Kesäkuussa näin enemmän linnoja kuin koskaan aiemmin

Kesäkuussa luin kaksi kirjaa ja 440 sivua:

1. Nina LaCour: Everything leads to you (307s)

2. Mary Rubio & Elizabeth Waterson (toim.): Writing a life: L.M. Montgomery (133s)

Everything leads to you oli kaunis tarina mysteeristä, joka lopulta selviää ja johtaa kahden tytön tapaamiseen. Toisaalta teemassa ei ollut paljon ainutlaatuisuutta, ja tarina oli hiukan liian kohtalonomainen. Pidin enemmän Nina LaCourin romaanista Välimatkoja, jossa hänen poeettinen tyylinsä pääsee oikeuksiinsa.

Writing a life oli L.M. Montgomeryn lyhyt elämäkerta. Suurimman osan päiväkirjoista lukeneena siinä oli paljon tuttua mutta koska en ole lukenut viimeisimpiä niteitä, paljastui Maudin elämästä uuttakin. Lisäksi hänen kirjojaan analysoitiin minulle uudella tavalla hänen elämäänsä peilaten. Oli taas hauska paneutua lempikirjailijani elämään ja tuotantoon useamman vuoden tauon jälkeen.

Osallistuin myös kesäkuussa Pride-lukuhaasteeseen postaamalla kolmesta teemaan sopivasta kirjasta. Tosin tajusin juuri huijanneeni hiukan, koska olin lukenut vain yhden näistä kesäkuussa... Ehkä se voidaan katsoa sormien lävitse, sillä luen LGBT+ -kirjallisuutta tarkoituksella ympäri vuoden? Julkaisin myös vihdoin ja viimoin vuosi sitten aloittamani koosteen, johon kokosin postaukseni kaikista lukemistani LGBT+ -kirjoista. Se löytyy yläpalkista nimellä "LGBT+ -kirjallisuutta", ja alkuun kirjoitin vielä hiukan päätöksestäni kategorisoida sateenkaarikirjat yhteen nippuun sen ongelmallisuudesta huolimatta.

Frankfurt

Päätin katsoa Love and Gelaton (2022) koska se sijoittuu Roomaan, jossa juuri kävin kahdesti. Hiukan Roomaa elokuvassa näkyikin (kuten tuttu katu Trasteveressa!) mutta jo pian alun jälkeen petyin elokuvaan. Se oli tyypillinen nuortenleffa, johon kuului matkustaminen romanttiseen eksoottiseen paikkaan, pohtiminen kahden pojan välillä, joista toinen oli komea ja itsevarma, toinen hiukan kömpelö, päähenkilön muodonmuutos silmälasipäisestä nörtistä silmälasittomaksi kaunottareksi, tämän yliampuva käytös sekä kreisi paras ystävä (samalla ainoa tummaihoinen). Pakollinen LGBT-hahmo löytyi positiivisena yllätyksenä toisen pojan kahdesta äidistä. Kauniisti sanottuna elokuva oli viihdyttävää katsottavaa vaikka pitikin välillä irvistellä liioittelulle.

Somewhere only we know (独家记忆/Dujia jiyi) (2019) on kiinalainen sarja, josta aidosti pidin. Se kertoo kieltenopiskelijasta Xue Tongista, joka ihastuu venäjänkurssia opettavaan tohtoriopiskelijaan Mu Chengheen, sekä hänen ystäväporukastaan. Vaikka osa hahmoista on vähän karikatyyrisiä (kuten päähenkilön kaveri, joka riippuu kiinni poikaystävässään), ovat he kaikki kuitenkin autenttisia, kokevat haasteita ihmissuhteissaan ja elämässään sekä kehittyvät tarinan aikana. Mukana on tosin eräs päähenkilöä piirittävä ja stalkkaava poika, joka yksinkertaisesti raivostuttaa. Pidin erityisesti pääparin realistisesta suhteen kehityksestä sekä heidän välisestään kemiasta. Vaikka he eivät olekaan suhteessa täysin tasavertaisia vaan Mu Chenghe suhtautuu Xue Tongiin holhoavasti, tässä tapahtuu edistystä sarjan aikana sekä lisäksi pariskunta nokittelee toisiaan hauskasti pilke silmäkulmassa. Myös Xue Tongin ja hänen äitinsä välit on kuvattu hienosti, ja lisäksi olin yllättynyt, kun hänen paras ystävänsä on eläinaktivisti! Olin ajatellut, että aktivistinen toiminta sensuroitaisiin, mutta ehkä nettisarjoissa ollaan höllempiä.

Sarjan loppupuolella romanttiskomedinen tunnelma kuitenkin synkkeni salamannopeasti yhden jakson aikana täysin trillerimäiseksi. Ahdistuin jaksosta sen verran etten ole katsonut sarjaa enää eteenpäin. Tarkoitus oli varmaan tarjota draamaa kauden loppuun, mutta hyistä käännettä ei ollenkaan pohjustettu sarjan aikana. Tämä laski valitettavasti sarjan pisteitä huimasti, mutta ehkä katson sen vielä loppuun toivuttuani pienestä järkytyksestä.

Vaikka mieliala ei taaskaan aina ollut korkealla niin kesäkuussa tapahtui todella paljon hauskaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna näen sen todellakin positiivisessa mielessä. Kuun alkupuolella oli useita palautuksia mutta myös helluntailoma, ja perheeni tuli käymään luonani Saksassa kolmen vuoden jälkeen. Muutaman päivän vietimme matkustellen ympäri Etelä-Saksaa: ensin oli vuorossa pari linna(nrauniot)a Nördlinger Ries -nimisen kraaterin juurella (kraateri on halkaisijaltaan noin 20km, joten sitä ei noin vain erota maastosta). Linnanrauniolla oli hauska kiipeillä ja seikkailla, tahtoisin sinne uudestaan! Myös Nördlingen oli sievä vanha kaupunki.

Harburg

1100-luvulla rakennettu Burg Niederhaus

Seuraavana oli vuorossa Rothenburg ob der Tauber, joka ei ollut turhaan kehuttu. Sen vanha kaupunki oli kuin sadusta ja viehätti erityisesti. Kaikkialla oli pikkuruisia matkamuistomyymälöitä ja lelukauppoja, ja eniten yllätyin kuullessani Chitty Chitty Bang Bang -musikaalin olevan kuvattu täällä! Veljeni ja minä kiertelimme sydämen kyllyydestämme kaupungin muureja ja torneja, mutta tänne haluaisin myöskin uudestaan.

Rothenburg

Jäätelöannoksia tuli syötyä varsinkin lounaaksi

Lopuksi suuntasimme Heidelbergiin, jossa äitini on ollut nuorena vaihdossa, joten bongasimme tietysti hänen entisen kotiosoitteensa ja yliopistorakennuksensa. Lisäksi näimme iltaruskon linnalta (sekä tulikärpäsiä!) ja kuljimme kaupungilla ristiin rastiin. Hyvä opiskelukaverini oli sattumalta samaan aikaan Heidelbergissä ja nousimme yhdessä Philosophenwegille ihailemaan maisemia.

Philosophenwegiltä vanhaan kaupunkiin ja linnalle

Seinäkolosta tuli viileää ilmaa!

Toisena päivänä nousimme uudestaan linnalle ja lisäksi vielä Bergbahnilla (funikulaarilla?) Königstuhl-kukkulalle (ei sentään Saksan korkeimmalle vuorelle). Tuolla oli liitovarjohyppääjiä valmiina liitämään kohti Neckarin laaksoa. Alastulomme osoittautuikin haastavammaksi: olin löytänyt kartalta kävelyportaat, ja matkan kuului Google Mapsin mukaan kestää vain kaksikymmentä minuuttia. Nämä portaat paljastuivat sitten epätasaisiksi askelmiksi, jotka eivät milloinkaan tuntuneet loppuvan. Suurimman osan matkasta jalkani vapisivat niin etten uskonut pääseväni pystyssä alas vuorelta. 

Kotimatkassa Heidelbergistä opiskelukaupunkiini on toisen tarinan aihetta: kesäkampanjan überhalpojen yhdeksän euron kuukausilippujen ansiosta rautatie oli niin tukossa, ettei yhteen junaan kirjaimellisesti enää mahtunut yhtäkään useampaa matkustajaa ja kuljettaja pyysi moneen kertaan muutaman ylimääräisen odottavan seuraavaa junaa. Eräs mies kommentoi kaverilleen englanniksi: "This is like in my home country!"  Saavuin tuntia suunniteltua myöhemmin perille, mutta koska minun ei tarvitse matkustaa joka päivä ruuhkaisissa junissa, kannatan edelleen alekampanjaa. :)

Pari päivää seikkailimme vielä perheeni kanssa kotikaupunkini lähistöllä sekä matkustimme Burg Lichtensteinille. Se ei oikeastaan ole kovinkaan vanha, vaan rakennettu 1800-luvulla ritarilinnan näköiseksi. Lähellä oli tosin myös vanhemman linnan rauniot, jotka olivat lähinnä kumpuja maastossa. Lisäksi kävimme myös läheisessä Nebelhöhlessä, joka kulki puolen kilometrin pituisena kukkulan alla ja oli täynnä kauniita tippukiviä!

Kallion seinässä oli pieni luola!

Perheen lähdettyä elämäni jatkui suurin piirtein normaaliin malliin: yhtenä päivänä seikkailin taas junalla Frankfurtiin uusimaan henkilökorttiani ja muuten järjestin ympäristöjärjestön tapahtumia. Pidimme pienen kokkaustapahtuman supermarkettien ylijäämistä elintarvikkeista (eli lähinnä leivästä, kasviksista ja hedelmistä), joita täällä löytää Foodsharing-jakelupisteiltä. Lisäksi osallistuin kotikaupunkiini sijoittuvalle exkursiolle, jonne saapui opiskelijoita esimerkiksi Romaniasta ja Kreikasta. Heille saimme esitellä aktiviteettejamme sekä muita kotikaupunkini ympäristöystävällisiä projekteja. Kaikki olivat todella kiinnostuneita ja motivoituneita, ja kurssista jäi lämmin muisto!

Muutenkin kesäkuussa tuli nähtyä paljon ystäviä. Kaverien kanssa kokkasimme itse svaabilaista pastaa, spätzleä, ja linssikastiketta sekä yritimme selvitä hengissä Exit-lautapelistä. Juhannuksena poimimme seitsemän kukkaa tyynyn alle, emmekä nähneet kenestäkään unta, ja Pridea tuli myös juhlittua paraatissa ja afterpartyssa. Läheisin suomalaisystäväni muutti takaisin pohjoiseen, ja hänen läksiäisiään vietettiin luonnossa grillaillen, ja metsän tihenevä keijukaismainen hämärä muistutti Suomen kesäöistä.

Päivämaisema

KK: Mikä kasvatti teitä kesäkuussa ihmisenä? Minua kasvatti etenkin exkursiossa järjestämämme kaupunkikierros, jolloin huomasin etten olekaan enää niin ujo puhumaan muiden edessä!

Kauniita heinäkuun vaaleita öitä! <3

"Nu kan vi säga att vi har varit på jorden" - muistoja vuodelta 2021

No niin, taas yksi vuosi on kulunut ja taas kirjoitan vuosipostausta myöhässä. 

Vuosi 2021 oli kirjojen perusteella tasainen: luin 35 kirjaa ja 9582 sivua. Blogini huippuvuosiin (79 kirjaa) en enää pääse, mutta vuosiin 2019 (19 kirjaa) ja 2020 (32 kirjaa) verrattuna edistystä on tapahtunut (tosin tuolloin luin nipinnapin enemmän sivuja). Jostain syystä luin selvästi eniten tammikuussa, helmikuussa ja syyskuussa, kun taas kesäkuussa luin vähiten (ironista kyllä olin juuri tuolloin ottanut tavoitteeksi lukea kesäkuukausina 1250 sivua kuukaudessa!). Kirjojen jakautumisesta huomaa taas hyvin, mitkä kuukaudet vietin Suomessa. Olen kuitenkin iloinen siitä kuinka luen nyt Saksassakin säännöllisemmin.

Tammikuu: 8 kirjaa, 1985 sivua
Helmikuu: 5 kirjaa, 933 sivua
Maaliskuu: 3 kirjaa, 1109 sivua
Huhtikuu: 3 kirjaa, 1081 sivua
Toukokuu: 1 kirja, 320 sivua
Kesäkuu: 1 kirja, 79 sivua
Heinäkuu: 2 kirjaa, 506 sivua
Elokuu: 1 kirja, 394 sivua
Syyskuu: 5 kirjaa, 1500 sivua
Lokakuu: 2 kirjaa, 776 sivua
Marraskuu: 3 kirjaa, 628 sivua
Joulukuu: 1 kirja, 271 sivua

Vuonna 2021 luin paljon hyviä kirjoja niin HelMet-kirjastosta, Saksan paikalliskirjastosta, omasta tai kaverin hyllystä kuin yliopiston kirjastostakin. Luin erityisen paljon LGBT+ -teemaista nuortenkirjallisuutta, ja lempiteokseni olivat Robin Talleyn Pulp, Alice Osemanin Loveless sekä Rosamond Lehmannin Dusty Answer. Kaikki näistä tarjosivat syvällistä pohdintaa ja vaihtoehtoisia loppuja. Kuitenkin luin myös paljon muitakin vaikuttavia kirjoja, kuten Kyllikki Villan Tyttö sodassa, Elena Ferranten Loistava ystäväni, Charlotte Brontën Villette, Sara Farizanin If you could be mine, Paula Havasteen Kaksi rakkautta, Khaled Hosseinin A thousand splendid suns ja Erik Erikssonin Den sista stormen. Näistä huomaakin minun lukeneeni LGBT+ -kirjojen lisäksi paljon naisten kirjoittamia (historiallisia) (nuorten-)romaaneja.

Elokuvia katsoin myös paljon, ja niistä parhaiksi valikoituivat lempimusikaalini, symboleita täynnä oleva Phantom of the opera, samaan aikaan tavallinen ja kuitenkin epätavallinen romanttinen komedia Love and other disasters sekä elämäkerrallinen Tove. Myös Aamiainen Tiffanylla -elokuvasta vaikutuin vuosien jälkeen. Sarjoja katsoin yllättävän paljon, ja pidin erityisesti Love, Simonin jatkosta Love, Victor, joka käsitteli syvällisemmin itsensä reflektointia sekä virkistävällä tavalla syrjintää kuvailevasta sarjasta Mismatched. 

Laleh säilyi edelleen ykkösenä ylitse muiden, mutta muuten pidin myös etenkin 1900-luvun loppupuolen musiikista. Tutustuin myös esimerkiksi Sonata Arctican mukana hiukan sinfoniseen metallimusiikkiin ja löysin paljon lempikappaleitani elokuvista ja sarjoista sekä ystäviltäni. Vuoden suosikkeja olivat Cat Stevensin How can I tell you (ykkösenä Spotify-listallani), Lalehin Vinterland ja Change (sekä uudelleen Ängeln i rummet ja En stund på jorden), Sufjan Stevensin Mystery of Love, Sonata Arctican Shy ja Last drop falls, Hu Xian Na xie nian sekä Tove Janssonin kirjoittama Höstvisa.

Vuoteen 2021 mahtui paljon tapahtumaa. Korona oli mukana läpi vuoden ja vaikutti siihen milloin enemmän, milloin vähemmän. Vähitellen muuten aiemmat pandemian vaiheet alkoivat tuntua nostalgisilta! Vuoden alussa olinkin juuri Suomessa ja päädyin huonon tautitilanteen vuoksi jäämään maaliskuun alkuun asti, jolloin sain itseni raahattua takaisin Saksaan. Kuukaudet (yhteensä yli vuosi!) pelkässä etäopetuksessa olivat hiukan rasittavia ja muutenkaan en muista tehneeni paljoa talven aikana. Näin kuitenkin joskus ystäviä, piipahdin Rukalla (etäopetuksessa on puolensa!), en saanut kyllikseni lumesta ja luin paljon kirjoja! Tein myös mielenkiintoisen etnografisen tutkimusharjoituksen erään minulle tärkeän luontopaikan merkityksestä lähiseudun asukkaille.

Keväällä olinkin sitten Saksassa, jossa koronatilanne ailahteli mutta lopulta kääntyi kesäksi parempaan suuntaan. Seuraavat puoli vuotta menivätkin milloin missäkin, enkä muista ikinä olleeni niin aktiivinen. Ystävien kanssa tein kaikenlaista hauskaa, oli se sitten auringonlaskun, auringonnousun tai tähtien katsomista.

Päivämatkoillakin kävin ympäri Saksaa ja juhannuksen vietin Bodenjärvellä. Sain ympärilleni niin ruotsin ryhmän kuin pieniä projekteja järjestävän ympäristökerhonkin - ensimmäistä kertaa tunsin todella voivani vaikuttaa!

Elokuussa koitti matkoista ehkä kohokohta lähtiessäni pienelle interrailille Itämeren ympäri kohti Etelä-Suomea. Tätä ennen en ollut koskaan ollut pidemmälle matkalla ystävän kanssa. Matkan aikana tulikin koettua erilaisia Itämeren kaupunkeja, unettomat yöt junissa, hiekkarantoja, kirkkoja, vaellus ja poroja Luostolla. Suomessa puolestaan nautin perhe-elämästä, sienimetsästä ja traktorilla ajamisesta. Huomasin kuitenkin, etten enää täysin tuntenut kuuluvani Suomeen, vaan että elämäni ja ystäväni ovat tällä hetkellä enemmän asuinkaupungissani Saksassa, niin että kutsun asuntoanikin kodiksi.

Syksy Saksassa meni yhtä aktiivisesti kuin kesäkin - minusta tuli yksi ympäristönkerhon vetäjistä, aloitin sivutyön ja sain oman ohjelman pienessä paikallisradiossa, jossa olin aiemmin työharjoittelussa! Siinä sivussa siirryttiin myös lähiopetukseen ja koronatilanteen kiristyttyäkään ei tarvinnut jäädä kotiin. Joulukuussa puolestaan matkustin jälleen Tukholman ja Turun kautta toisen ystäväni kanssa Suomeen joulua viettämään, ja nautimme paksusta lumipeitteestä.

Viime vuoden loppupuolella ahdistuneisuushäiriöni alkoi taas pitkästä aikaa ilmoittelemaan useammin olemastaolostaan, eikä vähiten pandemian laukaisemana. Joinakin hetkinä koko elämä vaikuttaa harmaalta ja pelottavalta, mitä on vaikea uskoa kun nyt näin onnellisena muistelen viime vuotta. Pandemiasta huolimatta pystyin saamaan uusia ystäviä ja lujittamaan suhteita vanhojen kanssa sekä kokemaan heidän kanssaan unohtumattomia hetkiä. Niin päivämatkat kuin interrailkin loistavat vuoden tapahtumien keskeltä. Mietinkin joskus, kuinka olen ehkä sittenkin muuttunut vuosien aikana, vaikkei aina siltä tunnu: muutama vuosi sitten Kiinassa asuessani olin hyvin ujo ja viihdyin päivät pitkät yksin, mutta nyt en melkein malta pysyä kotona. Kuten sanoin, huomasin viime vuoden aikana kotiutuneeni opiskelukaupunkiini täysin ja rakentaneeni sinne elämän. Radiossa puhuminen saa minut joka kerta onnelliseksi ja uskomaan itseeni, ja ympäristökerho antaa tunteen, että olen osana jotain suurempaa kokonaisuutta ja muutosta. Vaikka tunnen edelleen olevani hiukan eksynyt ja etsiväni itseäni sekä elämän tarkoitusta, tunnen samalla kuitenkin eläväni täysillä.

Vuodelta 2022 toivon kauniita muistoja, sielunrauhaa ja pystyväni vaikuttamaan. Toivon myös teidän toiveiden toteutuvan <3

"Vägen hem var mycket lång och ingen har jag mött/ Nu blir kvällarna kyliga och sena"

Elokuu, kesän viimeinen kuukausi on ohi. Päätin nyt päättää kesän virallisesti myös blogissani, vaikka virallisesti "kesälomani" päättyy vasta lokakuussa ja vaikka olemmekin ehkä vielä jossain kesän ja syksyn hämärissä rajamaastoissa. Nyt on kuitenkin jo viileät ilmat ja syksyn aavistus ilmassa - ja mieleni soittaa luuppina Höstvisaa...

Toukokuun lopussa loin tapani mukaan bucket listan kesää varten. En kuitenkaan yrittänyt täyttää sitä aktiivisesti vaan oikeastaan unohdin koko listan. Avatessani sen nyt pitkästä aikaa olin yllättynyt, miten monta kohtaa olin ihan huomaamattani täyttänyt! Huomasin kuinka olin kesän aikana tehnyt paljon asioita joista olin aiemmin haaveillut.

Laitoin nyt alkuperäiset kommenttini pienemmällä ja sulkuihin, etteivät ne veisi liikaa huomiota. Kesällä 2021 aioin:

*Matkustella

(Ensi kädessä haluaisin tehdä lisää päivämatkoja lähistölle ja tutkia paikkoja. Lisäksi haluaisin tehdä muutaman päivän matkan ulkomailla tai Saksassa, sillä en ole vielä kertaakaan matkustanut täällä kunnolla opiskelujeni aikana. Nyt paikkoja on alettu avata alueilla, joissa koronaluvut ovat matalahkoja, joten tämä saattaa hyvin onnistua! Ystäväni kanssa on ainakin suunnitteilla matka Bodenseelle Etelä-Saksaan.)

- Matkustelin! Kuten suunnitelmissa oli, tein ystäväni kanssa muutaman päivän matkan Bodenjärvelle Etelä-Saksaan - tämä oli muuten ensimmäinen yön yli kestänyt matkani koskaan ystävien kanssa! Muutaman päivän aikana ehdimme grillata, pelata biljardia, syödä autenttista kiinalaista, turisteilla pikaisesti (vähän liiankin pikaisesti) parissa kaupungissa ja ihastella rannalla toisella puolella häämöttäviä vuoria ja Sveitsin tuikkivia valoja <3

Lisäksi tein vielä päivämatkan Heidelbergiin tutun kanssa. Tällä matkalla emme saaneet paljoa aikaiseksi, paitsi petyttyä taas kerran kiinalaisiin pikaruokapaikkoihin, mutta pidimme kyllä piknikin Heidelbergin linnalla ja kävelimme edestakaisin kaupungilla ja juttelimme.

Elokuussa tein lisäksi puolentoista viikon interrailin Pohjoismaiden läpi - puolestaan ensimmäinen ihan kunnon matkani ystävän kanssa! Tästä matkasta tulee sitten lisää elokuun postauksessa, mutta voin kyllä jo nyt kutsua sitä hienoksi kokemukseksi :) Matkan aikana tuli mm. koettua unettomat yöt yöjunissa, Pohjoismaiden kalliit ruokapaikat, huomaamaton rajanylitys ja eri maiden erilaiset koronatoimet. 

Maisema Schwerinissä

*Lukea 1500 1200 sivua kuukaudessa

(Viime aikoina olen taas alkanut laiminlyödä lukemista, vaikka se oli talvella vauhdissa. Tavoite on kunnianhimoinen, sillä luin viimeksi tämän verran tammikuussa ja silloinkin sattumalta. Mutta yrittänyttä ei laiteta.

EDIT: Alensin tavoitetta hiukan, sillä tajusin että minun pitäisi lukea joka päivä 50 sivua päästäkseni tavoitteeseen :D Nyt pitää vain 40...)

- Tämä tavoite ei valitettavasti toteutunut lähimaillakaan. Kesäkuussa luin 80 sivua, heinäkuussa sentään 506 ja elokuussa 394. Kuitenkin tyydyn tähän, sillä sain niin paljon muuta aikaiseksi, ja nyt syyskuussa olen jo kirinyt reippaasti. :)

*Tutkia asuinkaupunkiani

(Olisi kiva tehdä joka viikko jonkinlainen retki tai kävely uuteen paikkaan lähistöllä. Olen viimeisen vuoden ajan tutkinut lähiseutuja milloin yksin, milloin ystävän kanssa, mutta vielä on paljon näkemättä. Etsin kauniita paikkoja ja uusia näköalapaikkoja...)

- En ihan joka viikko mutta kuitenkin paljon! Juuri kesän alussa kävin kerran pyöräilemässä lähiseudulla ja lisäksi kävelemässä ystäväni kanssa läheisen kansallispuiston metsässä. Toisella kertaa vaelsin läheiselle "linnalle" (joka osoittautui oikeastaan vain ravintolaksi isossa talossa) ja tutulle näköalapaikalle. Lisäksi talloin välillä tuttuakin tutumpia kävelyreittejä soitellen milloin kellekin sukulaiselle. Niin, ja löysin keskeltä metsää hienon (ja huojuvan!) näköalatornin, jossa yritän harjoitella pääsemään eroon orastavasta korkeanpaikankammostani.

*Lukea ja opiskella ulkona

(En tiedä miksi en ole edelleenkään vaivautunut lähtemään ulos opiskelemaan tai lukemaan, vaikka säät sallisivatkin! Toisaalta sadekuuroja tuntuu tulevan joka päivä.)

- Tätä kokeilin joskus, mutta joko tietokoneen näyttö heijasti ikävästi aurinkoa tai sitten tuuli riepotteli vihon lehtiä. Ehkä täytyy kokeilla uudelleen syksyllä. Joskus tosin vaihdoin maisemaa kotipöydältäni lähtemällä opiskelemaan kaverin kanssa kirjastoon.

*Pitää synttärijuhlat...

(Ne jäivät viime vuonna etupäässä kiireiden vuoksi välistä, mutta tänä vuonna haluan pitää pienet juhlat.)

- Pidinkin synttäripiknikin! Yhdeksästä kutsuvieraasta paikalle pääsi tosin vain viisi, mutta seurue olikin juuri sopivan kokoinen yhteiselle keskustelulle, ja kaikki viihtyivät. Olin jopa vääntänyt itse karjalanpiirakoita ja mutakakkua - karjalanpiirakoista tosin tuli kauramaidon vuoksi hiukan makeita (ja veneen muotoisia...) ja mutakakusta ennemmin tavallinen suklaakakku. Jostain syystä kaikki kuitenkin ylistivät sitä, vaikka kuinka yritin selittää ettei siitä todellakaan tullut oikeanlainen. :D Olin ollut koko aamun ja edellisen illan ahdistunut ja meinannut peruuttaa koko kestit, mutta onneksi ne piristivät kummasti. Taas yksi muistutus siitä ettei ahdistuksessa pidä linnoittautua kotiinsa.

* ...ja käydä muissa pienissä juhlissa

(Synttärijuhlat, illanistujaiset, you name it. Katsotaan miten tilanne suo. Täällä saa edelleen tavata vain kahden talouden välillä.)

- Kävin parissa synttärijuhlissa, muun muassa keilaamassa tai ihan vain syömässä kakkua ja juttelemassa. Lisäksi teimme eräänä iltana ystäväni kaveriporukan kanssa nepalilaisia momoja - oli jotenkin niin terapeuttista täyttää nyyttejä porukalla. Ilta oli täynnä iloista hälinää ja yhdessätekemistä, ja tunsin oloni kotoisaksi.

   Laitoksellamme oli myös kesäjuhlat, joissa tunsin yllättävän monta kanssaopiskelijaa ja juttelin opettajienkin kanssa, yksi muisti nimeni vielä puolentoista vuoden jälkeen. Ilta oli todella viihtyisä ja menimme vielä "jatkoille" läheisen kirkon luo sekä jonkun puolitutun skeittikellariin. :D

   Suomessa puolestaan minua odottivat perinteiset naapurustojuhlat, joissa oli kiva nähdä taas ystäviä naapureista, kuunnella tutun ohjelmanumeron tuttuja puujalkavitsejä ja leikkiä piilosta tihenevässä hämärässä. Onneksi mikään ei ole muuttunut liikaa, vielä.

Momo 

*Viettää juhannusta

(Haluan opettaa jollekulle täällä miten kerätään kukkia tyynyn alle :))

- Olimme juuri tuona viikonloppuna Bodenjärvellä, ja opetin ystävälleni juhannustaian. :) Valitettavasti emme nähneet ketään mainitsemisen arvoista unessa, mutta on kiva antaa perinnettä eteenpäin. Ensi vuonna voin taas opettaa seuraavalle ihmiselle ja sitä seuraavana taas seuraavalle!

*Valvoa koko yön

(Haluaisin katsoa auringonlaskun ja sen jälkeen auringonnousun.)

- Tämän toteutin! Yövyimme/valvoimme ystäväni kanssa tutulla kukkulalla. Auringonlasku ei tosin sinä yönä tainnut olla niin upea, mutta aamuyön aikaan näimme auringon kierähtävän kaunisti esiin. Muuten kulutimme aikaa juttelemalla, kuuntelemalla musiikkia ja pelaamalla korttia taskulampun valossa. Yöllä oli muuten niin kylmä, että menimme pariksi tunniksi kaverini kotiin juomaan teetä.

Interraililla näin puolestaan ensimmäisenä iltana Rostockissa kauniin auringonlaskun, joka heijastui mereen ja sai sen hehkumaan kauttaaltaan keltaisena. Se oli yksi upeimmista näköaloista matkan aikana.

*Katsella tähtiä jonkun kanssa ja olla yöllä ulkona

- Olin ystäväni kanssa yllä mainitussa näköalatornissa katsomassa tähtiä. Näimme hämärän laskeutumisen kukkuloille, kaupungin syttyvät valot ja lopulta neljä tähdenlentoa. <3

*Käydä jäätelöllä jäätelöbaarissa

- Kävin kerran Bodenjärvellä ja kerran Stralsundissa interraililla!

*Kirjoittaa

(Runoja, tarinaa, jotain!)

Kirjoitin pari runoa <3 Meinasin osallistua kirjoituskilpailuunkin, mutta en sitten valitettavasti ehtinyt.

En tiedä miten ihmiset löytävät toisensa

Sillä jään aina sivuun seuraamaan

Ehkä minun ulottuvuudessani on toiset säännöt

*Olla mukana tekemässä vaikutusta tai olla aktiivinen

(Ehkä keksisin jotain.)

- Keksin jotain - olin mukana ympäristökerhossa järjestämässä ympäristötapahtumia! Täällä tuntui ensimmäisen kerran että pystyn itsekin järjestämään jotain ja todella vaikuttamaan. Minun ja parini ansiosta 50 ihmistä pääsi pitkästä aikaa vaatteidenvaihtotapahtumaan. :)

Saada lähiopetusta

(Tätä en aikomalla aio vaan pelkästään toivon. Jos luvut jatkavat pienenemistä, niin se voi jopa olla mahdollista joissain kursseissa! Katsotaan ja toivotaan :) )

- Joo ja ei. Muuten kaikki pysyi edelleen etänä, mutta parilla kurssilla oli pari tuntia lähiopetuksessa, toisessa tosin vain käytännön projektimme vuoksi. Toinen oli hybridinä ja vain alle kolmasosa opiskelijoista ilmestyi paikanpäälle. En ymmärrä eikö kukaan muu sitten ollut kaupungissa vai ei vain viitsinyt raahautua paikalle? Oli kuitenkin ihana nähdä joitakin kasvokkain taas pitkästä aikaa tai ihan ensimmäistä kertaa. Huomasin pystyväni keskittymään esitelmän kuunteluun ihan eri lailla, vaikka siinä ei edes ollut PowerPointia tukena. Oli tämäkin jotain, vaikka nämä olivatkin paria koetta ja heinäkuun kesäjuhlia lukuunottamatta täysin ainoat yliopiston lähitapahtumani kolmeen lukukauteen! Vaikka joka lukukausi on lupailtu että voitaisiin siirtyä lähiopetukseen. Toivon todella että se onnistuu talvilukukaudella.

*Toteuttaa bucket listoja ystävien kanssa

(Tai ennemminkin epävirallisia suunnitelmiamme matkustamisesta, elokuvailloista ja muusta :D )

- Toteutin ystävän kanssa ainakin Mamma mia -elokuvayön, Bodenjärven matkan ja interrailin, mutta lista vain pitenee. :)

Tapamme mukaan yhteiseen matkaamme kuului
kirkkoja, ruokaa - ja vaellusta!

*Laulaa

- Lauleskelin yksin ja kerran treffeilläkin, mutta en erityisesti harjoitellut laulamista. Ehkä nyt syksyllä.

*Pitää netittömän päivän tai kaksi

(Tämä tulisi tarpeeseen!)

- En varsinaisesti pitänyt, mutta varsinkin interaililla en paljoa ollut kännykällä, sitä voi jo kutsua voitoksi. :)

*Tehdä jotain uutta 

- Kävin ensimmäistä kertaa treffeillä, mutta myös interraililla tai ylipäätänsä pitemmällä matkalla ystävän kanssa. Niin, ja valvoin myös ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti koko yön. (Erotuksena eräästä yöstä muutama vuosi sitten, jolloin en saanut unta!)

*Oppia jotain uutta

- Jouduin miettimään pitkään opinko mitään kesän aikana. Osittain tuntui, että kesän aikana ajatukseni vain kiertyivät yhä pahemmin spiraalina ympärilleni, että löysin itseni jälleen kerran tarkkailemasta kehoni reaktioita ja ahdistumasta maailmasta. Osittain tuntui etten ainakaan kehittynyt eteenpäin, että vain junnaan edelleen paikallani vuodesta toiseen. Tämä kesä olikin jotain upeiden kokemuksien ja mielessä kipristelevien ajatusten välillä.

Joka tapauksessa hyvät asiat painottuvat: uskalsin kuitenkin mennä paikkoihin, uskalsin kokea uusia asioita ja tavata uusia ihmisiä. Ehkä kesäni muistuttaa minulle jatkossakin, että elämässä täytyy yrittää tarttua hetkeen niin kauan kuin pystyy ja tehdä siitä kaunis. 

"Skynda dig älskade, skynda att älska

 Dagarna mörkna minut för minut

 Tänd våra ljus, det är nära till natten

 Snart är den blommande sommarn slut" -Höstvisan

*Tehdä jotain ikimuistoista

- Kaikki ylläoleva <3

Mitä kauniita hetkiä teidän kesäänne kuului?

"Now daylight won't make it right/ Close(d) hearts make close(d) minds"

Vuosi 2020 on nyt ohi: vuosi joka tulee niin hyvässä kuin pahassa varmasti säilymään ihmisten mielessä. Kirjoitetaankohan siitä joskus kirjojakin... Joka tapauksessa varoitan jo etukäteen, että tämä kooste tulee keskittymään aika lailla koronaan mutta myös muihin vuoden tapahtumiini.

Julkaisen tämän koosteen vähän myöhässä. En sentään niin myöhään kuin viime vuonna, jolloin kirjoitin koosteen vasta toukokuussa... Ennen kuin päästään itse vuoden tapahtumiin, käännetään katseet ensin vuonna 2020 lukemiini kirjoihin. Ne jakautuivat näin:

Tammikuu: 1 (604s)
Helmikuu: 1 (285s)

Maaliskuu: 2 (659s)

Huhtikuu: 5 (1370s)

Toukokuu: 4 (1502s)

Kesäkuu: 4 (1521s)

Heinäkuu: 4 (1343s)

Elokuu: 2 (708s)

Syyskuu: 2 (451s)

Lokakuu: 2 (350s)

Marraskuu: 3 (729s)

Joulukuu: 2 (868s)

Luin vuoden aikana 32 kirjaa ja 10 390 sivua. Eniten luin huhtikuussa ja kesäkuussa, vähiten tammi-helmikuussa ja syys-lokakuussa. Koronavuodesta ja lockdownista huolimatta en lukenut huippumääriä kuten moni muu, enkä läheskään ylettänyt blogini huippuvuosieni 79 kirjaan (2015), jonka jälkeen kirjamääräni on tasaisesti laskenut. Toisaalta motivaationi ja lukuintoni parani viime vuodesta (jolloin luin vaivaiset 19 kirjaa), mistä olen hyvin iloinen.

Miksi näin? Miksi en lukenut enempää kirjoja tai miksi luin enemmän kuin edellisenä vuonna? Luulen että pandemia oli osatekijä viimeksi mainittuun, mutta jotenkaan en valitettavasti kuitenkaan herännyt lukemaan, soittamaan pianoa, juoksemaan portaita tai suorittamaan mitään muutakaan projektia. Toisaalta luin enemmän kuin viime vuonna, sillä varsinkin aina Suomessa ollessani tartuin kirjaan paljon helpommin. (Kuukausista huomaakin hyvin, minkä ajan vietin Suomessa!) Saksassa varsinkin ennen koronaa lukeminen tuntui hukkuvan opiskelun, Netflixin, kokkaamisen ja kaverien tapaamisen alle. Syksyllä olin taas niin kiireinen työharjoittelun kanssa, etten oikein ehtinyt lukea. Löysin tänä vuonna kuitenkin lukurytmin uudelleen ja aion varjella sitä paremmin.

Vuoden aikana luin paljon hyviä romaaneja, erityisesti nuorille suunnattuja sateenkaarikirjoja. Nämä näkyvät myös vuoden lempparien parissa, niihin kuuluu Nancy Gardenin suloinen Annie on my Mind, Rita Mae Brownin inspiroiva ja boheemi The Rubyfruit Jungle, Ellen Wittlingerin erilainen Hard Love, Maja Hjertzellin samastuttava Henrietta är min hemlighet, Becky Albertallin ja Aisha Saeedin ajankohtainen Yes no maybe so sekä Sally Nichollsin historiallinen Things a bright girl can do. Pidin myös erityisesti ilmastonmuutosta käsittelevästä runokokoelmasta Poetry for Future, Margaret Trawickin etnografisesta tutkimuksesta Notes on Love in a Tamil family sekä Marjaneh Bakhtiarin maahanmuuttajastereotypiat päälaelleen kääntävästä romaanista Toista maata.

Elokuvia katsoin myös paljon, ja pidin eniten musikaaleista Rocketman ja Viulunsoittaja katolla, realistisesta Tietäisitpä vain, koskettavasta hindielokuvasta Ek Ladki Ko Dekha Toh Aisa Laga, Pikku naisien uudesta versiosta sekä Lappiin sijoittuvasta Mestari Chengistä. Tv-sarjoista seurasin esimerkiksi 70s showta ja Ritaa, joista ensimmäinen oli hauska, toinen ihanan realistinen.

Tänä vuonna tutustuin norjalaiseen AURORAan ja Elton Johnin musiikkiin sekä kiinnyin yhä enemmän vanhempaan musiikkiin. Vuoden parhaimpia kappaleita olivat ehkä Lalehin Stone Cold ja Safe (joka oli perheemme yhteisellä Spotify-tilillä vuoden kuunnelluin kappale!), Elton Johnin Taron Egertonin laulama Tiny Dancer, Dodien She ja Chicagon If you leave me now. Niistä tulee mieleen kesäillat ja syksyiset kukkulat.

Nostetaan heti kissa pöydälle: kuten sanottu, vuosi 2020 jää kyllä historiaan monilla tavoin, ja ehkä voin siitä myöhemmin kehitellä huimia tarinoita lapsenlapsilleni kerrottavaksi. Joka tapauksessa tunnustan jo etukäteen, että olen pandemian suhteen todella etuoikeutettu, eikä se ole pahasti vaikuttanut minuun: läheiseni ovat pysyneet terveinä, emme kuulu riskiryhmään, kukaan ei ole vaarassa menettää töitä ja jäädä tyhjän päälle, en ole edes vielä ahdistunut pahasti pandemian vuoksi ja erakoidun kotiini enemmän kuin mieluusti. Tämä tuntuukin välillä epäreilulta, kun muualla ihmiset jäävät työttömäksi tai voivat huonosti.

Joka tapauksessa korona vaikutti tietysti elämääni kuten kaikkien muidenkin. Vielä maaliskuussa en olisi ikinä uskonut, että tästä tulee vuoden tai vuosien mittainen poikkeustila. Pandemian vuoksi jouduin pystyin viettämään koko kevään ja kesän perheeni vuonna Suomessa etäopiskelun parissa. Toisaalta opiskelijaelämäni painui pohjamutiin, kun juhlat, kahvilat, kyläilyt, matkat, uudet tuttavuudet ja vanhojen ystävyyksien syventäminen jäivät pois. Tämä harmittikin kaikkein eniten omassa elämässäni, varsinkin kun osa ystävistäni päättää ensi kesän jälkeen opintonsa tai lähtee ehkä vaihtoon, emmekä ole ehtineet edes kunnolla tutustua saati sitten kokea asioita yhdessä. Yhteyden pitäminen kännykällä ei vain ole sama asia kuin kasvotusten tapaaminen.

Siirretään katse vielä yksinkohtaisemmin muihin asioihin vuodessani:

Ensimmäisen neljänneksen vuodesta vietin Saksassa, ensimmäinen lukukausi oli loppumaisillaan ja kaikki stressasivat kokeita ja ensimmäisiä lopputöitään. Kuitenkin muistan tältä ajalta myös juhlat, tutun teatteriesityksen, ihanan tyttöjen illan ja kotimaihinsa palaavien ystävieni hyvästelyn. Hyvän ystäväni kanssa tein helmikuussa päivämatkan Karlsruheen ja Baden-Badeniin. Karlsruhe muistutti arkkitehtuuriltaan Helsinkiä, ja B-B oli vanha ja "aistikas", täynnä kalliita kahviloita ja rakennuksia. Ihan sattumalta olimme valinneet päivän, joka oli aivan kesäisen lämmin - helmikuussa. Tämä oli ensimmäinen matkani koko opiskeluaikanani ja jäi kuukausiin ainoaksi.

Tyttöjen illasta

Lukukausilomalla työskentelin leipomossa

Näkymä Karlsruhen keskustaan,
 vuorten takana on Ranska!

Jäätelöä helmikuussa

Tunnistaisitteko mikä kaupunki?

Helmi-maaliskuun vaihteessa olin myös työskennellyt leipomossa ja parkkipaikalla. Työt saivat sitten jäädä, kun tulin Suomeen pikavauhtia 14. maaliskuuta kolme päivää etuajassa suunnitelmasta ja päädyin kahden viikon sijaan jäämään yli neljäksi kuukaudeksi. (Otin mukaan vain repun, johon ahdoin niin paljon tavaraa kuin mahtui, ja turvatarkastuksessa kysyttiin epäluuloisesti, miksi olin pukenut niin paljon päälleni...) Opiskelin koko toisen lukukauteni Suomesta käsin ja vietin pahimman lockdownin ja kesän perheeni luona. Opiskelun lisäksi leivoin usein, luin lähes yhtä paljon kirjoja kuin koko viime vuonna, näin muutamia harvoja ystäviä ulkona ja vietin aikaa perheen kanssa. Sitä riittikin, sillä kaikki olivat etäopetuksessa tai -töissä kotona lähes toukokuun loppuun asti ja valloittivat milloin minkäkin nurkan kotoa. Juuri viime päivinä muistelin kävelyitä pikkuveljeni kanssa metsässä hänen liikuntatuntiensa korvikkeeksi ja niitä harvoja kertoja, jolloin pidin maskia päällä. (Ennen Saksaan palaamista kesällä pidin maskia yhteensä ehkä neljä kertaa!) Muistan myös sen päivän, kun olin ensimmäistä kertaa shoppailemassa tai kahvilla lockdownin jälkeen. Se tuntui ihmeelliseltä.

Leivoin monia ruokia ensimmäistä kertaa,
kuten karjalanpiirakoita

Koska meillä jatkuu kesälukukausi loppukesään saakka, meni kesä lähinnä opiskelussa, ja kaveritkin tuntuivat olevan jossain Suomen matkoilla. Toisaalta teimme perheen kanssa päivämatkoja milloin Loviisaan, milloin Tammisaareen. Varsinkin Tammisaari oli kaunis, ja Raaseporin linnanrauniot muistuttivat Viisikoista. <3 Kävimme mummolassa pitkästä aikaa, ravintoloissa, ja vietin synttäreitäni pienimuotoisesti, mistä jäi hyvä mieli. Sukulaisiakin näin pitkästä aikaa. Olin myös mökillä huimat kaksi viikkoa, enkä olisi halunnut enää palata kaupunkiin. Oli niin kaunista kävellä maantiellä usvan keskellä, katsella auringonlaskun punertamaa ja myöhemmin tummuvaa järven pintaa ja lukea aamuisin kahvin ja ruisleivän ääressä viltti ympärillä.

Raaseporin linnanraunioissa

Kesän lopussa palasin Saksaan aikomuksenani vain tehdä koe ja palata kuukauden jälkeen takaisin - sitten sainkin työharjoittelupaikan ja päädyin jäämään koko syksyksi. Elokuussa oli vielä kokeiden ja kurssien lopputöiden ohella suhteellisen vapaata, ja käytin aikaa tavataen vanhoja ystäviä ja tutustuen uusiin ihmisiin: teimme sushia, kävimme ravintolassa ja istuimme illalla kahvilassa sulkemisaikaan asti. Välillä tosin vaikutti, että olin ainoana huolissani koronatilanteen pahenemisesta. Rakastin myös trooppisen lämpimiä iltoja, jolloin kaupungin kadut sorisivat puheesta. Muuten loma menikin sitten työharjoitteluun pienellä radioasemalla, joka osoittautui vuoden parhaimmaksi päätökseksi. Radion varjolla pääsin osallistumaan mielenkiintoisiin tapahtumiin, kirjoittamaan omasta näkökulmastani ja jopa puhumaan radiossa. Syksy oli hyvin kiireinen mutta samalla todella inspiroiva ja onnellinen.

Ystävän kanssa teimme päivämatkan Saksassa
 Hohenstaufenin linnanraunioille

Loppusyksystä kurssini alkoivat, juuri samalla viikolla kun suurin osa paikoista taas suljettiin ja yliopisto siirtyi sittenkin etäopetukseen. Loppuvuodesta lähinnä opiskelin, opiskelin ja opiskelin, luin ja katsoin Netflixiä, tein paljon kävelyitä syksyssä, vietin itsenäisyyspäivää ja päätin lentää jouluksi kotiin, mikä oli lopulta jälleen kerran hyvä idea. Siksi sain viettää joulua ihan omassa kotona perinteiseen tapaan.

congyoubing, kiinalaisia kevätsipulilettuja

Helsinki neljän aikaan iltapäivällä

Vuosi 2020 tuntui jotenkin passiiviselta, ja joskus tuntuu etten saanut juuri mitään aikaiseksi koko vuonna. Tuntui että muut keksivät erilaisia projekteja ja kehittivät taitojaan, mutta minä vain yritin pystyä keskittymään opiskeluun, enkä sitten tehnyt mitään muuta. Kotona kökkiessä oli myös aikaa ajatella, ja välillä tuntuu, että koko vuosi meni epämääräiseen odotteluun ja itsensä kanssa tuskailuun. Jos vuoden voisi tiivistää yhdeksi tunteeksi, se olisi kaipaus: kaipasin seikkailuja, kaipasin rakkautta, kaipasin läheisyyttä, kaipasin sitä kun aivot eivät olleet vielä sisäistäneet parin metriä välin pitämistä kaikkiin ohi kulkeviin ihmisiin.

Kuitenkin mukaan mahtui myös erikoisia käänteitä - no, kuten ylipäätänsä koko pandemiatilanne, joka edelleen välillä tuntuu uskomattomalta, vaikka siihen onkin jollain lailla tottunut. Ehkä suurin käänne itselläni oli työharjoittelu paikallisradiossa, jossa inspiroiduin valtavasti ja tunsin itseni ensimmäistä kertaa olevani töissä kuin kotonani ja todella riittäväni. Aion todella jatkaa journalismipolulla johonkin suuntaan ainakin harrastuksena.

Tänä vuonna sain myös pikkuhiljaa kipinän vaikuttamiseen niin luettujen kirjojen, pandemian kuin työharjoittelunkin kautta. Helmikuussa olin lukenut AJ Pearcen romaania nimeltä Dear Mrs. Bird, joka inspiroi vapaaehtoistyöhön. Näin myöhemmin ajateltuna siitä jäi jotain alitajuntaani kytemään, sillä heti maaliskuussa ilmoittaudun auttamaan jotakuta lähellä asuvaa kaupassa käynnissä - ja sain sen kautta hyvän ystävän, jonka kanssa olemme viettäneet monia kahvihetkiä ja keskusteluja aina Suomessa ollessani. Hänestä on melkein tullut minulle toinen mummu.

Muutenkin sain viime vuonna olosuhteiden puitteista huolimatta monta uutta ystävää, joiden kanssa on kokattu ruokaa jokaisen omasta kulttuurista tai istuttu kuppilassa illalla sulkemisaikaan. Lisäksi havahduin enemmän erilaisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, kuten rakenteelliseen syrjintään ja etuoikeuksiin. Vaikka en ajanutkaan mitään elämää mullistavaa muutosta, niin ehkä tästä voi lähteä jatkamaan eteenpäin. 

Alkavalta vuodelta toivoin jotain lisää, jotain enemmän. Oikeastaan ihan mitä tahansa tilanteiden puitteissa onnistuvaa. Oli se sitten mitä tahansa uusia kokemuksia ja hetkiä ystävien kanssa, läpi yön valvomista tai auringonnousun katsomista. Interrailia Euroopassa, vaihtoa ulkomailla tai ihan vain Saksan ja Suomen lähikaupunkeihin tutustumista. Uusia seikkailuja, jotain vastapainoa monotonisuuteen. Haluaisin myös alkaa vaikuttaa minulle tärkeisiin asioihin.

Lisäksi toivon lähiopetusta. Olen nyt opiskellut vuoden täysin etäopetuksessa ja toivon vain, että tänä vuonna pääsisin vihdoin taas kävelemään vanhojen yliopistorakennusten luentosaleihin näkemään opettajia ja kurssikavereitani. (Minulla on professoreita, joita en ole vielä koskaan nähnyt livenä!)

Vuosi 2020 antoi kuitenkin ajateltavaa, että kaikki olekaan aina niin itsestäänselvää ja että kriisitilanteet eivät koske vain Euroopan ulkopuolisia maita. Siksi vaalin jokaista pientä tapahtumaa vuoden aikana, oli se sitten ystävien kanssa vietetyt hetket tai päivämatkat, lukuhetket tai kotona perheen kanssa asuminen. En kovinkaan paljon oppinut mitään ihmeellistä koronavuoden aikana, mutta opin olevani yllättävän sopeutuvainen ja pärjääväni hyvin vähilläkin kontakteilla. Tietysti kaikki on helppo sanoa näin etuoikeutetusta näkökulmasta - mutta joskus on ihan hyvä edes yrittää keskittyä hiljaiseen elämään ja pysähtyä nauttimaan pienistäkin iloista. Muistaa ettei elämää voi koskaan täysin hallita itse.

Mitä hyviä muistoja teillä on vuodelta 2020?