Iltatähden syttyessä: Marraskuussa kohtasin yltäkylläistä vieraanvaraisuutta

Marraskuussa luin neljä kirjaa ja 559 sivua:

1. William Lavender: Aftershocks (344s)
2. Albert Camus: The Stranger (77s)
3. C.S.Lewis: The Witch, The Lion and the Wardrobe (74s)
4. Antoine de Saint-Exypery: The Little Prince (64s)

Harvoin tulee luettua miesten kirjoittamia historiallisia nuortenromaaneja! Aftershocks avasi San Franciscon vuoden 1906 maanjäristyksen vaikutusta kiinalaisamerikkalaisten elämässä, kun Chinatownin annettiin palaa poroksi ja kodittomat majoitettiin pakolaisleireille. Muutenkin rasismi näkyi katukuvassa ennakkoluuloineen ja erillisine asuinalueineen. Toisaalta historiallisten nuortenkirjojen ongelma on, etteivät ne ihan tavoita kuvaillun ajan ilmapiiriä vaan henkilöt muistuttavat aikalailla nykyajan ihmisiä. Lisäksi rakkaustarina oli aika kömpelö ja lopun twisti epäuskottava. Mutta tämä romaani oli kokonaisuudessaan mieluisaa luettavaa, ja jopa ihastuin yhteen hahmoista!

Marraskuussa luin paljon lyhyitä romaaneja kirjallisuudenkurssiani varten. The Stranger haastoi paljon omia ajatuksiani ja ennakkoluulojani elämän merkityksestä tai merkityksettömyydestä sekä ihmisten luonteesta. Absurdismi ideologiana jäi mietityttämään. Minun on edelleen vaikea sympatisoida päähenkilöä, joten jotenkin ahdisti, kuinka muu luokka oli eri mieltä.

Osan kurssin teoksista olin lukenut jo aiemmin. Esimerkiksi Narnia herätti nyt enemmän ajatuksia, kun viime lukukerran jälkeen sain selvää sen kristillisestä taustasta. Vaikka lastenkertomus vetää edelleen mutkat suoriksi, eikä kukaan muu kuin Edmund todella tuntunut kehittyvän tarinan aikana, niin tarinassa on paljon symboleita, ja teemoista päällimmäisiksi nousivat pettäminen sekä anteeksianto.

Puolestaan Pikku prinssin uudelleenlukeminen ei antanut niin paljon uutta kuin olisi voinut odottaa. Tuntuu että kummallakin kerralla tajusin jotenkuten sen symbolit, mutta ne eivät täysin uponneet minut. Tuntui että muut lukivat tarinasta paljon enemmän kuin mitä itse tulin ajatelleeksi, esimerkiksi että ruusu olisi todellisuudessa ihastunut prinssiin ensin mutta ei olisi osannut näyttää sitä (itse ajattelin tämän ensin tarkoituksella esittäneen turhamaista ja sitten vasta myöntäneen tunteensa prinssille). Ehkä jotenkin vierastan monia symbolisia satuja, tai ehkä tarinan symbolit ovat minulle liian monimutkaisia tai ehkä olen lukenut saman sanoman liian monta kertaa (enkä edelleenkään tiedä elänkö ennemmin prinssin vai tarinan ihmisten elämää! Tuntuu ettei tosielämässä ole yhtä yksinkertaista jakoa pinnallisen ja syvällisen elämäntavan välillä.) Joka tapauksessa tarina oli koukuttavaa luettavaa ja siinä oli hienoja ajatuksia. Pohdin itsekseni mitä kaikkea kirjailija olikaan mahtanut kokea sodassa ja aavikolla.

Always and forever, Lara Jean oli viimeinen osa Lara Jean -elokuvia, joita olen tässä vuosien aikana yksi kerrallaan katsonut ja vasta sen jälkeen katsonut kyseisen kirjan. Elokuva oli aika perinteinen tarina parisuhteen mutkista ennen yliopistoon lähtöä, eikä loppukaan tarjonnut mitään uutta. Kaipaan vähän ensimmäistä elokuvaa, mutta tätäkin oli mukava katsoa. Pikkusisko Kitty on aina mainio varsinkin ihastuksineen.

Love Hard oli varsin tyypillinen jouluelokuva ja romanttinen komedia, mutta ainutlaatuista oli, ettei kukaan hahmoista kokenut suurta muodonmuutosta. Heidän persoonallisuutensa ja mielenkiinnon kohteensa hyväksyttiin sellaisena kuin ne olivat. Plussaa kohtauksesta, jossa päähenkilöt muuttivat Baby it's cold outside -joululaulun sanat vähemmän ahdisteleviksi!

Pidin ensin ranskalaisesta elokuvasta Friendzone ja sen päähenkilön oivalluksista etsiessään rakkautta ja itseään, mutta lopussa se menetti jotenkin mielenkiintoa. En kai täysin tykännyt päähenkilön muutoksesta ja rakkaustarinan lopusta.

Kiinalainen liangpi, kylmät nuudelit

Tässä kuuluisa kuplamaito

Marraskuussa aika kului tuttuun tapaan opiskeluun, Taipein tutkimiseen ja syömiseen. Toisaalta aloitin kuun alussa myös tutkimusharjoituksen, joka on ollut hyvin jännittävä ja antoisa. Tuntuu että näin tekemällä vasta tajuaa kunnolla erilaiset pienet haasteet kontaktien löytämisessä, haastattelukeinoissa ja omassa roolissa (enkä edes aloita kielimuurista). Samalla tunnen itseni ihan "oikeaksi" antropologiksi!

Ei liity tutkimukseeni, mutta olen myös
havainnoinut Taiwanin kierrätystä!

Kuukauden aikana kävin myös tutkimassa Taipein temppeleitä, Raohen night marketilla ystäväni sukulaisten kanssa ja osallistuin yliopiston aktiviteetteihin LGBT+ -luennoista alkuperäiskansoista kertovaan työpajaan. Karaoke oli myös tunteikas kokemus: jaksoimme laulaa viisi tuntia putkeen ja koko lysti ruokineen maksoi vain 10€ per henkilö. Yllätin itsenikin laulamalla jotenkuten kiinalaisia kappaleita (merkkien pikaluku oli kyllä haastavaa ja hypin suurimman osan yli). Liikutuin myös kuullessani japanilaisen ystävänikin pitävän musikaaleista ja Phantom of the Operasta.

Longshan temppeli

Intian tapiirit näyttivät minusta avaruusolioilta

Kuja Taipeissa

Jouluvalmisteluja

Marraskuun alussa lähdin sateisena päivänä ystävän kanssa päiväksi ajelemaan Pingxi-rataa pitkin. Rata vie useamman pikkupaikkakunnan ohi, jossa voi esimerkiksi ihastella vesiputouksia ja tietysti syödä. Ensin pysähdyimme Houtong Cat Villagessa 猴硐貓村, jossa ei oikeastaan ollut muuta kuin ympäriinsä kuljeskelevia nälkäisiä kissoja. Sandiaolingissä 三貂嶺 vaelsimme viidakon halki vesiputoukselle, jossa vesi putosi korvia huumaavalla tavalla alas jokeen kuin hidastettuna videona. Putouksen yläpuolella olevalla parkkipaikalla puolestaan saimme kyydin seuraavalle paikkakunnalle. Pingxissä 平溪 kävimme luolassa ja katselimme vielä kauniiden lyhtyjen nousemista pimenevää taivasta vasten.

Maapähkinäjäätelörulla

Marraskuussa tein myös ensimmäisen viikonloppureissun Pohjois-Taiwanin ulkopuolelle matkustamalla Sun Moon Lakelle. Vuorien ja vehreiden metsien ympäröimä järvi muistutti Italiasta, ja vasta siellä tajusin kuinka sateinen Taipei oikeastaan on. Maisemaa hallitsi (savu-)sumu ja auringon laskiessa vesi hehkui kauniin punertavana. Puhuimme useiden paikallisten kanssa, näimme pimeässä metsässä tulikärpäsiä ja kuuntelimme myöhään illalla rannalla katusoittajaa. Näimme myös rannalla Thao-alkuperäiskansan pienimuotoisen musiikkiesityksen, tosin jälkeenpäin erään paikallisen kommentin vuoksi en ole varma, oliko se sitten kuitenkaan "autenttinen".

Seuraavana päivänä vuokrasimme pyörät ja lähdimme paikallisten varoituksista huolimatta ajamaan kolmenkymmenen kilometrin pituista lenkkiä järveä ympäri, mutta ensimmäisen vartin jälkeen olin jo valmis kuolemaan siihen paikkaan. Onneksi muutkin olivat samassa pisteessä, joten kiidimme sitten hurjaa alamäkeä takaisin ja pyöräilimme järven toista puolta, joka olikin selvästi helpompi. Muut jäivät vielä järvelle mutta lähdin itse bussilla takaisin Taipeihin sankassa sumussa. Matka Sun Moon Lakelle oli mieleenpainuva!

Marraskuussa kävin myös ystäväni kanssa "leisure farmilla", eli tilalla joka tarjoaa aktiviteetteja ja oman tilan tuotteita ravintolassa. Luomuruoka oli aika kallista Taipein mittasuhteissa joten joimme vain teetä ja söimme haisevaa (fermentoitua) tofua, joka oli tässä paikassa aivan syötävää. Paikan omistaja oli kuitenkin todella vieraanvarainen ja puhelias, joten saimme yllättäen kutsun liittyä hillonkeittoon ja myöhemmin jopa illalliselle! Valitettavasti emme ymmärtäneet paljonkaan mitä hän kertoi, ja lisäksi hän yritti pyytää meitä tuomaan ystäviämme tai kiinanluokkamme kokkikurssille, joten tunsin jäävämme vastapalveluksen velkaa.

Kuukauden lopussa sain flunssan, ja liikutuin ikihyviksi ystäväni tuodessa minulle kaksi mukillista vahvaa inkivääriteetä. Ne muuten taisivat todella auttaa, sillä tervehdyin aivan silmänräpäyksessä, eikä minulle jäänyt ollenkaan nuhaa tai yskää!