Kirjailija: Sari Peltoniemi
Julkaisuvuosi: 2011
153 sivua
Tammi
Jouni on normaali, vielä suuntaa hakeva yhdeksäsluokkalainen, joka suunnittelee parhaan kaverinsa kanssa bändiä ja hermoilee rinnakkaisluokkalaisen Matleenan seurassa. Pojan elämä muuttuu kuitenkin pelottavaksi, kun hän Lapin reissulla näkee metsässä hänen nimeään lausuvan salaperäisen naisen, joka katoaa seuraavassa silmänräpäyksessä. Sama nainen seuraa häntä kaupunkiin, ja Jounia alkaa vainota oudot, puumaiset miehet... Keitä he oikein ovat? Liittyvätkö olennot jotenkin Jounin äitiin, joka katosi tämän ollessa pieni?
Valitsin Kuulen kutsun metsänpeittoon lähinnä Kansojen juurilla -lukuhaasteen vuoksi, johon halusin jonkin nopealukuisen, saamelaisuudesta kertovan kirjan. Nopeasti kirjan lukikin, sen juoni ja kirjoitustapa olivat hyvin yksinkertaisia. Hiukan jännitystä oli, ja saamelaisista ja heidän mytologiastaan sai pienen pintaraapaisun. Kirjan mukaan saamelaisia on halveksuttukin vuosisatojen aikana ja heidän kulttuuriaan on yritetty kitkeä pois, kuten muillekin alkuperäiskansoille on valitettavasti käynyt. Mytologiasta sain tietää hengestä nimeltä Aahtsek ja metsänpeitosta, josta olen jo aiemminkin lukenut Reeta Aarnion kirjasta Maan kätkemät. Oli myös mukavaa, ettei Jouni ollut mikään tupakoiva häirikkönuori vaan enemmänkin herkemmästä ja epävarmemmasta päästä. Tätä kuvasi esimerkiksi se, ettei hän ja ystävänsä pystyneet kiroilemaan entisen opettajansa kasvatuksen tähden.
Saamelaisteema jäi kuitenkin vain pintaraapaisuksi, kuten oikeastaan kaikki kirjan teemat jäivät. Sataanviiteenkymmeneen sivuun ei hirveän paljoa mahdu kuvailua tai yksityiskohtaista tarinaa. Peltoniemen kirjoitustyyli näyttää olevan hyvin vauhdikasta, eikä mihinkään teemaan tartuttu kunnolla. Lähinnä tapahtumat juoksivat, ja kirjan loppu tapahtui kymmenen sivun aikana, eikä sekään ihan selkeänä. Sanotaanko etten kunnolla ymmärtänyt koko juonen ideaa.
Eniten minua ehkä harmitti takakannen lupaaman ensirakkauden ja romanttisuuden vuoksi. Jouni ei ainakaan minusta tuntunut yhtään ihastuneelta, aloittaessaan seurustelun ennen kuin ennen oli tutustunut koko tyttöön. Ehkä se sitten risoo vain minun ajatusmaailmaani. Tätäkään aihetta ei sen enempää painotettu, toisaalta koko kirja jäi vähän aukinaiseksi.
Mietin vähän, että pojat saattaisivat pitää kirjailijan yksinkertaisesta tyylistä ja jännityksestä enemmän, eikä heitä ehkä haittaisi romantiikan puutekaan. Omaa lukukokemukseni ei ollut mikään ihmeellinen, mutta en nyt aivan lyttää kirjaakaan. Kutsuisin sitä teinin sanoin ihan okei.
Kirja menee Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen saamelaisuuden vuoksi. Kohta täytyykin kirjoittaa haasteelle kooste, se päättyy huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti