Vuonna 2016

Blogini täyttää tänään kaksi vuotta: on se jo pieni kävelemään oppinut ja puhumista aloitteleva taapero. :3 

Välillä tuntuu, että tätä ei kuitenkaan lue kukaan, että kirjoitan tylsällä tavalla mielenkiinnottomista aiheista.

Silloin minun pitäisi katsoa palkkia, joka kertoo blogillani olevan 28 seuraajaa, kuunnella kehuja ja lukea kaikki kommentit uudestaan. Kiitos teille kaikille <3 Kommentoikaa rohkeasti, hymyilen aina niille.

Vuonna 2016 luin suurimman osan vuodesta erityisen paljon mutta loppuvuoden taas ennätysvähän. Yhteensä luin 68 kirjaa loppuun ja 17 509 sivua, mikä on hiukan vähemmän kuin viime vuonna (79k + 22 500s).

Luin eniten kirjoja huhti-toukokuussa ja eniten sivuja huhti- ja heinäkuussa. Hintelin lukukuu oli joulukuu, jolloin aloitin kirjoja mutta sain vain kaksi loppuun samassa kuussa.

Vuoden vaikuttavimpia kirjoja olivat varmaan Rainbow Rowellin Eleanor & Park, Isabel Allenden Of Love and Shadows ja John Greenin Looking for Alaska. Kaikki saivat hiukan ahdistumaan mutta paljon ajattelemaan.

Vuoden 2016 asuin Kiinassa, totuin pikkuhiljaa erilaiseen ympäristöön ja elämäntapaan niin hyvin, että tuntuu vaikealta ajatella takaisinmuuttoa. Kuitenkin odotin kesää ja talvea Suomessa, ja oli kymmenen tai vain neljä kuukautta takana, sain kotimaassa käymisen tuntumaan yhtä kummalliselta ja ihmeelliseltä.

Vuonna 2016 kuuntelin yhä enemmän musiikkia, englanniksi ja suomeksi, ja kokosin kesän ja syksyn soittolistat.

Ihastuin Ed Sheeranin, Johanna Kurkelan ja vähän Christina Perrinkin musiikkiin ja ääniin. Kaikilla heillä on kappaleita esimerkiksi epävarmuudesta, joiden kanssa voi samastua ja laulaa mukana ihania melodioita.

Vuodesta jäi mieleen paljon lauluja, mutta jos muutamasta tulee mieleen tämä vuosi, ne olisivat Johanna Kurkelan ja Juha Tapion Muita enemmän, Johanna Kurkelan Jos sä tarvitset mua, Christina Perrin Sad Song ja Ed Sheeranin Tenerife Sea. (Kuten aina, linkit johtavat YouTubeen.)

Vuoden aikana stressasivat monet asiat, kaverisuhteet koulussa ja koulu sekä itseni etsiminen. Sanotaanko että vuoteen mahtui paljon, eikä se ollut helpoimmasta päästä.

Vuonna 2016 ystäväni ihastui minuun, ja minä kai vielä...kasvoin. Tämä muodostui koko vuoden suurimmaksi teemaksi, tilanteeksi joka pyöri mielessä joka päivä. Sytytti esimerkiksi itsekkyyttä, epävarmuutta, sekavia tunteita ja syyllisyydentunnetta.

Vuonna 2016 elin paljon ajatuksissani. Pelkäsin tulevaisuutta, yritin hyväksyä erilaisia ihmisiä, elämäntapoja ja itseäni. Yritin miettiä kuinka paljon tunnen, millainen ihminen olen.

Mutta opin itsestäni sen verran, etten ole aina samanlainen. Voin olla hyvin erilainen luonteeltani, mutta ehkä kenenkään luonne ei ole kovin selkeä.

Jos ajattelen tätä vuotta, mieleeni nousee, että täytin 16. Olen jo murrosiän loppupuolella, nuori, mutta välillä tuntuu että olisin aivan kehitysvaiheessa. Pieni lapsi. Se ei oikein kohenna itsetuntoa.

Mieleeni nousee koulu, ulkomaanmatkat, kokeet, stressi, ajatusmaailma, kirjat, netti, kaverit. Kaikki vuoden 2016 muutokset, ja minä pelkään muutoksia.

Mutta vuoteen kuului niin paljon muutakin kuin yksittäisiä sanoja.

Haluaisin muistaa miltä tuntuu valvoa, katsella kesäyöhön ja kuunnella linkittämääni Johanna Kurkelan laulua. Miltä tuntuu kävellä auringonlaskuun, seisoa keskellä maantietä ja kuulla maailmankaikkeuden hiljaisuus. Miltä näyttää tähdenlento, vuoret horisontissa sekä metsänpolut, miltä tuntuvat sielunsiskon kädet ympärillä ja kuiskaukset yössä. Haluaisin muistaa koko kesän. Miten ihania ovat kauniit hetket ja kävelyt metsässä, miten voi saada hepulin trampoliinilla tai mikä saa kiljumaan ja juoksemaan täysillä öisessä koulussa piilosta leikkiessä. 

Millaista on kuunnella musiikkia tai katsoa elokuvaa niin että uppoutuu aivan täysin tämän maailmaan, säveleen ja teemaan. Olla tyytyväinen kielitaitoonsa tai laulamiseensa jonain hetkenä. Tai keksiä ja uskoa johonkin syvälliseen elämään suurempaan ajatukseen edes hetkeksi, tai kun elämä tuntuu romaanilta. Ehkä kaikkien elämät ovat omia tarinoitaan. Haluaisin muistaa hyvät hetket niin, että ne saisivat hymyilemään, eivät ikävöimään takaisin.

Haluaisin kuitenkin muistaa myös rankat hetket, enkä vain unohtaa niitä. Muistaa miten tärkeää jokin ehkä myöhemmin vähäpätöinen asia voi olla, eikä nauraa itselleni myöhemmin, kuten nuorelle minälle tavataan tehdä. Haluaisin muistaa epävarmuuden, ylösnousemisen ja jälleen kaatumisen.

Kai minä opinkin vaikka mitä. Vaikka että huonot hetket palaavat, mutta myös hyvätkin hetket.

Vuoden alussa kirjoitin päiväkirjaani vuodesta 2015: "Onnea en löytänyt... En tänä vuonna. Ehkä vuonna 2016." Kaipa minä jatkan sen etsimistä, polun seuraamista silmiä siristellen.

Polkua saa nyt edustaa Kiinan muuri

En saanut tänä vuonna paljonkaan tarinoita kirjoitettua (ja aloin jo vähän hylätä kirjailijan unelma-ammattiani...). Kirjoitin kuitenkin yllättävän monta runoa, ja joihinkin niistä olin todella tyytyväinenkin. Kuten seuraavaan jonka kirjoitin englanniksi:

          Maybe it's only today

          When we are not close at all

          When you write a lot of smilies

          You must be very, very happy

          And I'll answer with one back

          With the smile so bright

          I should be floating in the sky

          Although I'm deep in the ocean

          Begging for one tear

          But I won't let it show.

          Although how could I know

          Maybe you cried in the night

          Maybe it hurts you the same

          But how should I know

          When your messages smile so bright?

          So I'll answer with a smiley too

          But just one

          Not with a heart

          I'm not that happy you know

En tee luultavasti mitään uudenvuoden lupauksia, saisin niistä vain stressiä. Toivoisin kuitenkin, että vuonna 2017 en murehtisi liikaa, varsinkaan kasvamista. Toivoisin, että eläisin enemmän hetkessä ja rohkaistuisin lisää. En vertailisi itseäni muihin vaan iloitsisin kehittyessäni. Toivoisin saavani unohtumattomia kauniita hetkiä ja itsetuntoni kohentuvan.

Hassua miten emme tienneet vielä vuoden alussa, mitä tulisi tapahtumaan, ja nyt olemme kokeneet kaiken. Yleensä asiat kai lopulta vain selvenevät, ajan ja tottumisen kanssa. Toivon teillekin huolien ratkeamista, ja onnellisia hetkiä uuteen, vielä koskemattomaan vuoteen 2017 <3 Millainen teidän vuotenne 2016 oli?

Kirjaherbario-kooste

Vuoden kestänyt Kirjaherbario on nyt päättymässä.

Kuva blogista Sheferijm - Ajatuksia kirjoista

Luin haasteeseen kirjat:

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär. Lind = metsälehmus (tilia cordata)

Tuija Lehtinen: Laura kielikurssilla. Laura on feministimuoto latinan sanasta laurus, joka tarkoittaa laakeripuuta. 

Tuija Lehtinen: Laura sydän syrjällään.  Tuija on puulaji (thuja). 

Susan Coolidge: Katyn myöhemmät toimet. Susan tulee heprean sanasta shoshan, joka tarkoittaa liljaa (lilium).

Laura Ingalls Wilder, Rose Wilder (toim.): On the Way Home. Rose tarkoittaa ruusua (rosa).

5 kasvia - välttävä
10 - tyydyttävä
20 - hyvä
30 - kiitettävä
50< - erinomainen

Sain siis luettua viisi kirjaa ja arvosanaksi välttävän. Haaste oli hiukan haastava pisteytyksessään, enkä usko monenkaan saaneen kiitettävää tai erinomaista. Itse en hirveästi etsinyt kirjoja haasteeseen vaan otin mukaan mitä satuin lukemaan. Kuitenkin pidin paljon kukkien etsimisestä kirjojen ja kirjailijoiden nimistä, ja pystyn vain kuvittelemaan millaisen kimpun kasveistani saisi. Lehmuksen ja tuijan oksat, valkoinen lilja, punertava ruusu ja laakeriseppele. <3 Jos olisi kesä, voisin mennäkin metsään (ja kukkakauppaan) etsimään niitä.

Kiitos haasteesta Sheferijmille!

Naisten aakkoset: F & Ennen joulua

Moni varmaan tietää jo tämän haasteen blogeista, mutta kerrataanpa vielä. Haasteen on keksinyt Tarukirjan Margit, ja siinä pitää löytää naisia jokaista aakkosta varten.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?

-Anne Frankin päiväkirjat pitäisi lukea uudestaan: ne avaavat tien yhden juutalaisvainojen kokijan mutta myös yhden teinitytön sydämeen. Annen kirjoittamia tarinoita on myös julkaistu kokoelmana Salaisen siiven tarinoita. Mielestäni ne eivät niin kummoisia olleet mutta ihan mukavia nuoren tytön kertomuksia. Ehkä Annessa minua vaikuttaakin hänen elämänsä, sekä kuvauksensa ja ajatuksensa päiväkirjassaan enemmän. Anteeksi, Anne...

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
-Carrie Fisher näyttelee ihanaa Star Warsien Leiaa <3
 

3.Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat):
a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 

Äitini luki pienenä Marie Louise Fisherin Delia-sarjan ja minäkin ihastuin 1800-luvun tytön seikkailuihin intiaanien parissa ja Villissä Lännessä isäänsä etsimässä. Halusimme molemmat kokea tuon saman... Minua kyllä myös suretti, kun Delia joutui hyvästelemään uudet ystävänsä ikuisiksi ajoiksi. Joka tapauksessa voisin joskus lukea Fisherin muitakin romaaneja rohkeista poikatytöistä.

 

Aiemmin olen kirjoittanut aakkosista A, B, C, D & E.

                             ***

Ensimmäiset päivät Suomessa totun lumettomuuteen, hämmästelen myöhäistä auringonnousua, aikaista auringonlaskua ja sitä jatkuvaa hämäryyttä siinä välissä. Katselen kuusimaisemia, tuttuja kaupannimiä, kuuntelen suomea. Elän kuin unessa: enhän minä mitenkään voi olla Suomessa neljän kuukauden jälkeen.

Tuntuu hassulta nähdä sateiset pikkukadut, entinen kouluni, luokkakaverini ja tutut paikat jälleen. Ehkä kuten ystäväni äiti ehdottikin: minulla iski pieni kulttuurishokki. Tai sitten olin itse leiponut Suomeen tulosta jotain ihmeellistä laskemalla siihen päiviä, hyppimällä yläsalas ja kertoen jokaiselle kuuntelevalle vuoronperään uudelleen ja uudelleen että me olemme tulossa Suomeen, eikö olekin outoa, ymmärrätkö, minä en.

Niin, kävin vanhassa koulussani ja luokassani, jonne onneksi palaan takaisin ensi vuonna. Moni opettaja muisti minut edelleen, tuttujen luokkalaisteni kanssa vaihdoin pari sanaa, ja minua ikävöineen ystävän kanssa lähennyimme hiukan, niin että päädyimme keskustelemaan kahvilla kaksi tuntia. Ruotsin suullinen testi meni ihmeen hyvin, vaikka olen puolitoista vuotta opiskellut ruotsia yksin seuranani vain oppikirja.

Opin jo matkustamaan junalla yksin pääkaupunkiseudulle ja käymään kotonani tapaamassa ystäviäni naapurissa. Päivä kuluikin sitten piirrellessä, ulkona kävellessä hämärässä ja laulellessa, muita kuunnellessa. Kaipa minä odotin tapaamiselta liikaa, ja toivotaan että seuraava kerta olisi ihanampi kaikille. Seuraava kerta koittaa kyllä luultavasti vasta uudenvuoden tienoilla...

Kävin myös katsomassa sukulaistani muistisairauksien osastolla, kuuntelin potilaiden juttuja joista osasta ei saa selvää ja osasta liiankin hyvin, ja mietin kuinka he ovat olleet aivan normaaleja ihmisiä, millaisen elämän kukin heistä on elänyt. Ihmisten elämät osaavat olla niin erilaisia... Ja kuitenkin jokainen tapahtuu kerran, jokainen ainutlaatuinen elämä.

Muistan, kuinka sukulaiseni kanssa keräsimme sieniä metsästä ja luulin kuolevani, koska kosketin tuntematonta sientä ja luulin sitä myrkylliseksi. Muistan viiden kilometrin kävelylenkit ja keskustelumme, muistan lettujen tekemisen. Muistan ajan, jolloin hän oli vielä terve, mutta jotenkin hämärästi. Ehkä en halua tai voi ajatella sitä kunnolla; haluanko muistaa?

Mutta muistan vielä kerran neljä vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran kävin tuolla osastolla, säikähdin ja purskahdin itkuun hississä. Nyt sitä ei tapahtunut, nyt tajusin jotain. Enkä ehkä ajattele asiaa kuitenkaan kunnolla.

Jouluaattona herään joululauluihin. Katson ikkunasta vesisadetta, seikkailen somessa ja ajattelen koko vuotta: missä ihmeessä olin viime vuonna ja mitä kaikkea on muuttunut ja säilynyt vuoden aikana. Sama joulutunnelman etsiminen on tänäkin vuonna...

Mutta samalla syön riisipuuroa, menen enolle jouluksi ja nauran katketakseni aamupalapöydässä, kun saamme aikaiseksi räpinpätkän Joulupuu on rakennetusta. Odotan iltaa ja joulupukkia, joka kyllä saa oloni aina vaivaantuneeksi, koen pieniä pisaroita joulutunnelmaa hetkittäin. Onhan se vain kerran vuodessa: vain kerran vuodessa koristellaan kuusi, syödään sukulaisten kanssa kinkkuleipiä ja suklaata ja niin, odotetaan.

Ei joulukaan ole aina täydellinen, ei kai siltä sitä voi odottaakaan.

Kuitenkin tunnelmallista joulua teille <3

Tulen morsian (2016)

Milloinkohan olen viimeksi kirjoittanut elokuvapostauksen - en enää muista...

"Tulen morsian" kertoo ahvenanmaalaisen suomen- ja ruotsinkielisen kylän elämästä vuonna 1666. Kylään on tullut tuomari valvomaan uuden lain noudatusta: kaikenlainen magian käyttäminen on kiellettyä. Kätilö ja parantaja Valpuri otetaan heti silmätikuksi, samoin hänen ottotyttärensä Anna. Kyläläisten keskuudessa syntyy kierre, kun vuoron perään viittä naista syytetään noituudesta.

Erästä tyttöä naitetaan sukulaiselleen; toinen löytää hetkeksi onnen ja menettää sen aivan yhtä nopeasti.

Samaan aikaan Anna itse on kasvamassa tytöstä naiseksi, alkaa kokea rakkautta ja himoa. Tietäen hyvin sen olevan muiden silmissä väärin hän uhmaa ajan normeja ja päättää saada naimisissa olevan miehen omakseen.

Tämä oli yksi näistä hiukan mieltä järisyttäneistä filmeistä, niistä jotka jäävät yhdeksi iltapäiväksi päähän, niin että alkaa miettiä omaa elämäänsä siihen verraten.

Alussa oli hiukan vaikeaa pysyä perässä tapahtumista ja niihin liittyvistä ihmisistä, sillä kohtaukset vilahtelivat pätkissä ja olivat kuvattu hämärässä. Tämä kuitenkin vain lisäsi salaperäisyyttä, ja vähitellen kaikki selkeni. En muuttaisi lopusta mitään.

Tiedättekö sen tunteen, kun vaikuttavan elokuvan jälkeen kaikki jää mieleen pyörimään, pohtii syvällisiä elokuvan tyyliin ja teemaan sopivasti? Mietteet saavat siitä vaikutteita ja alkaa ajatella omankin elämänsä tarinana.

Sillä filmi todellakin herätti ajatuksia. Se itketti, ja joitakin raa'impia kohtia en vain pystynyt katsomaan. Joka tapauksessa suosittelen "Tulen morsianta" herkillekin, ihmisille jotka haluavat hiukan pohdittavaa pahuudesta, ihmisten virheistä ja vääryydestä.

Millainen ihminen Anna oli? Tekikö hän todella väärin vietellessään naimisissa olevan miehen? Vai oliko se vain nuoren tytön ailahtelua, kaipuuta saada huomiota ja rakkautta?

 1600-luvun maailma oli rankka: vain harvat tytöt saivat omakseen elämänsä rakkauden. Kuinka moni saa sen nykyään?

Entä arvostettu mies, joka valehteli, esitti hurskasta -  ja raiskasi nuoren naisen. Se on hirveä teko, ja mies inhotti minua. Mutta elokuvaa katsoessa aloin miettiä, kuinka paha kiertää. Entä jos mies oli pakotettu ammattiinsa poikana, entä jos häntä oli kohdeltu kaltoin, käytetty hyväksi, ja opetettu tekemään pahaa? Entä jos hänet oli hirveyksillä muutettu kiltistä lapsesta sairaaksi mieheksi?

En tiedä, tarina ei kertonut. Ehkä hän vain oli paha.

Elokuva oli omistettu naisille, jotka olivat oikeasti tuomittu noituudesta kuolemaan Ahvenanmaalla noihin aikoihin. Mitä heille on käynyt, miten heidän tarinansa satoja vuosia sitten oikein meni? Tiedän, että he joutuivat kärsimään, pelkäämään, kuulemaan jonkun lausuvan hirveän tuomion ja nähdä muiden katseet. Kuolemaan syyttöminä jonkun ihmisen teon tai tekemättä jättämän vuoksi. Ehkä he olivat omistaneet elämänsä parantamaan perinteisillä vanhan kansan konsteillaan kuten Valpuri. Ehkä heille kävi juuri niin kuin filmin naisille, ehkä ei.

Katsoessa iski huojennus siitä, että noitavainot tapahtuivat satoja vuosia sitten. Ettei minulle voisi käydä kuten Ahvenanmaan naisille, ettei minua voida syyttää jostain mitä en ole tehnyt, ettei minua voida tuomita kuolemaan 16-vuotiaana. En joudu kuolemaan syytettynä noituudesta, hyljeksittynä, tietäen ainoana totuuden. Olen turvassa, eihän sellaista tapahdu enää.

Mutta tapahtui kerran.

Jossain päin maailmaa edelleen.


Ohjaaja: Saara Cantell      Käsikirjoittaja: Saara Cantell, Leena Virtanen  
Tuotantoyhtiö: Periferia Productions Oy
Anna: Tuulia Eloranta      Rakel: Elin Petersdottir
Valpuri: Kaija Pakarinen  Elias: Lauri Tanskanen
Nils Psilander: Magnus Krepper

P.S. En saanut puhelimella kursiivia, siitä lainausmerkit

"Who'll be my friend, and walk with me, and sing this song?"

Koulu loppui eilen!

Se tuntuu vain hyvin oudolta. Itse asiassa aina loman alku taitaa tuntua siltä, mutta tällä kertaa jotenkin vielä yllättävämmältä. Olenhan joululomaa odottanut jo kesälomasta asti ja laskenut päiviä marraskuusta saakka, mutta kuitenkin silmät tuntuvat vasta aukeavan. Loma  alkoi!

Joulu on tulossa: enää seitsemän päivää, en voi uskoa. Olen saanut pari kertaa joulutunnelman eri joulujuhlissa mutta vain hetkeksi. Toivoisin sen syntyvän sitten pikkuhiljaa Suomessa, kun sinne päästään.

Niin, aivan pian minä olen taas Suomessa, näen ystäväni joita en ole muutamaan kuukauteen nähnyt. Paljon on tapahtunut: välillä se tuntuu niin pitkältä, välillä lyhyeltä ajalta...

Viime viikolla koulussamme oli joulukonsertti (johon lupauduin keräämään lahjoituksia köyhän kiinalaisen koulun lämmitykselle), ja kaksi laulua jäivät erityisesti mieleen. Seuraavana päivänä löysin ne YouTubesta, ja ihastuin popahtavaan tyyliin ja säveleen Michael W. Smithin kappaleessa Emmanuel, ja melodiaan ja sanoihin Danyn laulamassa Wer geht mit mir? (Davids Lied). Laulu löytyy myös englanniksi nimellä David's Song (Who'll come with me?)  alunperin The Kelly Familyn laulamana. Vanha, hitaampi pohtiva kappale, suosittelen!

Toivomukseni joululomalle:

- Lunta! Anteeksi kaikille valkoisen joulun vihaajille, mutta minun on pakko saada lunta, paljon kiitos

- Olisi täydellinen ja rauhallinen joulu sukulaisteni kanssa, ja saisin sen joulutunnelmankin ajoissa. Syödä jouluruokaa, suklaata, ja odotan edelleen lahjojakin

- Ehtisin nähdä mahdollisimman usein parasta ystävääni (vuokraamme nimittäin taloamme Suomessa, joten asun joululomankin kaukana kotoa...)

- Ja meillä olisi ihania hetkiä yhdessä koko puolen vuoden edestä

- Toivoisin kävelyitä talvisessa metsässä, pitkänpitkiä läheisiä keskusteluja, naurua, huolettomuutta, tähtien ja hangen kimalluksen katselua. Ehkä ne onnistuisivat.

- Pienenä toiveena haluaisin myös kuunnella radiota ja löytää uusia suomalaisia kappaleita

- Ja yritän motivoitua blogiin kirjoittamiseen, niitä kirjapostauksiakin saisi taas alkaa kuulumaan.

- Kirjoja olisi kiva lukea paljon, kolme olisi tarkoitus suomen kurssia varten

- Ne muutamat koulutyöt saisin aloitettua ja tehtyä hiukan kerrallaan

- Loma saisi olla kaiken kaikkiaan onnellinen <3

 Auringonnousuja näkyy edelleen (kuva on vuoden vanha)

Mitä asioita te odotatte lomaltanne?

Syksyn soittolista

Elokuussa keräsin kesän soittolistan kesällä kuunnelluista kappaleista (vaikka siitäkin jäi puuttumaan vaikka mitä lauluja). Olenkin kertonut, kuinka lauluista usein jää mieleeni tietty ajanjakso elämässäni (siis vaikkapa tietty vuodenaika tiettynä vuonna), tietty tunnelma tai hetki. Onko teillekin käynyt niin? Pidän tästä piirteestä, mutta välillä on vaikeaa kuunnella lauluja muistamatta liikaa... Kuuntelemistani lauluista voi saada jotain pieniä valaistumisia ajatusmaailmaani.

Syksyllä olen kuunnellut vanhoja lauluja ja kesän lauluja, mutta joka tapauksessa löytänyt paljon uusiakin, joita olen joinakin päivinä hoilannut kurkku suorana, opetellut ulkoa tai keinunut riehakkaasti tahdissa, tässä niistä lista:

Ed Sheeran:     Cold Coffee

       

                Friends

                Everything you are

                Little Bird

                Wake me up

                Afire Love

                I'm a Mess

       

Ed Sheeranin lauluihin tutustuin etenkin syyskuun ja lokakuun puolella paremmin, ne sopivat erilaisiin tilanteisiin. Moni kertoo rakkaudesta epävarmuuteen, erosta läheisen kuolemaan: aika lailla vain surumielisiä lauluja kun tarkemmin ajattelee. Välillä vain teki mieleen laulaa kovaan ääneen jotain ihanaa kohtaa. Säestyskin sopii hyvin, ja I'm a Mess -kappaletta kuuntelin akustisena versiona (linkki johtaa kyllä normaaliin versioon).

"But maybe I'm just in love when you wake me up"

                                       Autumn Leaves

Autumn Leaves on pakko mainita erikseen. Siinä on rauhoittava melodia, jota oli kiva kuunnella yksin keinussa kuunvalossa; jossain vaiheessa se oli todella rentouttava kappale. Ja sopii hyvin syksyynkin. <3

"Like Autumn leaves/ And hush now/ Close ýour eyes and fall asleep/
And you're miles away/ And yesterday you were here with me"

Sarah Connor: Wie schön du bist

Ystäväni löysi saksalaisia artisteja, ja pidin Sarah Connorin parin laulun tyylistä. Tämä laulu sanoisin kertovan ihmisen ainutlaatuisuudesta ja kokemuksista, ja laulajalla on kiva ääni.

Scala:        Hungriges Herz

Tämän a cappella -laulun löysin itse; se on kaunis ja ahdistava, ja yritin miettiä, miksi pidän sellaisista lauluista.

Lana Del Rey: Dark Paradise

  

Tästä laulusta tulee mieleen luokkaretkemme syyskuun lopussa, ja säkeestä "I'm lying in the ocean" vitsimme mereen liukastumisesta pimeässä. Aika tumma laulukin tämäkin kuitenkin on: yritin miettiä onko laulun minän rakastettu kuollut vai jättänyt hänet, ja kumpi olisi parempi... Melodia ja taustatehosteet ovat upeita.

Juha Tapio: Kuu

            Vain sun

+ Johanna Kurkela: Rakastettu

Sain Juha Tapion levyn synttärilahjaksi, ja tajusin miten ihania Kuu ja Rakastettu ovat. Kuussa oli samaistuttava säe, ja levyn omistuskirjoituksessakin luki: "Te olette loistavia, minä olen kuu". Rakastettu ja Vain sun ovat rauhallisia ja kauniita, ja Johanna Kurkelan pehmeä ääni sekä taustamusiikki sopivat kyllä ensiksi mainitun aiheeseen. Ei, Juha Tapio, en minä sinua ole unohtamassa. <3

"Mutta sinussa on kaikki se valo/ Ja se minusta vain heijastuu"

Johanna Kurkela:  Sydän paikallaan 

                  Ystäväin

                  Ehkä ensi elämässä

                

                  Rakkaus tekee vapaaks

                  Yksinäisyys

                  Maailman valtiaat

           

                  Rauha, rakkaani

Johanna Kurkela, nykyään kun yritän koota päässäni listaa lempibändeistäni ja -laulajista, kuulut listaan empimättä. Lauluista osa on pehmeitä (Rauha, rakkaani), surumielisiä (Ehkä ensi elämässä), vahvoja ja ajatuksia herättäviä (Maailman valtiaat), ja kertovat erilaisista aiheista. Kappaleessa Ystäväin sanat ovat ehkä hiukan lapsenmielisiä makuuni, mutta kuitenkin hyvää tarkoittavia. Äänesi on samaan aikaan herkkä ja vahva... Toivoisin osaavani laulaa kuin sinä! <3

"Miten pieniä me ollaan/ Maailman valtiaat"

Bruno Mars: When I Was Your Man

Kaverini koulussa ihmetteli, kuinka laulelen tätä laulua, koska se on kuuluisa. (En siis yleensä tiedä kovinkaan hyvin nuorten parissa suosittuja kappaleita, antaa sen olla hyvä tai huono asia.) <3 Toinen säkeistö.
        

Peter Asher: Love Always Comes as a Surprise (Madagascar 3)

Katsoin Madagascar 3:a sivusilmällä veljieni kanssa, ja tajusin miten kiva tämä help-en-muista-hahmojen-nimiä-mutta-sen-virtahevon-ja-kirahvin nuorallatanssin taustalla esitettävä kappale on. Löysin sen onneksi yhden säkeen perusteilla netin syövereistä, sävel on keinuva ja sanat kannustavia.

Birdy (alun perin Bon Iverin): Skinny Love

Kuten varmaan kaikissa mainitsemissani lauluissa tänään, aivan samaistuttavat sanat. Kappale on myöskin herkästi laulettu; laulajan ääntä kuvailisin sanalla ohut.

"And I told you to be patient, and I told you to be fine
 And I told you to be belanced, and I told you to be kind
 And now all your love is wasted, then who the hell was I?"

Laura Närhi: Supersankari

Tämän laulun itseasiassa kuulin jo kesällä usein radiossa, mutten tiennyt sen olevan Laura Närhen laulama. Pidän erityisesti laulun surumielisestä tunnelmasta ja taustatehosteista, ja päädyin sitten opettelemaan säveltämistä miettiessäni laululle sointuja pianolla.

"Läpi tornadojen vierelläsi kulki koko ajan supersankari"

Haloo Helsinki!: Syvälle silmiin

Ellin ääni on siis jotenkin, miten sen kuvailisi, hiukan rikkonainen ja vakava ja sanojaan tarkoittava ja niin... (Kuunnelkaa itse, jos ette ole kuulleet häntä, en oikein osaa kuvailla ääniä muuta kuin kummallisilla adjektiiveilla.) Laulukin on aika vavahduttava, mielestäni ei sitä "perinteistä" riehakkaampaa Haloo Helsinkiä.

Gabrielle Aplin: Please don't say you love me

Gabrielle Aplinin lauluja satuin joitakin kuuntelemaan: en ihan saanut uutta lempilaulajaa, mutta tämä kappale soi jossain vaiheessa päässä.

Christina Perri: Arms

                 Sad Song 

                 The Lonely

Näissä lauluissa vain on säkeitä joissa voisi itkeä, niin hyvin ne pohtivat esimerkiksi epävarmuutta ja kasvamista. Arms on hiukan positiivisempi laulu, Sad Song puolestaan vaikuttaa hillitymmältä country-tyyliseltä, juurikin kasvamislaululta. Kauniita ja puhuttelevia kappaleita todellakin. Christina Perrillä on jollakin lailla uneksuva ja vahva ääni.  

"I wish I wasn't always wrong, I wish it wasn't always my fault..."

Owl City: Fireflies

Löydän tunnetut kappaleet vähän myöhässä... Kertosäe ja sen melodia <3
Yhtä asiaa ihmettelin: miksi laulajan mielestä on outoa vihata hyvästejä?

      

Mitä lauluja on kuulunut teidän syksyn soittolistaan, ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet?

Marraskuu -16

Joulukuu. Kun täällä päin maailmaa katsoo ulos, näyttää ihan Suomen syksyltä. Pakkasta kyllä välillä; eräänä aamuna leijaili lunta ilahdutukseksi taivaalta, mutta syksyiseltä näyttää. Erään päivän viskoin punaisia lehtiä ilmaan ja rakastuin koulun pihamme yksinäiseen puuhun.

Marraskuussa lupailin olla aktiivisempi blogissa, mutta jouduin perumaan lupaukseni (älkää siis luottako minuun jatkossakaan, kirjoitan silloin kun kirjoitan). Se olikin hiljaisin kuukausi koko blogihistoriani aikana. Kuukauden aikana elin yhä ajatusmaailmassani, ahkeroin koulutöiden kimpussa, olin ensimmäistä kerta lapsenvahtina naapurissa ja odotin joululomaa. Marraskuussa kuuntelin myös musiikkia, sain pitkästä aikaa kehuja opettajalta tekstini vuoksi, näin kauniita vuorimaisemia, superkuun, Orionin tähtikuvion ja nousevan auringon välähdyksiä lasi-ikkunoissa. Koin monia syvällisiä hetkiä, etsin itseäni ja oikeita ratkaisuja ja... Mitäköhän muuta minä oikein teinkään? En enää muista.

Marraskuussa ehdin lukea vain kolme kirjaa ja 760 sivua:

1. John Green: Paper Towns (305s)
2. Friedrich Schiller: Kabale und Liebe (175s)
3. Leena Lehtolainen: Kuolemanspiraali (280s) (e-kirja)

Mikään kirjoista ei ollut huono, mutta lempikirjaakaan ei löytynyt. Paper Townsista mieleeni juurtui useita ajatuksia hetkessä elämisestä, eri tavoista elää ja kielikuvista; Kabale und Liebe oli vanhana näytelmänä vaivalloinen saksaksi, mutta sieltä poimin hienoja lausahduksia ja surin traagista rakkaustarinaa. Kuolemanspiraali ei ehkä niin kummoinen lukemiskokemus ollut, mutta  ihan koukuttava dekkari.

Elokuvista katsoin Frozenin varmaan viidettä kertaa (alku saa itkemään... mutta on kyllä vieläkin upea elokuva) ja Paper Townsin, joka ei mielestäni kirjan rinnalle yllä, vaikka onkin mukava.

Joulukuussa pitää pinnistää edelleen niiden kuuluisten koulutehtävien kanssa: kahden viikon aikana on vielä viisi kappaletta kokeita. Lisäksi olisi tutkielman suunnitteleminen ja suomen kurssi. No... Enää kaksi viikkoa. :) Tulemme jouluksi käymään Suomessa, lasken siihen vain päiviä. <3 Iloa vähän himmentää, kuinka osa lomastakin menee tehtäviin. Tai jos ei mene, ilo himmenee sitten tammikuussa. Lisäksi Suomen talomme on vuokralla, joten asumme kauempana pääkaupunkiseudusta, enkä näe parhaita ystäviäni niin paljon. Istun luultavasti koko loman junassa matkalla tapaamaan heitä. :D Toivon vain lomasta tulevan hauska ja rentouttava.

Joka tapauksessa on vielä hyvin vaikeaa uskoa, että on taas joulukuu ja joulu tulossa. Ja uusi vuosikin. Elämä tuntuu vierähtävän hirveän nopeasti ja asiat muuttuvat... Kuulostan nyt varmaan hyvin paljon vanhalta mummolta. :)

Miltä teistä tuntuu ajan kuluminen ja muutokset?