (olin ollut vuorenvarma, etten ikinä tekisi sitä).

Tajusin myös tänä syksynä, etten pidä itsessään koulussa olemisesta, mutta rakastan koulun käymistä ja lukiota. (Vähän hankala selittää eroa, mutta ehkä tajusitte. :D) Eli pidän koulusta, en vaan jaksaisi todella olla tunneilla ja tehdä kaikkea työtä... En tiedä mitä teen puolentoista vuoden päästä joutuessani jättämään koulun. Toivon mukaan olen sitten ainakin ylpeä itsestäni.

Ystävät
Toivoisin ystävyyssuhteideni hiljalleen paranevan, mutta onneksi minulla on joka tapauksessa jo monta ystävää. Yhden esitystä menin katsomaan, toisen kanssa nauran välitunnilla tikahtuakseni jostain typerästä vitsistä, ja kolmas tulee juttelemaan kaveriporukassa juuri minulle, kun olin hiukan hiljainen.

Kielitaito
Pystyessäni juttelemaan hieman kiinalaisen vierailijan kanssa, katsoessani englanniksi ohjelmaa ilman tekstityksiä ja yrittäessäni puhua itsekseni riikinruotsia, olen niin onnellinen osatessani hiukan kieliä. Yritän ajatella parhaani mukaan, ettei minun tarvitse olla vielä täydellinen niissä vaan kehittyä pikkuhiljaa.

Kulttuuri
Mukaan lukien elämää avaavat kirjat, vaikuttavat teatteriesitykset ja kaunis tai innoittava musiikki.

Laulaminen
Laulunopettajani kanssa eksyn puhumaan milloin mistäkin asiasta maan ja taivaan välillä ja laulamaan muun muassa vuosien takaa muistamaani virttä. Suihkussa ääneni kuulostaa hyvältä, ja olen hetken tyytyväinen.

Kiinassa asuminen
Jälleen kerran, eräänä yönä istuin vuoteellani ja pohdin, olenko kiitollinen Kiinassa asumisesta. Taidan päätyä aina jotenkin samaan tulokseen. Vaikka vuodet ulkomailla olivat vaikeita ja muuttivat minussa paljon, liikaa, olen kuitenkin iloinen niistä, sillä ne kuuluvat nyt aina elämääni.

Suomi
Vanhat talot ja metsät, öinen lumisade ja pakkanen, Pohjolan peräkolkka, vaikea kieli ja turvallisuus. Kiinassa asuessani tajusin kuinka ihanaa oli kuulua suomalaisten joukkoon. Suomi ei ole täydellinen, mutta toivoisin sen aina pyrkivän sitä kohti.

Syvälliset, kauniit hetket
Kun kävelen aamuhämärässä suurien lumihiutaleiden pudotessa hiljaa tai kun kuuntelen lempilaulajani lempikappaleita kaiuttimista yksin sohvalla maaten. Tai silloin kun on vain hyvä olo.

Mistä te olette kiitollinen päivittäin tai ihan vain tällä hetkellä?

L.M.Montgomery: Anna ystävämme

Kiinnostukseni heräsi: uudelleenluettu lempikirjailijaltani

Anna ystävämme

L.M.Montgomery

Anna #2

2000 (uudistettu suomennos)

Hilja Vesala

Anne of Avonlea (1909)

261 sivua

WSOY

Anna on 16-vuotias tyttö, joka asuu edelleen Vihervaarassa Prinssi Edwardin saarella kasvattivanhempansa Marillan kanssa. Anna on hyväksytty opettajaksi kotikylänsä kouluun, mutta hänen unelmissaan siintää päästä opiskelemaan korkeakoulussa. Mielikuvituksekas ja avoin Anna ennättää kahden vuoden aikana valloittaa oppilaidensa sydämet, saada uusia ystäviä ja joutua tietenkin erilaisiin kommelluksiin. Niiltä ei varsinkaan voi välttyä, kun Marilla ja Anna ottavat kaksi kuusivuotiasta lasta, Doran ja Davyn, luokseen asumaan.

"-- -Miksi ei Marilla mene naimisiin?

   Marillalle ei naimattomuus ollut koskaan ollut arka kohta, niin että hän vastasi aivan sävyisästi vaihdettuaan pari merkitsevää katsetta Annan kanssa:

   -Kukaan ei kaiketi huolinut minusta.

   -Jospa sinä et ole ikinä kosinut ketään, tuumi Davy.

   -Mutta Davy, nuhteli Dora niin kauhistuneena veljen tietämättömyydestä, että avasi suunsa omasta aloitteestaan. -Herrojenhan on kosittava...

   -En ymmärrä, miksi heidän täytyy aina tehdä sekin, napisi Davy. -Miksi miesten pitää nähdä kaikki vaiva? Saanko vähän lisää vanukasta, Marilla? -s.228

Olen lukenut tämänkin kirjan viimeksi yli viisi vuotta sitten, ja huomasinkin muistavani etukäteen suurin piirtein vain Annan opettajantoimen koulussa, erään ystävysten metsäretken keväällä ja Kaikurannan. On hassua kuinka ennen tykkäsin lukea kirjojen henkilöiden lapsuudesta mutta nyt pidin enemmän juuri tästä nuoruusajasta.

Nyt Anna on samassa iässä kuin minäkin, unelmoi opiskelusta ja rakkauden löytämisestä sekä yrittää nähdä kauneutta ympärillään. Nykyajan tyttöihin verrattuna hän on hyvin itsenäinen: hyvänen aika, hän opettaa kuusitoistavuotiaana koulussa ja toimittaa kananpoikien kynimisen. Vasta nyt samanikäisenä ajattelen tätäkin asiaa tarkemmin.

"Mutta sitä sinä et ymmärrä... ei kukaan seitsentoistavuotias ymmärrä. Seitsemäntoista ikäinen ihminen tyytyy unelmiin, sillä hän ajattelee, että kyllä todellisuus odottaa jossain edessäpäin. Kun minä olin seitsemäntoista, en olisi ikinä uskonut, että viidenviidettä ikäisenä olisin valkohapsinen vanha känttyrä, jolla ei ole elämässään muuta kuin kuvitelmia." -s.189

Muitakin mielenkiintoisia huomioita löytyi kirjasta, esimerkiksi Vihervaaran varallisuudesta. Vaikka korkeakoulu onkin vain unelma Annalle, ei heillä ole juurikaan pulaa ruoasta. Toisaalta tämä johtuu myös Marillan ja Annan ahkerasta työstä. Puhelimia kun 1800-luvulla ei vielä ollut, joutuvat ihmiset kirjoittamaan vierailulle saapumisestaan kirjeellä. Mutka tulee matkaan, jos vierailija sairastuukin yllättäen eikä pysty ilmoittamaan asiasta ajoissa.

Anna ja Diana ovat molemmat hyvää ajattelevia ja ahkeria tyttöjä, joilla on kuitenkin omat epätäydellisyytensä. Anna ei pidä kesakoistaan tai punaisesta tukastaan, Diana puolestaan toivoisi olevansa hoikempi. Molemmat ihailevat lempikirjailijansa, rouva Morganin, kuvankauniita tyttöhahmoja, jotka selviytyvät aina hätkähtämättä haasteista. Eräässä vaiheessa he yrittävät epätoivoisesti valmistautua kirjailijan vierailuun samaan tapaan kuin tämän kirjojen henkilöt, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tässä kohtaa havaitsin pientä ironiaa Montgomeryltä tällaisia täydellisiä esikuvia kohtaan. Anna ja Diana ovat varmasti juuri tämän vuoksi hiukan epätäydellisiä ja sen vuoksi realistisempia, samastuttavampia hahmoja.

Anna-sarjan toinen osa oli kaunis ja herttainen kirja, josta löysin niin huumoria, luonnonkuvausta ja nuoren tytön elämää 1800-luvun lopulla kuin pieniä elämänviisauksiakin.

"Niin, olisi hauskaa jos pääsisit korkeakouluun, Anna, mutta ellet koskaan pääse sinne, niin älä sure. Ihminen rakentaa aina itse oman elämänsä missä hän lieneekin - korkeakoulu voi vain helpottaa tuota rakennustyötä. Elämä voi olla rikas ja täyteläinen täällä - tai missä tahansa - tai missä tahansa, jos vain osaa avata sydämensä sen rikkaudelle.

   -Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitatte, sanoi Anna mietiskellen, ja minulla on hyvin paljon sellaista, mistä tunnen kiitollisuutta... Työni ja Paul Irving ja kaksoset ja kaikki ystäväni... Tiedättekö, rouva Allan, ystävyydestä olen hyvin kiitollinen. Se sulostuttaa elämää paljon." -s.123

P.S. Tykkään kuinka Anna-sarjan ensimmäisten kirjojen nimet (Anne of Green Gables, Anne of Avonlea, Anne of the Island) näyttävät kuinka Annan maailma ja elämänpiiri levittäytyvät hänen kasvaessaan. Suomeksi kirjojen nimet ovat hiukan yksitoikkoisia, mutta toisaalta ne myös kuvastavat sen ajan tyttökirjojen nimeämistä.

Lokakuussa oli päiviä, jolloin tunsin Talven hengen

Lokakuussa luin kolme kirjaa ja 625 sivua:

Christine Nöstlinger: Päiväjärjestys (153 sivua)
Minna Canth: Anna Liisa (116s)
T.C.Boyle: The Tortilla Curtain (356s)

Päiväjärjestys oli ainoa kirjoista, jota en lukenut koulun vuoksi. Se on 1970-luvun kirja, joka kertoi teini-ikäisen Annikan hetkistä koulussa, kotona ja kaveriporukassa. Tykkäsin kirjasta ja sen ajankuvasta, mutta minulla ei nyt kuukauden jälkeen ole jäänyt siitä paljon mieleen. Muistan vain yllättyneeni, kun kirjassa mainittiin biseksuaali henkilö, ja kuinka Annikasta ei melkein koskaan puhuttu hän-muodossa, pelkästään "Annika teki sitä ja Annika teki tätä".

Anna Liisan tarina oli surullinen, mutta päähenkilön teoista huolimatta sympatiat olivat koko ajan hänen puolellaan. Jotkut henkilöt olivat inhottavia, mutta Anna Liisan pikkusisko Pirkko toi piristystä ja huumoriakin kirjaan. Ihmettelin joitakin sanoja, kuten tapernaakkeli ja telehvoonata, ja kuitenkin sitä, kuinka helppoa 1800-luvun lopun kieli kuitenkin oli. Tykkäsin myös lopusta, vaikka jäinkin miettimään, oliko se onnellinen vai ei. 

Luen nykyään aika helposti englanninkielisiä kirjoja, mutta The Tortilla Curtain tuntui yllättäen aika haastavalta. Asiaa ei myöskään helpottanut, kuinka se piti lukea parin viikon aikana. Muutenkin kirja lähinnä väsytti, ja ensimmäiset kymmenen sivua tuntuivat keskittyvän Delaneyn seisomiseen moottoritien varrella. Ymmärrän kuitenkin maahanmuuton Meksikosta Yhdysvaltoihin olevan tärkeä teema, ja siihen annettiin kirjassa erilaisia näkökulmia. Osittain minua ärsytti espanjankieliset sanat tekstin lomassa, mutta toisaalta niitä oli kiva oppia. Kirja loppui aika mystisesti, ja kehittelin siihen kaksi eri tulkintateoriaa.

"That meant living on the streets, exposing América to the obscenity of the handout, the filth, the dumpsters out back of the supermarkets. And they were so close - another couple weeks of steady work and they could have had their apartment, could have established themselves, could have looked for work like human beings, riding the bus in freshly laundered clothes, seeking out the back rooms and sweatshops where nobody cared if you had documents or not. From there, in a year or two, they could have applied for their green cards - or maybe there would be another amnesty, who could tell? But now it was over." -s.203

Syyslomalla kävin katsomassa ruotsalaisen elokuvan Saamelaisveri. Olin aiemmin hädin tuskin tiennyt saamelaisten syrjinnästä, ja elokuvan aikana tulikin älynväläys, kuinka tällaisia elokuvia tehdään sen vuoksi, että ihmiset tietäisivät. Aihe oli rankka, mutta ei kuitenkaan aivan liian ahdistavasti kuvattu. Kuvaustyylistä jäivätkin mieleen hyvin hitaat ja "pysähtyneet" kohtaukset, joissa päähenkilö esimerkiksi siveli pianonkoskettimia ja huonekaluja yön hiljaisuudessa.

Lokakuussa tapahtui paljon hienoja hetkiä. Varsinkin syyslomalta muistan erään kävelyn Töölönlahden ympäri Helsingissä ja pienen "seikkailun", johon kuului piipahtaminen Linnanmäellä, huurteen kimaltamisen ruoholla ja usvaisen päivän pappani luona. Tuo päivä oli tapahtumarikas: siihen kuului myös lettujen paistamista, metsässä kävely ja illalla Haloo Helsingin! keikka Lahdessa.

Tuon keikan jälkeen en oikein tiennyt, haluanko enää käydä rockkonsertissa uudelleen. Heti ensi tahdeissa kaivoin korvatulpat esiin (kiitos ystävälleni, kun suosittelit niitä!) ja pidinkin ne korvissa koko keikan ajan. Tietysti oli ihana nähdä Elli ja muut bändin jäsenet livenä, mutta meno ja erikoistehosteet olivat minulle vähän liikaa. Joissakin riehakkaimmissa lauluissa, kuten Pulp Fiction ja Kuussa tuulee, oli hyvä tunnelma, mutta muuten ehdottomiksi lemppareikseni jäivät Tuntematon ja Vapaus käteen jää, jotka soitettiin vain akustisella kitaralla ja bongorummuilla. Kiitos näistä! Aloin todella pitää ensiksi mainitusta tämän jälkeen. Loppuilta sujui myöskin mieleenpainuvasti, sillä pelkäsin koko kotimatkan törmäävämme hirveen paksussa sumussa.

Loman jälkeen satoi lunta, ja Talven henki levittyi maisemaan muutamaksi päiväksi, ennen kuin joutui taas antamaan tietä Loppusyksyn hengelle. Viimeisen viikonlopun kirjamessuilta, joista kirjoitin enemmän täällä, jäi hyvä mieli mutta myös pieni haikeus, koska en oikein vielä tunne muita bloggaajia kovinkaan hyvin.

"Marraskuu on useimmiten ikävä kuukausi. Tuntuu kuin vuosi huomaisi äkkiä olevansa vanha eikä osaisi muuta kuin surra ja itkeä sitä. Tämä vuosi vanhenee hienosti ja arvokkaasti - aivan kuin komea vanha rouva, joka tietää, että hän voi olla viehättävä vaikka hänellä onkin harmaat hiukset ja ryppyinen iho..." - L.M.Montgomery: Anna ystävämme, s.71

KK: Oletteko tehneet jo suunnitelmia jouluksi, leiponeet pipareita, ripustaneet jouluvaloja ikkunaan tai vaikkapa tuumineet jo alustavaa lahjatoivelistaa?

Töölönlahdelta

Hyvää mieltä ja kauniita hetkiä marraskuun hämäryyteen! <3

Messufiiliksiäni 2017

Lauantaiaamuna heräsin jännittyneenä ja pohtien kuumeisesti, miten uskallan mennä yksin lunastamaan bloggaajapassia, mitä jos en tapaakaan ketään tuttua tai bloggaajaa niin kuin olen toivonut, tai apua, entä jos tapaankin?

No, bloggaajapassin lunastus oli helppoa, ja olipa todella ammattimainen olo Lehdistön portaita noustessa ja varmistaessa joka hetki pitkin päivää, ettei bloggaajapassi vain ole hukkunut. Toisaalta minunikäiseni henkilö varmaan pisti siellä silmään kaikkien aikuisten lehdentoimittajien keskellä.

Ensimmäinen tapaamani tuttu sattui olemaan oma opettajani, joka oli työnsä vuoksi messuilla. Myöhemmin tapasin myös sattumalta ystäväni vanhempineen, joten seurasta ei ollutkaan puutetta.

Päivää aiemmin lumi oli peittänyt maata...

Ensimmäisenä listallani oli KirjaKallion Rohkeinta on rakastaa itseään, jossa olivat keskustelemassa Saara Sarvas, Nadja Sumanen, Viima Lampinen, Kalle Laanterä, Noora Dadu ja Victoria Odum. Myöhästyin tietysti alusta ja lähdin loppua kohden pois, sillä aihe, vaikka tärkeä olikin, ei kiinnostanut minua niin erityisesti. Myöhemmin Kirjakallion lavalla oli Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon haastattelu kirjastaan Ne - Kuukautiskirja, ja tykkäsin erityisesti haastateltavien huumorista ja rohkeasta puhetavasta.

Tämän jälkeen kuuntelin vielä Anne-Mari Jääskisen ja Sanna Pelliccionin haastattelua kirjasta Mitä sä rageet?# tunteita sikanolosta sairaan siistiin ja kiinnostuin sen verran, että katselin sitä seuraavana päivänä kirjakaupassa. Jonnekin minun on täytynyt matkalla taas juuttua, sillä saavuin Katri Vala -lavalle vartin myöhässä kuulemaan Vähemmän lihaa, enemmän hyvinvointia -keskustelun lopun... Haastattelussa puhuttiin kiinalaisten tavasta ajaa lyhytkin työmatka autolla vain näyttääkseen,  että heillä sellainenkin on, ja mietin kuinka paljon minulla onkaan jäänyt panematta merkille Kiinassa.

Tämä on ainoita kuvia jonka otin haastatteluista, johtuen kuvien laadusta.

Ohjelmien välillä oli usein hirveä kiire seuraavaan pisteeseen, ja äitinikin kysyi minulta: "Niin, koska sinulla onkaan seuraavan kerran vapaata?" Jossain välissä minun on kuitenkin täytynyt elää muutakin elämää, sillä muistan käyneeni syömässä kasviscurrya Wok'n'Curryssa (se oli hyvää!) ja tutkailleeni ainakin antikvariaateissa vanhoja kirjoja. Päätin kuitenkin säästää ostoksien teon seuraavaan päivään.

Illemmalla tulin kerrankin ajoissa kuuntelemaan Kirsti Kurosen Pöntöstä. Oli kivaa kuunnella haastattelu kirjasta, jonka olen jo lukenut, mutta muuten huomasin messuilla, että minulla oli vaikeuksia saada paljon irti ohjelmanumeroista. Ne olivat mukavia kirjojen ja aiheiden esittelyitä, mutta ehkä itse kaipasin enemmän aiheisiin kunnolla syventymistä. No, eiväthän Kirjamessut mitkään yliopiston luennot ole, ja kirjailijat saapuvatkin sinne mainostamaan kirjojaan.

Pöntön jälkeen tapasin Celestinen Lasisipulissa -blogista - olipa hassua käydä jonkun kanssa ensimmäistä kertaa oikeata keskustelua pelkän blogipäivitysten kommentoinnin jälkeen. Oli hauska tavata! Loppuillan päädyimmekin sitten ystäväni kanssa ensin herkuttelemaan jäätelöllä ja sitten yläkerrassa italialaisella pitsalla. Kotiin saavuin paljon myöhemmin kuin olin aikonut, mutta se ei estänyt lukemasta vielä maantiedon kokeeseen ja kuuntelemasta lempiartistini tunnin pituista konserttia YouTubesta...

Nam!

Sunnuntaina messukaveriksi tarjoutui isäni, joka löysi sieltä itselleenkin mieluisaa ohjelmaa. Kuten ehkä arvaatte, myöhästyin ensimmäisistä messutärpeistäni, enkä viitsinyt mennä Rauha-saliin kesken kaiken. Vietin siis suurimman osan sunnuntaista tutkien yksin messualuetta, maistaen vegekanasta tehtyä burritoa, katsellen Levymessujen antimia ja pohtien, ostaisiko kiina-englanti -sanakirjajärkäleen, mutta jättäen sen kuitenkin jollekulle toiselle onnekkaalle.

Jäin katsomaan hetkeksi KirjaKallion ja Kansallisteatterin "Neljän päivän näytelmää", joka perustui Nadja Sumasen kirjaan Terveisin Seepra. Se kuitenkin käsitteli hiukan ahdistavaa aihetta, joten päätin lähteä kesken kaiken pois, mutta palasin kuuntelemaan vapaaehtoisten lausumia runoja. Tai ainakin ymmärsin niin, että lavalle sai tulla kuka tahansa lausumaan omia tekeleitään. Suurin osa lausujista taisi kuitenkin olla Kallion lukiolaisia. Joukossa oli hyvänkuuloisia tekstejä. :)

Pyörin kyllä enemmän KirjaKallion luona, mutta unohdin valokuvata sen kyltin.

Näin päivän aikana Celestineä vielä pari kertaa, ja satuin tunnistamaan Kasoittain kauniita sanoja -blogin Ellenin! Oli kiva jutella hänenkin kanssaan pikaisesti. :) Yllätin myös itseni osumalla Kirjabloggaajien pisteelle ja istuuduttua hetkeksi kuuntelemaan muiden keskustelua. Olin otettu, kun muut olivat kuulleet blogistani!

Sunnuntai oli minulle vähän rauhallisempi päivä, mutta tein silloin kaikki ostokseni. Niitä ei kylläkään ollut niin erityisesti, sillä otin lähinnä ylös ideoita joululahjatoiveiksi, mutta ostin veljelleni Marvel-sarjakuvia antikvariaatista ja itselleni Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen vuoden. Kirjassa on tehtäviä kokonaiselle vuodelle: voin paljastaa sen verran, että ensimmäinen viikko kannustaa pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa.

Kirjamessut eivät ole minulle aivan kirjabloggaajan joulu ja juhannus samaan aikaan, niin kuin jostain blogista luin, mutta siellä oli kuitenkin hauskaa. Ehkä ensi vuonna rohkaistun puhumaan jonkun kanssa pidempäänkin. :)