Erik Eriksson
Kärlek och krig #1
2006
313 sivua
Forum
""Det är vi som skall vänta och vaka", hade Maria sagt. "Det är vi kvinnor som har det i blodet, vi som stannar hemma när männen far bort."" -s.11
Johanna on kolmetoistavuotias, kun hänen isänsä katoaa merelle postimatkallaan Ahvenanmaalle vuonna 1799. Köyhään perheeseen, joka asuu Grisslehamnissa Ruotsin saaristossa, jää Johannan lisäksi hänen äitinsä, kaksi juopottelevaa enoa ja pikkuveli Lars, joka ei puhu paljon eikä haluaisi tappaa eläintä. Johanna ei pitkään aikaan pysty uskomaan, että isä on kuollut.
Johanna kasvaa työskennellen piikana läheisessä postitalossa, oppien optisen lennättimen käytön ja kuullen uutisia maailmalta ja lähestyvästä sodasta talossa yöpyviltä. Yksi heistä herättää erityisesti Johannan huomion - Kristoffer, joka työskentelee seudun lennättimillä. Yhteisen kiinnostuksenkohteen kautta nuoret rakastuvat ja kommunikoivat sen avulla salaa Kristofferin ollessa naapurisaarella.
Kristofferkin joutuu kuitenkin lähtemään sotaan Ahvenanmaalle, ja lopulta Johanna menettää tähän kokonaan yhteyden. Mitä Kristofferille on käynyt - ja kestääkö heidän rakkautensa?
"Kristoffer var en duglig karl och han kunde ta hand om sig själv. Hon upprepade de där orden som en besvärjelse, och hon visste att hon inte fick släppa fram andra tankar som varit på väg flera gånger, minnesbilder från Skatudden för länge sedan när hon var liten flicka." -s.109
Ensimmäinen puolisko kirjasta lähinnä eteni hitaasti ja kuvaili Johannan elämää kalastajasaarella. Mielenkiintoisinta oli kuvaus lennättimestä - Wikipediasta selvisi kyseessä olleen juurikin optinen lennätin, jollaista Johanna oppii itse sen kehittäjän, Abraham Niklas Edelcrantzin, opastamana käyttämään. Tämä sattuman kautta opittu, Johannan loppuelämään vaikuttanut taito ei oikeasti suotu varmaan kenellekään tuon ajan naiselle, mutta toi kuitenkin kirjaan kiinnostavan yksityiskohdan. Niin hyvä ei ruotsintaitoni ole, että olisin ymmärtänyt lennättimen toimintatavan (Wikipedia on ystävä), mutta muuten ymmärsin kirjaa yllättävän hyvin. Ruotsintaitoni näyttää todella kehittyneen vuodessa, sillä kirja tuntui helpommalta luettavalta kuin viimetalven Sara Lövestamin Som eld.
"Havet var inget hinder, avstånd spelade ingen roll. De hade ett eget språk.
Hon tänkte på Kristoffer hela den dagen. Och på natten vaknade hon och tänkte på honom och hans ord, som också var hennes ord." -s. 83
Noin kaksi kolmasosaa kirjasta minusta tuntui, etten kunnolla päässyt henkilöiden päiden sisään, ettei heidän tunteita ja ajatuksia liiemmin kuvailtu, niin että jopa Johanna jäi minulle etäiseksi. Viimeisen kolmasosan aikana olin lähestulkoon valmis pyörtämään päätökseni. Loppupuoliskolla tapahtui hyvin paljon, ehdittiin jopa hypätä yhdeksän vuotta eteenpäin. Olin monta kertaa itku kurkussa tajutessani vähitellen yhä enemmän teoksen sanomasta ja surullisten asioiden, mutta myös joidenkin iloisten, tapahtuessa Johannan elämässä.
Tässä kohtaa on pakko puhua kirjan historiallisesta annista, joka puri ainakin minuun parhaiten. Johanna kuulee postitalon vieraiden puhuvan maailman poliittisesta tilanteesta: hänen lapsuudessaan Iso-Britannia ja Ruotsi olivat riidoissa, sodan alussa nämä kuitenkin tekevät yhteistyötä Venäjää, Norjaa, Tanskaa ja Napoleonin hallitsemaa Ranskaa vastaan.
Minulle tuli nopeasti mieleen viime kesänä lukemani Annemarie Selinkon Désirée, joka kertoo samasta ajasta ja sodasta naisen näkökulmasta - vihollismaassa Ranskassa. Päähenkilö Désiréekin kuitenkin muuttaa Ruotsiin miehensä tultua adoptoiduksi Ruotsin kruununperijäksi. Jean-Baptiste Bernadotte, eli Kaarle XIV Juhana puolestaan mainitaan Det brinnande havet -kirjassa! Molemmissa romaaneissa myös puhutaan erityisesti Suomesta, sillä olihan kyseessä Suomen sota:
"Kanske tvingar Bonaparte över ryssarna på sin sida. Ryssarna vill åt Finland, det vet vi ju alla." - DBH, s.61, v. 1808
"Ruotsista voisi tulla uudelleen suurvalta, olen tarjonnut Bernadottelle Suomen, jos hän marssii rinnallamme. Olen tarjonnut hänelle Suomen ja hansakaupungit. Kuvitelkaa, Madame - Suomen!" - Désirée, s.351, v.1811
Kirjan yksi tärkeimpiä teemoja on sota: kukaan ei toivo sen tulevan, Johannan isoäiti muistaa kasakoiden tuhot vuosikymmeniä sitten. Johanna ja Kristoffer kuitenkin ymmärtävät, että venäläisetkin ovat vain ihmisiä kuten hekin. Sota vaikuttaa koko Eurooppaan ja kuitenkin juuri pieneen Grisslehamnin kylään: se jää rajapaikaksi sodan loputtua, mutta vielä keväällä kelluu maihin jäälle kuolleita sotilaita. Eniten kirjassa painotetaan naisen kärsimistä miesten toiminnasta: naiset joutuvat kestämään miehen alkoholismia ja antamaan tälle liikaa, naiset jäävät kotiin odottamaan miestä, eivätkä koskaan itse pääse vieraisiin maihin.
""Och jag fick se något som såg ut såsom ett glashav, blandat med eld." -s.69, lainaus Raamatusta
Ja meri, joka määrää kalastajien elämää ympäri vuoden ja jonka jää on pettävää. Meri on petollinen ja vie useamman kerran pois jonkun Johannan läheisen. Mutta rakkaus, tajusin juuri, rakkaus ylittää kirjassa merenkin.
Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 24: "Surullinen kirja".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti