Naisten aakkoset: N

Tarukirjan aloittamassa haasteessa etsitään naisia jokaisella aakkosella. 

Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M.     

I Kuka on suosikkikirjailijasi?

- N:llä alkavaa naiskirjailijaa oli vaikeaa keksiä, mutta päädyin lopulta Audrey Niffeneggeriin. Hänen kirjaansa Aikamatkustajan vaimo törmäsin samannimisen elokuvan luettua ja tykkäsin paljon. Kirjassa oli myös hiukan rankkoja kohtauksia (juuri yhtenä päivänä muistelin päähenkilön äidin kuoleman yksityiskohtia), mutta siinä viehätti kahden henkilön elämän lomittuminen ja kuinka he tapasivat toisensa eri hetkinä molempien lapsuudessa ja nuoruudessa.

Voisin tässä myös mainita Sinikka ja Tiina Nopolan, joiden hauskoja Risto Räppääjiä ja Heinähattu ja Vilttitossuja luin nuorempana mutta voisin huviksi lukea edelleenkin.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

- Laulajista mieleeni tulee nopeasti Laura Närhi. Hän on yksi näistä laulajista, joilta tykkään muutamasta kappaleesta ja muita en sitten tunnekaan. Siskoni (feat Erin), Tuhlari, Supersankari ja upea versio Tehosekoittimen laulusta Hetken tie on kevyt, jonka osasin joskus pianonsoittoni kultaisina aikoina pimputellakin. Pidän myös erityisesti Lauran äänestä, jota osaan kuvailla vain sanalla vakava.

III b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 

 - Hahmoista keksin nopeasti kolme vaihtoehtoa. Nan Blythe oli yksi lemppareitani Anna-sarjan loppupäästä, johon pääsen lähikuukausina sarjan uudelleenlukuprojektini ohella. Nellie Oleson oli Pieni talo preerialla -sarjassa ihanan kamalan raivostuttava kauppiaan tytär, joka kiusaa Lauraa ja saa tältä usein takaisinkin. Harry Potterista mieleeni tulee Nymfadora Tonks, jota ihailin pari vuotta sitten; se taisi johtua hänen ja en-spoilaa-kenen-henkilön rakkaustarinasta. ;)

Tuija Lehtinen: Laura-sarja

Sisältää pieniä juonipaljastuksia!

Laura, sua kaipaan

Tuija Lehtinen

2006

207 sivua

Otava

Kirjoitin Laurasta ensimmäisen ja ainoan kerran täällä, kolmannen osan Laura menopäällä jälkeen. Tuon osan jälkeen oikeastaan aloin todella tykätä sarjasta, jonka pariin osuin yli kaksi vuotta sitten Kiinassa ystäväni Merimaarian suosituksesta. Nyt olen sitten päässyt sen loppuun, valitettavasti.

Laura-sarja kertoo siis Laura Koiviston teini-iästä jossain Suomen pikkukaupungissa. Laura asuu uusioperheessä, ja hänellä on isoveli Sakke ja kaksi pikkuveljeä Mikko ja Teemu, myöhemmin pikkusiskokin. Sarjan alussa hän on yläasteella parhaan ystävänsä naapurin Jennan kanssa, yrittää vältellä luokkalaisensa huomionosoituksia ja odottaa kuukautisten alkamista.

Lauran kasvaessa hänen elämänsä ja lähipiirinsä muuttuvat vähitellen. Ystävät ja koulu vaihtuvat, Laura aloittaa tanssin ja toimittajantyön nuortenradiossa, saa ensimmäisen poikaystävän ja käy jopa kielikurssilla Englannissa. Sarja päättyy Lauran viimeiseen vuoteen lukiossa ja pohdintoihin tulevaisuuden opinnoista.

Suurin syy, miksi jaksoin lukea tämän kymmenen kirjan sarjan, olivat sen koukuttavat tapahtumat ja kuvaus nuortenelämästä. Lauran elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista aina kielikurssimatkasta ostarilla pyöriviin jengiläisiin. Myös Lauran lähipiirin ihmisiä sivuutetaan: on jengiläinen Tauski, jonka kanssa Lauralla oli joskus pientä säpinää, kympinoppilas Eilaliina ja Jenna, jonka kanssa Laura valitettavasti etääntyy. Tämä kaikki on kerrottu hyvin realistisesti, ja huomaa, kuinka ostarin jengillä oli suuri vaikutus pikkukaupungin nuoriin. Tällaiset jengit eivät omaa elämääni kosketa millään lailla. Sarjassa onkin kiva seurata hiukan samanlaista ja kuitenkin erilaista suomalaistytön elämää.

Henkilöistä pidin ensin Jennasta, joka oli aluksi herkkä ja runollinen tyttö. Sarjan edetessä Jenna kuitenkin muuttuu aika lailla eikä enää juurikaan välitä Lauran kuulumisista ja tekemisistä. Myös muut henkilöt kehittyvät, ja toinen lempparini Niko (pidän jostain syystä aina Nico/Niko-nimisistä hahmoista, hmm!) paljastuu huppupäisestä jurottajasta huumorintajuiseksi ja mukavaksi pojaksi, josta tulee Lauran pari tanssiharrastukseen.

Ainoa henkilö, joka ei kylläkään muuttunut sarjan aikana, tuntui olevan Laura itse. Hän on koko ajan sama itsevarma, sosiaalinen tyttö, joka tutustuu kaikkiin ja johon jokainen poika ihastuu. Olisin toivonut Lauran olevan vähän enemmän samastuttava, mutta ehkä joku samastuu häneenkin. Vaikka Lauran ihailijoista olikin hauska lukea, laskin jossain vaiheessa häneen ihastuneen ainakin seitsemän poikaa! Laura vältteli myös inhottavasti ensi-ihailijaansa Viljamia eikä itse ihastunut juuri kehenkään.

En ole Laurasta samaa mieltä kuin tämän keskustelun kirjoittajat (tuota on muuten hauska lukea :D), mutta välillä sarja on ärsyttänyt minuakin. Loppujen lopuksi kallistuin kuitenkin paljon enemmän positiivisen puolelle. Laura kertoo yhden suomalaistytön nuoruudesta 2000-luvun vaihteesta, jolloin kännykät ja internet vasta alkavat yleistyä. Ehkä jälkipolvet lukevat näitä kirjoja muistoina omasta tai vanhempiensa lapsuudesta.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 5: Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.

L.M.Montgomery: Anna opettajana

Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukemisprojekti (täältä löytyvät Anna ystävämme ja Annan unelmavuodet)

Anna opettajana
L.M.Montgomery
Anna #4
2002
Paula Herranen
Anne of Windy Poplars(1936)
277 sivua
WSOY

Korkeakoulun jälkeen tuore kandidaatti saa paikan Summersiden koulun rehtorina. Anna onnistuu löytämään ihanan täysihoitopaikan kahden lesken ja Rebecca Dewin luota (jota hän ei yksinkertaisesti pysty kutsumaan pelkällä etunimellä). Anna tutustuu moniin ihmisiin neljän vuoden aikana, saa oppilaistaan hyviä ystäviä ja yrittää piristää naapurin pikku Elizabethia, joka joutuu elämään kahden sukulaisensa vahdittavana ja komenneltavana. Vaikeuksiakin nuori opettaja kohtaa ensin kollegansa Katherine Brooken sekä Pringlen suvun kanssa, johon puolet kaupungista tuntuu kuuluvan. Anna kertoo arkensa pienistä ja suurista tapahtumista kirjeillä Gilbertille, jonka kanssa hän aikoo neljän vuoden jälkeen mennä naimisiin.

"Tosin tästä ei nyt tule rakkauskirjettä. Minulla on kirskahteleva kynä, eikä kirskuvalla kynällä voi kirjoittaa rakkauskirjeitä... eikä liian terävällä... eikä liian lyhyellä kynällä. Saat siis sellaisen kirjeen vain silloin, kun minulla on täsmälleen oikeanlainen kynä." -s.10

Anna opettajana on osittain kirjeromaani, ja se on yksi syy siihen, ettei kirja ole ollut kaikkein lemppareitani. Tuntui hassulta lukea vuorotellen Annasta hän-muodossa ja vuorotellen pitkien kirjeiden kirjoittajana. Lisäksi kirjeistä on "jätetty" ne sivut välistä, jotka kertovat rakkausasioista (joista jokainen Anna-sarjan lukija on varmaan palanut halusta lukea!).

Lisäksi kirjassa toistui se, kuinka Anna joka kerta onnistuu ystävystymään vihamiehiinsä tai muuttamaan jonkun luonteen ja elämän. Ainoastaan kerran tätä kuviota ei tapahdu, sillä Anna ei pysty muuttamaan naapurissa asuvia rouva Campbellia ja Naista. Anna opettajana on kirjoitettu kaksikymmentä vuotta muun Anna-sarjan jälkeen, ja se on varmasti vaikuttanut tähän asiaan. En ole ihan varma, mutta muistaakseni Montgomery ei olisi halunnut kirjoittaa enää sarjaan jatkoa, mutta kustantaja ehdotti kahden "raon" paikkailemista uusilla osilla.

" >>Minä kuuntelin>>, Elizabeth oli selittänyt.

  >>Sinä kuuntelet aivan liikaa>>, Rebecca oli sanonut moittivasti.

  Elizabeth oli hymyillyt vakavasti ja poissaolevasti. (Rebecca Dew ei käyttänyt näitä sanoja, mutta tiesin tarkalleen, miten Elizabeth oli hymyillyt.)

  >>Hämmästyisit jos tietäisit, mitä kaikkea saatan toisinaan kuulla>>, Elizabeth oli sanonut ja saanut sanoillaan kylmät väreet kulkemaan pitkin Rebecca Dewin selkäpiitä..." -s.87

Nyt kun olen listannut kirjan huonot puolet... Kyllä minä myös pidin kovasti tästä sarjan neljännestä osasta. Vaikka Anna esiintyikin vähän liian usein pelastavana enkelinä, pidin erityisesti siitä, kuinka hän toi valoa äitiään uskollisesti hoitavan Pauline Gibsonin elämään. (Tämän äiti oli muuten aivan hirveä.) Oli myös mukava tutustua pikku Elizabethin ajatuksiin - ja lohdutonta lukea pienen pojan kuolemasta, jonka Anna ja hänen oppilaansa olivat vähän aikaa sitten tavanneet.

Törmäsin myös kummallisiin sanoihin: mitä tarkoittavat antimakassi ja kanneluuri? Googlaamalla selvisi, että ensimmäinen tarkoittaa liinaa tuolin selkänojalla (vähän niin kuin bussissa tai lentokoneessa) ja jälkimmäinen pystyuurteita esimerkiksi antiikin doorilaisissa pylväissä.

Anna-sarjan neljännestä osasta löytyi myös tuttuun tapaan kauniita ajatuksia:

"Elizabeth uskoo, että jossain on varmasti Onnen saari, ja siellä ovat ankkurissa kaikki ne laivat, jotka lähtevät eivätkä koskaan palaa, ja hän löytää saaren kun Huominen koittaa." -s.39

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 23. Kirjassa on mukana meri sekä Amerikkaa tutkimassa Kanadan provinssiin Prinssi Edwardin saari (mihinpä muuhun).

Naisten aakkoset: M

Naisten aakkoseni jatkuvat taas M-kirjaimella. Haasteen on kehittänyt Tarukirjan Margit.

Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K & L.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?

- L.M.Montgomeryn käytin jo viime postauksessa, joten esittelenpä nyt Michelle Paverin. Hän on kirjoittanut nuorten fantasiasarjoja esihistoriallisista ajoista. Lempisarjojani oli varsinkin 12-14 -vuotiaana Muinainen pimeys, joka kertoo kivikaudesta, ei kuitenkaan perinteiseen "luolamies"-tyyliin. Pidin sarjassa eniten toisesta päähenkilöstä Rennistä, mytologiasta sekä kivikauden elämän kuvailusta aina suopayrtistä lumimyrskyssä selviämiseen. Tämä sarja pitäisi kyllä lukea uudelleen!

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

- Meryl Streepistä aloin tykkäämään kahdeksanvuotiaana nähtyäni Mamma Mia! -elokuvan. Tämä johtui toisaalta tämän näyttelemästä roolista vahvana Donnana, mutta ihailin häntä kuitenkin. Mamma Miasta! on tulossa jatko-osa samoilla näyttelijöillä, toivottavasti se on yhtä hyvä! Olen nähnyt Meryl Streepin myös Minun Afrikkani (1985) ja Into the Woods (2014) -filmeissä, mutta muuten en ole kylläkään katsonut hänen suorituksiaan. (Nyt muuten eksyin kuuntelemaan Into the Woodsin kappaleita pitkästä aikaa!)

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?

- Mary Marckilta minun on ollut tarkoitus lukea enemmän kirjoja, kuin vain Yhteiskoululaisia ja Eevan luokan. Viimeksi mainitusta pidin erityisesti sen ajankuvauksen ja huumorin vuoksi.

Tammikuussa tuntui jo toiveikkaammalta

Tammikuussa luin neljä kirjaa ja 1388 sivua. Luin yllättävän monta klassikkoa:

Johann Wolfgang Goethe: Faust I (136s)
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla I (543 s)
Jandy Nelson: I'll Give You the Sun (432 sivua)
L.M.Montgomery: Anna opettajana (Anna #4) (277 sivua) 

Faust I oli aluksi aivan kamalaa luettavaa, en nimittäin ymmärtänyt siitä yhtään mitään. Vähä vähältä aloin kuitenkin ymmärtämään paremmin ja sain sen lukemisessa myös apua. Kirjan loppuvaiheessa aloin jopa tykätä sen runollisen kielen ääneen lukemisesta. Kirjassa oli myös hyviä sitaatteja, ja sen tulkitseminen oli hauskaa.

Mephistopheles: "Ich möcht mich gleich dem Teufel übergeben/ Wenn ich nur selbst kein Teufel wär!" - s.81

"Haluaisin luovuttaa itseni pirulle/ Jos en vain itse olisi piru!" Tämä lausahdus kuulosti minusta jotenkin hyvin hullunkuriselta.

Täällä Pohjantähden alla I oli tammikuun toinen klassikko. Tämäkin oli hidaslukuinen, mutta aloin nopeasti pitämään kirjasta todella. Opin siitä paljon torpparikysymyksistä ja maaseudun oloista, ihastelin Linnan tapaa katsoa asioita eri ihmisten näkökulmista ja hihkuin ilosta kirjan keskittyessä myös paljon Akselin ja Elinan rakkaustarinaan. Tämä oli lukemisen arvoinen, opettavainen klassikko, ja toivon jaksavani ja ehtiväni lukea pian jatko-osatkin.
   Lukiessani I'll Give You the Sunia uudelleen pidin eniten sitaateista. Ja juonen kiemuroista. Ja päähenkilöistä. Ja kauniista kielestä. Ja huumorista ja rakkaustarinoista. Tämä on hyvä kirja.
   Anna opettajana ei kirjeromaanina ole lempparini Anna-sarjassa, ja huomasin siinä toistettavan paljon Annan erityistaitoa saada aina muut ihmiset näkemään maailmassa jotain hyvää ja muuttumaan. Kirjassa oli kuitenkin tuttuja sarjan elementtejä ja tykkäsin pienistä sattumuksista ja tapahtumista Annan elämässä Summersiden koulun rehtorina.

Tammikuussa katsoin erilaisia perhe-elokuvia, joista en tosin muista kunnolla yhtäkään, mutta jotka eivät kovin kummoisia olleet. Star Wars -elokuvia puolestaan tuli katsottua kaksi kappaletta: Sithin kosto (3) ei minusta ollut niin erityinen, sillä se tuntui olevan pelkkää taistelua lukuun ottamatta Anakinin ja Padmén romanssia. Aivan loppu oli kuitenkin todella hieno, kun Luken adoptiovanhemmat kääntyivät vauva sylissään katsomaan nousevaa aurinkoa. Uusi toivo 4 oli tietysti hauska Han Solon ja prinsessa Leian ensitapaamisen ja sanailun takia.
   Satuin myös näkemään Putouksen ensimmäisen jakson ja jäin siihen pitkästä aikaa koukkuun. En ole sitä aivan tarkasti seurannut, mutta tiedän tarkalleen lempparini. Joka ei siis tietenkään ole kaikkien aikojen inhottavin opettaja, joka huutaa appappappappap ja kutsuu oppilaitaan idiooteiksi ja älykääpiöiksi, eijei. (Ernest voittoon!)

Tammikuussa tuli oikeastaan tehtyä todella paljon. Ehdin päätökseni mukaisesti nähdä eri ystäviä ja esimerkiksi joululomalla tehdä kolme pitkää kävelyä eri porukassa. Yhden ystävän kanssa kävimme jopa oopperassa katsomassa La Traviatan ja seuraavan päivän ruokavälkällä ex tempore ostamassa puoliksi purkillisen Ben&Jerry'sin jäätelöä. (Tämä jäi mieleen yhtenä lukion mielenkiintoisimmista tempauksista - varsinkin kun emme pystyneet syömään koko jäätynyttä jäätelöä, ja toinen puolikas puolestaan suli matkalla kotiin!) 

Tammikuussa olin papallani yökylässä, tein köyhiä ritareita ja leivoin jopa kahdesti. (Alan edistyä!) Seurasin vaalikampanjaa ja toivoin voivani jo äänestää sekä harjoittelin epätoivoisesti wanhojen tansseja - muutama tanssi herättää edelleen epäuskoa ja kauhistusta. Päätökseni syödä vähemmän herkkuja ja panostaa kouluun ei aivan kokonaan onnistunut, mutta yritin kumminkin. 

Tammikuussa myös aloitin kesätyön hakemisen ja päätin hakea ensi vuonna kouluni musiikkikilpailuun. Kävi niin kateeksi, kun moni muu osallistui siihen, mutta ensi vuonna olen sitten ehkä valmistautunut. :)

Korealaista nyhtöpossua

kasvisversiona, nam

Helmikuun on jo aloittaneet hyvät muistot elokuvasta The Greatest Showman; toivottavasti saan lisää hyviä muistoja. Kuun aikana aion ainakin yrittää opetella kaikki tanssit ennen H-hetkeä ja viettää kivat wanhojenpäivät. Kahteen päivään pitäisi mahtua kampaaja, valokuvaus, ainakin viisi tanssikertaa, juhlaillallinen ja jatkobileet, joista ei toivottavasti jää hirveitä muistoja. Heti perään lähden pitkästä aikaa laskettelemaan Lappiin, joten helmikuusta tulee aika vauhdikas. Yritän myös panostaa kouluun muuten paitsi hiihtolomalla, yritän pitää loman lomana.

Kuukauden kysymys: Mitä mieltä olette tämän hetken säästä ja lumitilanteesta? (Itse rakastan lumikinoksia, ja pakkassääkin tuntuisi raikkaalta... jollei opettaja olisi pistänyt meitä tänään puoleksitoista tunniksi ulos!)

Tuos on siis jäätä.

Stressittömiä, toiverikkaita hetkiä ja uusia suunnitelmia helmikuulle! <3

The Greatest Showman (2017)

Enpä ole kirjoittanut täällä elokuvista aikoihin! Vaikka blogin kuvauksessa lukeekin luku- ja elokuvakokemuksia, kirjoitin filmipostauksia lähinnä blogin ensimmäisenä vuonna. Nyt saatte kuitenkin lukea tämän vuoden tähän mennessä parhaasta elokuvakokemuksestani.

Kuva Finnkinon nettisivuilta

Ohjaaja: Michael Gracey     Käsikirjoittajat: Jenny Bicks, Bill Condon
Musiikki: John Debney, Joseph Trapanese
Sanoittajat: Benj Pasek, Justin Paul
Elokuvayhtiö: 20th Century Fox
Barnum: Hugh Jackman     Charity: Michelle Williams
Phillip Carlyle: Zac Efron     Anne Wheeler: Zendaya
Jenny Lind: Rebecca Ferguson, Loren Allred (lauluääni)
Barnumin tyttäret: Austyn Johnson, Cameron Seely

The Greatest Showman perustuu löyhästi amerikkalaisen P.T.Barnumin elämään. Tämä järjesti 1800-luvulla "kummajaisnäytöksiä" ja kehitteli lopulta nykyaikaisen sirkuksen. Elokuva alkaa kuitenkin Barnumin köyhästä lapsuudesta, jolloin hän tutustuu rikkaan perheen tyttäreen Charityyn. Vaikka heidät ajetaan erilleen, Barnum työskentelee ahkerasti ja palaa vuosien jälkeen pyytämään Charityn vaimokseen, tämän vanhempien paheksuessa liittoa. 

Vaikka he saavat kaksi tytärtä ja Charity vakuuttaa olevansa onnellinen, Barnum ei ole tyytyväinen heidän osaansa. Lopulta hän päättää ottaa riskin ja perustaa ensin näyttelyn, sitten shown erilaisille ihmisille. Hänen tavoitteenaan on saada parempi elämä tyttärilleen, mutta entä kun hyvä ajatus lähtee lopulta käsistä?

Laulut. Musikaali oli se sana, jonka vuoksi elokuvaa menin katsomaankin, ja laulut olivat parhaita asioita koko elokuvassa. Mitä muutakaan olisi odottanut La La Landin musiikintekijöiltä! Jo heti alku, jossa näytetään laulun verran sirkusnäytöstä ennen siirtymistä Barnumin lapsuuteen, sai vaikuttavuudellaan minulle kyynelet silmiin. (Herkistyin varmaan jokaisen kymmenen kappaleen kohdalla, sillä ne iskeytyivät tajuntaan elokuvateatterissa.) Olen hyräillyt kappaleita vuorotellen tämän viimeisen viikonlopun ajan.

Lemppareitani olivat ainakin voimalaulu This Is Me, unelmista kertova A Million Dreams sekä rakkaudesta ja rohkeudesta kertova Rewrite the Stars. Pidin myös Jenny Lindin, 1800-luvun ruotsalaisen oopperatähden laulamasta Never Enough, joka oli ystäväni suosikkikappale. Tightrope samaistutti minua eniten ja toi mieleen nuorallatanssijasymbolin, jota olen pohtinut: "Hand in my hand and you promised to never let go/ We're walking the tightrope". Kappaleet olivat kyllä hyvin samantyylisiä, lukuun ottamatta miespääosien duettoa The Other Side, joka oli hauskan menevä ja humoristinen.

"'Cause every night I lie in bed
 The brightest colors fill my head
 A million dreams are keeping me awake"

Myös (laulu-) kohtaukset ja tanssikoreografiat olivat näyttävästi tehtyjä. Erityisen vaikuttavia olivat This Is Me -laulukohtaus, jolloin sirkusväki osoitti mieltään muuta maailmaa vastaan, ja Rewrite the Stars, jonka Barnumin sirkukseen houkuttelema Phillip Carlyle ja sirkusväkeen kuuluva Anne Wheeler esittivät trapetsilla taiteillen. (Heidän rakkaustarinansa oli ihana, ja Anne todella kaunis <3) Kohtauksessa on varmasti ollut suuri työ! Mietinkin, millaista oli tehdä kohtauksia, jotka editoitiin pieninä paloina valkokankaalle upeiksi spektaakkeleiksi. Oliko näyttelijöillä ollut sama tunnelma kuin meillä teatterisalissa?

Vaikka olenkin (lähes) sokaistunut upeista kappaleista ja kohtauksista, voi musikaalista kuitenkin löytää myös pieniä säröjä. Ensinnäkin se oli aika stereotyyppinen - kuinka moni elokuva kertoo unelmoinnista ja erilaisuuden hyväksymisestä ja noudattaa samaa juonen kaarta onnettomuuksista sadun onnelliseen loppuun? Itse pidän tällaisista elokuvista, mutta objektiivisena kritiikkinä voisi sanoa, ettei elokuvassa ollut sillä saralla oikein mitään uutta. 

Myös Barnumin elämää on muuteltu ja kaunisteltu sadunomaiseksi. Helsingin Sanomien mukaan oikea Barnum ei ollut niin puhtoinen kuin elokuva antaa olettaa, vaan käytti jopa ihmisiä ja eläimiä hyväkseen. Puolustukseksi voin kyllä sanoa, ettei elokuvassakaan Barnum ollut virheetön vaan käyttäytyi hetkittäin aika inhottavaksi sirkusväkeä kohtaan. Itseäni jäi myös mietityttämään, kuinka Barnum oikein onnistui menestymään ja rikastumaan niin nopeasti, eikä missään vaiheessa (paitsi lapsena) ollut köyhä vastoinkäymisistä huolimatta.

Voi olla, että unelmat ja erilaisuus ovat stereotyyppisiä elokuvien sanomia. Joka tapauksessa luulen, että niistä täytyy vähän väliä muistuttaa ihmisiä, jotka elävät yhteiskunnan paineessa ja joutuvat vähätellyiksi ja kiusatuiksi. Minuun vaikuttivat juurikin nuo yllä luettelemani lempparikappaleet, ja toivon muidenkin katsojien saaneen niistä rohkeutta ja uusia ajatuksia. This Is Me puhuu oman itsensä kunnioittamisesta, mistä moni tarvitsisi muistutusta. Rewrite the Stars puolestaan rohkaisee rakastamaan rohkeasti muiden mielipiteistä välittämättä. 

"It's up to you and it's up to me
 No one can say what we get to be
 So why don't we rewrite the stars
 Maybe the world could be ours
 Tonight"