Rosamond Lehmann: Tanssiinkutsu

Tämän romaanivanhuksen sain äitini ystävältä, joka muisti minun pitävän vanhoista kirjoista. Kiitos hänelle!

Tanssiinkutsu. Romaani
Rosamond Lehmann
1951
Margareta Jalas
Invitation to the Walz (1932)
273 sivua
Otava

Eletään 1920-luvun alkua Iso-Britannian maaseudulla. Varakkaan perheen nuorempi tytär Olivia Curtis odottaa innokkaasti ensimmäisiä tanssiaisiaan ja pohtii varovasti, muistaako lapsuudenihastus häntä enää. Hänen Kate-sisarellaan on hiukan samankaltaisia toiveita. Valitettavasti tytöt joutuvat turvautumaan yhteiseen kavaljeeriin, Reggieen, joka ei täysin vastaa heidän odotuksiaan. 

Juhlissa sisaret joutuvat eri teille. Kun Kate tapaa entisen ihastuksensa, kohtaa Olivia monia erilaisia ihmisiä ja alkaa miettiä elämäänsä ja maailmankatsomustaan tarkemmin.

Eniten tässä kirjassa sain irti ehkä tanssiais- ja ajankuvauksesta. Koko tämän kirjan idea perustuikin juuri tanssiaisiltaan ja sen tapahtumiin. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli tanssikortti, johon herrat varasivat neideiltä jonkin illan tansseista. Muutamia pukuja kuvailtiin, ja ihastuin niistä seuraavaan:

"Hänellä oli yllään erikoinen, hurmaava puku tumman kerman väristä pilkullista harsoa. Se ulottui nilkkoihin asti ja siinä oli korkea vyötärö, pienet puhvihihat, suunnattomat määrät röyhelörivejä hameessa ja vedenvihreä leveä silkkivyö, joka oli sidottu taakse lennokkaaksi solmukkeeksi. Se oli puku, jonka rinnalla toiset puvut olivat mauttomia, tavallisia ja laimeita. Marigoldilla oli vihreä lehtiseppele vaalealla, kiharalla tukallaan, ja hänen kasvojaan, tuota muutamien viivojen piirtämää luonnosta tehostivat tänä iltana keveästi hänen innostuksensa synnyttämät värit - rusoitus poskipäillä, syvempi sini silmissä ja laajentuneiden silmäterien mustuus." -s.142

Loin Marigoldin puvun muotikirjan avustuksella - olen siihen muuten tyytyväinen, mutta helmasta tuli aivan väärän värinen ja luonnoksenomainen.

Vaikka sota olikin juuri loppunut, ei Olivia hassua kyllä muista siitä paljonkaan. Se oli kuulemma jäänyt hänelle vain etäiseksi tapahtumaksi ja kaukaisten sukulaisten kuolemaksi. Tästä toisaalta huomaa, kuinka suojeltua Olivian elämä todellakin oli ollut.

Muita mielenkiintoisia asioita kirjassa olivat mainitut kirjat: "Brontët ja Dickens ovat mielikirjailijoitani, mutta pidän myös Thackereysta, varsinkin Vanity Fairista (Turhuuden markkinoista) - ja George Eliotista ja Jane Austenista", sekä Olivian havainnot ihmisistä. Kirjassa oli hyvin erilaisia henkilöitä, joihin kuului esimerkiksi railakasta, tyttöjen kadehtimaa elämää elävä serkku, yläluokkaa halveksuva runoilija ja Marigold, joka aiemmasta kauniista kuvauksesta huolimatta ei ollut kaikkein ajattelevin ja huomaavaisin ihminen. Olivia taisikin huomata, kuinka monivivahteisia ihmiset olivat ja kuinka osa heistä ei ollutkaan sellaisia kuin olisi olettanut.

Kirjoitustyyli oli myöskin hiukan unenomainen ja erikoinen. Kirjassa oli syvällistä pohdintaa, mutta se loppui hyvin äkisti, enkä oikein kunnolla päässyt sen teemaan sisälle. Ymmärsin kuitenkin, että Olivia kasvoi henkisesti tanssiaisten aikana ja oppi katsomaan ihmisiä eri tavalla. Hän sai myös uusia ajatuksia yläluokasta ja sen tavoista.

Koskettavin kohta:
"Kuljen parhaillaan peruuttamattomasti kohti hetkiä, jolloin rakkaat ihmiset kuolevat. -- Ei se tapahtuisi pitkään aikaan ja silloin Olivia jo olisi erilainen, sitkeämpi." -s.73

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 10: Kirjan kansi on mielestäsi kaunis". Sen on kuvittanut Marjatta Vihma.