Maja Hjertzell
2005
175 sivua
Rabén & Sjögren
Måsen on ollut rakastunut Henriettaan pitempään kuin hän muistaa, muttei hän ole ikinä todella puhunut tälle. Hän ei ikinä pystyisi tekemään asialle mitään. Ei vaikka Henrietta pysähtyy hänen eteensä ja pyytää kahville. Måsenin elämä vain virtaa eteenpäin, vanhemmat ovat tiukkoja ja pistävät omat menonsa etusijalle. Koulussa Måsen alkaa lintsata, seuraa Henriettaa tämän nyrkkeilyharrastukseen ja meinaa tehdä aloitteen. Pitääkö joskus vain päättää ja uskaltaa?
"För alla andra verkar det så lätt, så självklart. Först är man kär i någon och så kanske har man tur och kärleken är besvarad. Ja, och sedan är det bara att bli ihop. Hålla handen, kyssas, hångla och sedan sex. Ringa när som helst, ses på stan, prata om allt, träffa varandras familjer, hänga med på utflykter, tågluffa. Är det så där lätt? Inte för mig. Inte för mig." -s.29
Henrietta är min hemlighet on kirja, jollaisia toivoisi ehkä olevan enemmän. Kirja joka on hiukan erilainen. Ensiksikin sillä tavalla että päähenkilöt ovat lukion ensimmäisellä, mutta jotenkin Måsenin ajatusmaailman ja ystävien sekä kirjoitustyylin puolesta kuvittelin heidät yläasteikäisiksi. Toisaalta on jotenkin huojentavaa lukea kirjaa, joka ei tee kaikista lukiolaisista bilettäjiä ja teinimäisen fiksuja.
Pidin myös Måsenin ystävyyssuhteista. Robinin kanssa hän kommunikoi lähinnä ruotsinkielisten sanontojen avulla, joita he ovat opetelleet ulkoa. Kirjailija kertoi jossain saaneen tämän idean käydessään vierailulla koulussa. Rebecka puolestaan lukee runoja ja ihastuu fiktiivisiin hahmoihin (!!) sekä yrittää patistaa Måsenia tekemään jotain Henriettan suhteen. Måsenilla ei ole erityisiä harrastuksia paitsi valokuvaaminen ja kuvien kehittäminen, hän on myös ollut kiinnostunut linnuista ja luonnosta. Lisäksi hänen tätinsä oli todella sympaattinen ja ihana - ja kerrankin joku aikuinen on sinkku.
"De som jag varit kär i har bara inte varit kära i mig, i alla fall inte tillräckligt. Och de som blivit kära i mig har jag inte varit interesserad av." -s.86
Kirja on todella pohtiva ja lähinnä täynnä Måsenin ajatusmaailmaa, mutta siinä ei erityisesti tapahtu mitään, eikä se keskity ihastumisen lisäksi paljoakaan muuhun, paitsi hiukan Måsenin väleihin hänen vanhempiensa kanssa (joiden käytös oli muuten todella ärsyttävää). Måsen ("lokki") on muuten vain hänen lempinimensä, oikeaa nimeä ei koskaan kerrota, mutta syy siihen löytyy viimeiseltä sivulta.
Kirja on todella pohtiva ja lähinnä täynnä Måsenin ajatusmaailmaa, mutta siinä ei erityisesti tapahtu mitään, eikä se keskity ihastumisen lisäksi paljoakaan muuhun, paitsi hiukan Måsenin väleihin hänen vanhempiensa kanssa (joiden käytös oli muuten todella ärsyttävää). Måsen ("lokki") on muuten vain hänen lempinimensä, oikeaa nimeä ei koskaan kerrota, mutta syy siihen löytyy viimeiseltä sivulta.
Jotenkin olisin ehkä toivonut, ettei lopputulos olisi ollut niin ilmiselvä. Ehkä vain olen jotenkin kyllästynyt onnellisiin romanttisiin loppuihin ja siihen, että ihastuksen kohde salaperäisellä tavalla vastaa tunteisiin ennen kuin ollaan edes juteltu. Minusta tämä olisi toiminut myös ihan vain kasvutarinana, että Måsen olisi vain uskaltanut tehdä jotain tunteilleen, hyväksynyt itsensä ja jäänyt odottamaan seuraavaa tilaisuutta. Loppupuolella oli myös kohtaus, joka ainakin minusta vaikutti hiukan erikoiselta ratkaisulta, vaikka olikin myös kaunis.
"Och nu ligger jag i sängen och ångrar mig. Ångrar mig så jag är tvungen att bita i täcket för att inte skrika. Jag har hört att du är förälskad i mig. Vill du gå och fika? Jag är inte den där svala personen som kan svara på någonting sådant, jag klarar det inte. Lika bra det kanske, vi passar antagligen inte ihop ändå, tänker jag." -s.21
"Och nu ligger jag i sängen och ångrar mig. Ångrar mig så jag är tvungen att bita i täcket för att inte skrika. Jag har hört att du är förälskad i mig. Vill du gå och fika? Jag är inte den där svala personen som kan svara på någonting sådant, jag klarar det inte. Lika bra det kanske, vi passar antagligen inte ihop ändå, tänker jag." -s.21
Tuntui kuitenkin hiukan vapauttavalta lukea kirjaa, jonka päähenkilöllä on myöskin ongelmia ihastumisen kanssa. Sitä kun ei vain pysty tekemään mitään ihastumiselleen, vaikka toinen osoittaisikin kiinnostusta takaisin. Siihen pitää tottua ensin. Sitä kun kieli kuivuu eikä pysty vastaamaan mitään hauskaa tai fiksua ja juttelemaan luonnollisesti. Sitä että ylipäätänsä elää enemmän omassa ajatusmaailmassaan kuin koskaan tosielämässä.
On myös ihana lukea kirjaa, jossa kukaan ei kyseenalaista, jossa melkeinpä kukaan ei edes kysy tai ihmettele.
"Men allt ska man våga." -Sapfo
Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 9.:"Kirjassa kohdataan pelkoja" ja YA-lukuhaasteen kohtaan "Tärkeä kirja" (minulle).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti