Lokakuussa tunsin ihan oikeasti opiskelevani

Lokakuussa luin kaksi kirjaa ja 776 sivua: 

1. Erik Eriksson: Den sista stormen (Kärlek och krig #3) (357s)

2. Khaled Hosseini: A thousand splendid suns (419s)

Kun syyskuun kirjat olivat yhtä lukuunottamatta nuortenkirjoja ja lisäksi kaikki poikkeuksetta sateenkaarikirjallisuutta, lokakuussa oli vuorossa historialliset tai yhteiskunnalliset romaanit. Luin myös kahta klassikkoakin eteenpäin mutten saanut vielä loppuun.

Den sista stormen sykähdytti yhtä lailla kuin sarjan aiemmat osat Det brinnande havet ja Den blå stranden ja jatkoi näiden aloittamaa sukutarinaa Grisslehamnin kylästä Ruotsin saaristossa. Tapansa mukaan kuvataan yhden suvun naisen kasvua, rakkaustarinaa ja sodan aikaa. Kuitenkin tällä kirjalla oli vielä kantaaottavampi ote: naisten aseman ja sodanvastaisuuden lisäksi ollaan aktiivisia poliittisesti ja yhteiskunnallisesti ja juutalaisvainojakin sekä kieltolakia sivutaan. Päähenkilö on tapansa mukaan vahva nainen, joka löytää ajankohtaan nähden modernin parisuhteen. Rakastan tämän sarjan historian ja yhteiskunnan kuvausta.

A thousand splendid suns oli traaginen kertomus Afganistanin historiasta ja etenkin naisten kärsimyksestä, mutta samalla kauniin runollinen ylistyslaulu tavallisten ihmisten sisulle ja maalle itselleen. 

Katsoin uudestaan Toven ja rakastin sitä edelleen. Elokuva oli ilahduttavasti alkuperäiskielellä (normaalisti Saksassa dubataan kaikki) mutta huomasin hämmästyksekseni elokuvasta puuttuneen useita kohtauksia, niin että se oli ainakin kymmenen minuuttia lyhyempi! Myös netissä suomenkielisillä ja ulkomaalaisilla sivuilla elokuvalla on eri pituusaika. En yhtään ymmärrä miksi elokuvaa oli lyhennetty, se loppuikin ihan seinään.

Love, Victor -sarja on aivan ihanan lämminhenkinen ja ilahduin niin huomatessani toisen kauden tulevan DisneyPlussaan vielä katsoessani ensimmäistä. Sarja on suhteellisen tyypillinen nuortensarja, jossa käsitellään hyvin realistisia aiheita, eikä vähiten homofobiaa, joutuuhan Victor kohtaamaan vanhempiensa ennakkoluulot. Victorin äidin Isan kehityskaari oli hieno, välillä hänen ajatustenjuoksuaan oli ehkä vaikea seurata, mutta oli upeaa kuinka sarjassa ei suoraan odotettu kaikkien olevan joko suvaitsevaisia tai homofobisia vaan näytettiin että jotkut ihmiset tarvitsevat aikaa kerätäkseen ymmärrystä ja hyväksyntää. Samalla myös painotettiin perheen merkitystä latinoamerikkalaistaustaisessa kulttuurissa. Toisaalta mietin, että vanhempien ennakkoluulot olivat kyllä suhteellisen lieviä ja sanoma oli perinteinen länsimaalaisen individualistinen. Hahmojen kehitys, konfliktit ja suhdekiemurat olivat kuitenkin kivan realistisia eivätkä perinteisen mustavalkoisia. Henkilöistä Mia tuntui edelleen kovin kylmältä enkä pitänyt hänestä erityisesti, paitsi viimeisessä jaksossa todella sympatisoin häntä. Viimeinen jakso olikin kiemurainen kaikkien pohtiessa tunteitaan, ja jatkoa näyttää olevan luvassa. Pari juonenkäännettä mahtui mukaan, vaikkakin Felixin käänne tuli vähän pusikosta. 

Lokakuussa söin pitkästä aikaa ruokalassa,
 ja muistin etten niin välittänytkään sen ruoista

Lokakuun ensimmäinen puoliväli sujui rauhassa kiireessä: olin pari viikkoa lhes hautautunut sisään kirjoittamaan kurssieni lopputöitä, jotka olisi tosin pitänyt palauttaa jo syyskuun loppuun mennessä. Joitain ystäviä ehdin kyllä nähdä ja käväisinpä spontaanisti avecina muslimihäissäkin! Oli mielenkiintoista kuinka paikalle ei ollut kutsuttu perheen ulkopuolisia miehiä sillä morsian halusi juhlia ilman huivia. Jossain vaiheessa perheen miehetkin ja sulhanen häädettiin ulos, jotta tytöt saivat rauhassa juhlia ilman huiveja ja peittäviä vaatteita. 

Reutlingenissa on maailman kapein katu!

Lokakuun loppupuoli taas kului juosten ties missä riennoissa - lukukauden ensimmäisillä luennoilla (lähiopetuksessa!), sivutöissä ja ympäristökerhon suunnittelemisessa - ensimmäistä kertaa olen mukana vetämässä kerhoa. Lisäksi kirjoitin edelleen viimeistä lopputyötä, johon kuluikin kaikki ylimääräinen aika. Jotenkin ehdin kuitenkin samalla yhdestä sosiaalisesta tapahtumasta toiseen - olin tuttujen konsertissa, pistäydyin kahdessa kaupungissa turisteilemassa, kävin katsomassa Toven ja sitä ennen Flammkuchenilla, laitoksen lukukauden alun juhlissa ja viimeisenä viikonloppuna ehdin vielä Pride- kulkueeseen ja Halloween-juhliinkin, joiden jälkeen olinkin sitten seuraavan viikon flunssassa. Tulikin tavattua paljon uusia ihmisiä, joiden nimiä ja kasvoja olen yrittänyt muistella, ja tunsin taas kunnolla olevani osa opiskelijaelämää nähdessäni päivisin opiskelijoiden rientävän massoina katuja pitkin tai istuvan milloin missäkin nurkassa tai kahvilassa rupattelemassa.

Lokakuu oli aika kiireinen ja onneksi marraskuussa on helpottanut  kummasti. Toisaalta stressi on ehkä vasta nyt pääsemässä purkaantumaan. Samaten syksyinen matkustelu jäi minulta välistä, mutta olen kuitenkin ehtinyt ihastella hehkuvan ruskeita lehtiä ja sekä sumuisia että aurinkoisia päiviä.

KK: Mitä jäätte kaipaamaan syksyssä?