"Or one more dream that I cannot make true"

Pitkästä aikaa! :)

Luin kuun alussa loppuun kaksi kirjaa, joista aioin tehdä postauksen. Aika kului, en ehtinyt ja jaksanut, nyt luen uusia kirjoja. No, saatte kuulla niistä vähän sitten kuukauden koosteessa viikonloppuna. 

Viime viikot ovat olleet kiireisiä koeryppään takia, sekä superpitkän tutkielmani/esseeni naisten oikeuksien kehittymisestä, suffrageteista ja tasa-arvosta nykyään. Tein siitä puolet hienosti yhden viikonlopun aikana, mutta en millään osaa sanoa, miten olisin ehtinyt, motivoitunut ja keskittynyt siihen aiempien kuukausien aikana. No, kyllä aiheesta ja asiatekstin kirjoittamisesta varmaan jotain opinkin. Päätin tutkielmani sattumalta Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä: jotain tuli siis senkin muistoksi tehtyä.

Ennen (kahden viikon!) pääsiäislomaa olisi vielä yksi koe: huominen matikan koe, johon pitäisi juuri olla lukemassa, ja johon tulee kaikki koskaan kouluhistoriani aikana opitut asiat. Yritän olla stressaamatta.

Välillä sähköpiano seisoo hylättynä nurkassa, mutta jos löydän uuden "soittoprojektin", se herää eloon päivittäin. Hoilaan edelleen kappaleita La La Landista, jonka näin siis helmikuussa, ja keksin alkaa opetella soittamaan YouTube -videon avustuksella City of Starsia. Vähän hankala se minulle on, ja kolme tuntia sunnuntaista vietin pähkäilemässä pelkästään laulun alun rytmiä paperille. Olen tainnut unohtaa jonkin verran musiikin teorian tunneista... Mutta kappaletta on aivan ihana soittaa. <3 Joskus vielä aion osata sen täydellisesti.

Otsikon sitaatti on peräisin tuosta laulusta, ehkä kohta huomaatte mihin se liittyy.

Kevät tulee!

Kävimme eilen kuuntelemassa länsimaalaista miestä, joka on asunut Kiinassa vuosia ja kirjoittanut kirjan kulttuurishokistaan ja naimisiinmenostaan kiinalaisen naisen kanssa. Hän kertoi, kuinka hänen täytyi esimerkiksi ensin vakuuttaa appivanhempansa, eihän hänellä ollut liikoja varoja, ja avioliitto perustuisi rakkauteen. Hän juurikin painotti sitä, että kiinalaisten keskuudessa on edelleenkin perinteistä, että vanhemmat esittelevät lapselleen naimaehdokkaita ja painostavat menemään naimisiin. Kunhan aviopuolison naama edes vähän miellyttäisi, ja tällä olisi hyvät toimeentulot.

Minut tämä sai aika surulliseksi. Välillä itse pelkään, että tulen kokemaan vain kurjia suhteita tai en yhtään mitään, enkä ikinä tule löytämään sitä elämäni suurta rakkautta. Mutta ainakin minulla on mahdollisuus etsiä sitä koko elämäni ajan. Saan itse päättää kenet otan. Minun vanhemmilleni on sama, menenkö naimisiin muslimin vai ateistin, miehen vai naisen, suomalaisen vai kiinalaisen kanssa, vai menenkö naimisiin ollenkaan. (Itse asiassa äitini olisi eniten sen kiinalaisen kannalla.)

Tuntuu lohduttomalta ajatella niitä, jotka eivät voi naida haluamaansa ihmistä ja olla onnellisia ainakin hetken sen vuoksi. Mutta edelleen, eivätkö nämä ihmiset elä jossain kaukana, jossain minun maailmani ulkopuolella?

Tänään satuin näkemään kiinalaisen ystäväni koulun käytävällä. Hänkin oli ollut eilen samassa tilaisuudessa, joten päätin kysyä häneltä tarkemmin avioliitosta Kiinassa. Ei kai hänenkin perheessään ollut asiat samalla tavalla?

Ystäväni hymyili vähän hämmentyneesti, ja vastasi kysymykseeni myöntävästi. Kyllä, hänenkin vanhempansa varmaan valitsisivat hänelle naimaehdokkaita. En tiedä onko ystäväni miettinyt asiaa paljoakaan, joskus ymmärsin häneltä, että kiinalaiset eivät niin paljon haaveilisi vaan keskittyisivät järjen asioihin. Emme paljoa asiasta keskustelleet, vaan ehdotin hänelle vitsillä ulkomaille pakenemista ja länsimaalaisen naisen löytämistä.

Tänä iltana aloin kuitenkin miettiä vähän enemmän kahta asiaa.

Ensinnäkin. Ei kai ystäväni vaivaantunut tästä keskustelunaiheesta? Ehkä hän on tottunut maansa perinteeseen tai sitten ehkä hän itkee öisin itsensä uneen. Ehkä hänestä tuntui vähän vaikealta puhua rakkaudesta ja naimisiinmenosta jonkun kanssa, varsinkin toista sukupuolta olevan?

Toiseksi. Maailmani levittäytyi taas hiukan.

Nyt tunnen ihmisen, joka ei välttämättä saa itse valita.