Joulukuussa luin neljä kirjaa ja 1058 sivua:
Erik Eriksson: Den blå stranden (Kärlek och krig #2) (299s)
Nina LaCour: Välimatkoja (232s)
Harper Lee: To Kill A Mockingbird (376s)
Riina Mattila: Järistyksiä (151s)
Den blå stranden jatkoi Kärlek och krig -sarjaa kertoen Ruotsin saaristosta 1850-luvulla Krimin sodan jälkeen. Ihan ensimmäisen osan veroinen se ei mielestäni ollut - tämä oli ehkä hiukan synkempi. Oli hauska lukea päähenkilön isoäidistä Johannasta, joka oli ensimmäisen osan päähenkilö, ja vuosikymmenten aikana tapahtuneista muutoksista - optinen lennätin oli kehittynyt sähköiseksi, höyrylaivat olivat ilmestyneet maisemaan ja maailmakin avartui enemmän kuin ennen. Vähän ihmetytti, kuinka Markus oli muuttunut niin inhottavaksi ja ankaraksi, vaikka hän vaikutti lapsena olleen herkemmästä päästä. Tämä sarja on todella hyvää ja realistista kuvausta köyhemmän saariston väen ilosta ja suruista ja sodasta.
"Det var bara kvinnor som pratade om kärlek och om hjärtats sorger. Karlarna drack och någon gång när de var fulla hände det att någon grät och klagade över sin ensamhet.
Kristina visste inte varför det måste vara på det sättet, men hon kände på sig att hennes egen far nog var en av de där ensamma männen." -s.36-37
Välimatkoja oli mielenkiintoinen: romaania lukiessa yhä enemmän asioita selvisi pikkuhiljaa, ja jotkut niistä yllättivät. Kieli oli unenomaista ja kaunista vaikkakin välillä vähän tavallista. Pidän Välimatkoja-nimestä, se kuvaa teemaa hyvin.
"Mikäli Mabel tarkoitta sitä tyttöä joka halasi häntä hyvästiksi kun hän oli lähdössä Los Angelesiin, tyttöä joka pujotti sormensa hänen sormiensa lomaan kesän viimeisellä rantanuotiolla ja otti vastaan ventovieraiden ihmisten tarjoamat simpukankuoret, tyttöä joka analysoi romaaneja huvikseen ja asui vaarinsa kanssa Sunsetissa vaaleanpunaisessa, vuokrasäännellyssä talossa jossa usein tuoksui vastaleivottu kakku ja joka oli usein täynnä korttia pelaavia ikämiehiä - mikäli hän tarkoittaa sitä tyttöä, niin hän on oikeassa: minä katosin." -s.51-52
To Kill A Mockingbird alkoi vähän hämmentävästi kertoen päähenkilöiden lapsuuden leikeistä, mutta jossain vaiheessa tajusin tarinan idean. Tämä oli kiinnostava kirja ja antoi kuvan 1930-luvun rasistisuudesta amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Välillä se oli lohduton ja jopa karmiva. Tekisi mieli kirjoittaa romaanista enemmänkin, mutta jotenkin olen unohtanut siitä jo paljon.
"Mockingbirds don't do one thing but make music for us to enjoy. They don't eat up people's gardens, don't nest in corncribs, they don't do one thing but sing their hearts out for us. That's why it's a sin to kill a mockingbird." -s.119
Järistyksiä oli ensimmäinen lukemani kirja muista sukupuolista. Kieli oli tässäkin todella kaunista, ehkä vähän ekspressionistista, jos osaan oikein määritellä. Oli vaikeaa kuvitella, kuinka jonkun vanhemmat voisivat olla niin ahdasmielisiä ja inhottavia, mutta enhän ole joutunut kokemaan sellaista... Päähenkilöiden juominen ja tupakointi häiritsi pikkuisen, muttei silti liikaa.
"Miksi ei vain saanut sanoa, että joo äiti, mulla on joku, tai ei se vielä mun ole mutta mä yritän kovasti uskaltaa.
Ja miksi äiti sulki jatkuvasti silmänsä ja näki kiinni painuneiden silmäluomiensa takana jonkun ihan toisen.
Tytön, joka suostui pastelliväreihin ja kosmetologiaikoihin ja astui junasta lupaava pesäpalloilija perässään.
Ei koskaan minua.
Ei kertaakaan." -s.64
Vaaleanpunainen pantteri kolmosesta ja nelosesta sanon suoraan, etteivät ne vedä vertoja ensimmäisille osille. Clouseau ei enää pelkästään ole hassu vaan vähän liiankin typerä. Toisessa elokuvassa oli mielenkiintoinen kohtaus homobaarissa, joita ei yleensä 60-luvun elokuvissa näy, oletan.
Colette <3 Ahdistun usein elokuvissa mutta tämän filmin katsoin loppuun asti hymyillen ja kotimatkalla olin onnellisempi kuin pitkään aikaan. Sain siitä inspiraatiota - 1900-luvun vaihteen kirjailijalla oli suhteita naisten ja miesten kanssa, hän esiintyi varieteessa rakastajansa kanssa ja pukeutui mieheksi. Loppupuolella hän itsenäistyi miehestään ja päätti elää kuten tahtoo. Keira Knightley oli ihana Colettena. <3 Ainoa harmillinen asia oli että olin odottanut elokuvan kertovan suurimmasta osasta Coletten elämää eikä vain hänen avioliitostaan Willyn kanssa.
Joulukuun aikana löysin taas uudelleen Olipa kerran -fantasiasarjan, jonka ensimmäisen kauden katsoin viimeksi syksyllä 2012, mutta jätin silloin ohjelman sen mennessä tauolle. Muistelen kuitenkin nähneeni koko sarjan viimeisen jakson vuosi sitten televisiosta, heh. Joka tapauksessa tästä tuli minun ja veljeni yhteistä viihdettä, jota olemme katsoneet välillä päivittäin. Yritän parittaa vähän kaikkia hahmoja, joista kummallisin ja epätodennäköisin paritus taitaa olla Mary Margaret + Emma. (Storybrookessa he näyttävät samanikäisiltä! Tunnen huonoa omaatuntoa tästä parituksesta, kun he nyt sattuvat taikamaailmassa olemaan äiti ja tytär.) Olen kyllä myös täysin Mary Margaretin + Davidinkin puolella. <3 MM on minulle esikuva, ja muistan 12-vuotiaana Lontoossa ilahduttaneeni erästä hotellivirkailijaa kerrottuani hänen näyttävän erään tv-sarjan Lumikilta. Vaikka sarja on vähän sekava ja hiukan liian jännittävä, enkä tiedä mitä ajatella Pahasta kuningattaresta, on se kuitenkin todella koukuttava ja ihana.
Joulukuusta on jo kulunut sen verran aikaa, etten muista siitä enää paljon mitään. Muistan kuitenkin kiireen ja rentoutumisen lomittumisen - oli tarkoitus opiskella, mutta koulun viimeiset viikot tuntuivat menemään erilaisiin tapahtumiin. Joulukuusta mieleeni jäi kuitenkin joulu, joka meni iloisesti ja vähän liian nopeasti ohi, vaikka olinkin jouluaattona jonkin verran kipeänä. Yllätin itseni tekemällä omena-kirsikka-torttuja, ja pikkuveljeni leipoi samassa ajassa ranskalaistyylisen jouluhalon. (Nostan hänelle hattua!) Joulutunnelmaan pääsin vasta aatonaattona touhutessani koko päivän, ja lumisade ja pakkassää vain syvensivät sitä.
Uuden vuoden aattoa päädyin viettämään useamman eri ystävän kanssa eri aikaan päivästä - yhden kanssa tein kävelyn, toinen viipyi meillä vain hetken, ja muiden kanssa katselin raketteja. Vuoden viimeinen hetki oli myös vähän karmivalla tavalla kaikkein "vaarallisin", sillä jäimme juuri silloin kahden ilotulittajan väliin, ja tuulikin puhalsi savua juuri meihin päin! Pelastuimme sitten lopulta juoksemalla metsäistä rinnettä kauemmas. :D Ei tästä onneksi mitään traumoja jäänyt.
Ehkä ihanimpia hetkiä oli viettää ystävieni kanssa aatonaatonaatonaattoa - lauloimme joululauluja ja teimme muun muassa lyhyitä musiikkivideoita SnapChatissa -, nähdä Oopperan kummitus uudelleen ja pohtia sen symboleita ja käydä katsomassa Colette. Tuona iltana kaikki tuntui hetken ajan olevan hyvin.
Tammikuusta kerron lisää omassa koosteessaan, mutta voin paljastaa sen olevan kokonaisuudessaan hyvin kiireinen. Loppukuusta meno vain jatkuu, mutta ainakin yhtenä iltapäivänä aion rentoutua ja käydä elokuvissa ja tuhlata erään kahvilan lahjakorttini. :)
KK: Mitä asiaa ikävöitte joulussa?
Valkoista, kaunista maisemaa tammikuuhun! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti