Heinäkuulta muistan valojen hehkun hämärässä

 Heinäkuussa luin kaksi kirjaa ja 594 sivua:

1. Elisabeth L. Engebretsen: Queer women in urban China (214s)
2. Petra Häring-Kuan: Meine chinesische Familie (380s)

Queer women in urban China oli koko vuoden kestänyt lukuprojektini, etnografinen teos seksuaalivähemmistöön kuuluvista naisista (lala) Pekingissä. Tieteellistä kirjaa oli suhteellisen yksinkertaista lukea ja tutkija kertoi lukuisia esimerkkejä haastateltavistaan. Hän tosin teki tutkimusta 2000-luvun alussa, jolloin LGBT+ -aktivismi oli Kiinassa paremmalla tolalla kuin nykyään. Pääteeseihin kuului, kuinka lalat joutuvat kohtaamaan jopa enemmän syrjintää kuin homomiehet taloudellisten paineiden ja naisiin kohdistuvien odotusten vuoksi ja että LGBT+ -aktivismi Kiinassa perustuu kompromisseihin.

Meine chinesische Familie kertoi kirjailijan omista kokemuksista avioiduttuaan kiinalaisen miehen kanssa ja tutustuttuaan tämän perheeseen paremmin. Kirjasta oppikin lisää niin kiinalaisesta kulttuurista kuin kulttuurivallankumouksen ja 1900-luvun lopun avautumisen vaikutuksesta yhteiskuntaan ja tavallisiin ihmisiin. Kirja oli lisäksi hauskasti kerrottu, moni kohta sai nauramaan ääneen.

Badhaai Do (2022) oli hindinkielinen elokuva lumeavioliitosta homoseksuaalin miehen ja lesbonaisen välillä, joiden perheet painostavat heitä menemään naimisiin. Tarina oli mielestäni todella hyvin kirjoitettu, samaan aikaan sekä hulvaton että ajatuksia herättävä. Lumeavioliitto vaikutti realistiselta, ja lukemani perusteella osa homomiehistä helposti vaipuu perinteisiin sukupuolirooleihin lumeavioliitossakin. Loppuratkaisukaan ei ollut täysin tuulesta temmattu vaikka olikin progressiivinen. Rajkummar Rao esiintyy myös toisessa intialaisessa LGBT+ -elokuvassa Ek Ladki Ko Dekha Toh Aisa Laga (2019), josta olin myös erityisen otettu. 

Love, Victor 3 oli ihana päätöskausi yhdelle tämän hetken suosikkinuortensarjalleni. Tietysti loppujakso oli aika kliseemäinen, mutta pidän edelleen sarjan suhteellisen realistisesta ihmissuhteiden ja suvaitsevuuden kehityksen kuvauksesta. Tässä kaudessa en kyllä pitänyt erityisesti Pilarista tai Benjistä, ja Mia ärsytti edelleen, mutta Rahim on nyt suosikkini. 

Heinäkuuhun kuului opiskeluja ja epävarmuutta tulevan puolen vuoden suunnitelmista, mikä näkyi sekä kehon että mielen reagoiluna. Vasta loppukuussa asia varmistui ja oma mielikin rauhoittui: olen nyt elokuun lopussa nähtävästi lähdössä Taiwaniin vaihtoon opiskelemaan kiinaa ja tutustumaan kulttuuriin paremmin. Ensi vuoden alkuun mennessä olen siis toivottavasti tutustunut sen eri kolkkiin, oppinut käymään helppoja keskusteluja kiinaksi ja ymmärtämään erilaisia ihmisiä sekä saanut harjoiteltua etnografisen tutkimuksen tekemistä. Heinäkuun loppupuolella oli kuitenkin aikamoinen kiire saada pakattua tavaroita, hankittua viisumi, tehtyä pakolliset terveystestit ja hoidettua ties mitä muita asioita vaihtoa varten.

Kuun aikana itsevarmuutta, iloa ja rentoutumista toi esimerkiksi ympäristöjärjestön kanssa järjestetty tapahtumapäivä. Lisäksi vietin vielä aikaa ystävien kanssa esimerkiksi läksiäispiknikillä. Yhtenä yönä nukuimme makuupusseissa ulkona kukkulalla. Ilta-aurinko sytytti pilvet tuleen ja myöhemmin ohi suhahteli tähdenlentoja, kaupungin valot tuikkivat, hyttyset pistivät otsat paukamille sekä kuvasimme videoita auringonnoususta Beatlesin soidessa. Koiranulkoiluttajat katsoivat meitä hämmentyneitä ja lienee sanomattakin selvää, ettemme paljoa nukkuneet koko yönä.

Toisena iltana kävelin ympäriinsä kaupungin pimeitä katuja, uskalsin nostaa katseeni ja tunsin itseni kevyen onnelliseksi ja luottavaiseksi. 

KK: Mikä oli onnen hetkenne heinäkuussa?