Juuli Niemi: Mahdottomia oletuksia

Kiinnostus heräsi: Instagramissa? Kirjablogeista? En muista vaikka bongasin tämän juuri helmikuun alussa ja päätin heti lukea

Mahdottomia oletuksia
Juuli Niemi
2022
385 sivua
WSOY

"Mutta sitähän rakastuminen ja koko nuori elämä on, seksin äärellä horjumista. Yksin katolla pilviin asti huutamista, tietämättä varmasti, kuuleeko siellä alhaalla kukaan." -s.6

Juho on 2000-luvun alussa kolmekymppinen suosiota niittänyt tv-sarjan ohjaaja, joka on kiltimpi kuin juron ulkonäkönsä perusteella moni olettaisi. Nora on kaksikymmentävuotias vastavalmistunut juristiopiskelija, joka uskoo ettei romantiikka kuulu hänelle. Hän ei ole koskaan seurustellut tai harrastanut seksiä. Eräissä bileissä parvekkeella Juho kuitenkin huomaa Noran ja saa hänet houkuteltua treffeille. Heidän välillään alkaa kehittyä suhde, joka kiemurtelee epävarmuuden ja luottamuksen, hiljaisuuden ja puhumisen, rämpimisen ja kellumisen välillä. Pikkuhiljaa molemmat joutuvat kohtaamaan epävarmuutensa ja menneisyytensä haamut.

Vuosia sitten luin Juuli Niemen nuortenkirjan Et kävele yksin. En ihan hirveästi muista sen tapahtumista, mutta muistan vaikuttuneeni sen runollisesta (joskin tuolloin minulle hiukan liian koukeroisesta) kielestä ja päähenkilöiden suhteen realistisesta kaaresta. Mahdottomissa oletuksissa oli paljon samaa haparointeineen ja haavoittuvine henkilöineen, mutta se onnistui koskettamaan minua erityisen syvästi.

Kirja sijoittuu 2000-luvun alkuun jossa ei vielä notkuta älypuhelimilla ja jolloin "puhuttiin paljon siitä, mikä on muodissa". #Metoo-liikettä ole vielä tapahtunut, mutta kertoja viittaa siihen tulevaisuudesta käsin. Tasa-arvoon ja syrjintään suhtaudutaan muuten aika samallalailla kuin nykyäänkin. Juhoa ja Noraa yhdistävät myös lapsuuden duunaritaustainen perhe ja lama-ajan puute.

Sekä prologissa että epilogissa tarinan kertoja pääsee ääneen kommentoimaan rakkautta runollisin metaforin. Muuten kieli on enimmäkseen realistista ja rentoa dialogia, mutta koko ajan taustalla piilevät syvät tunteet. Paikoittain kiihkeissä kohtauksissa se kohoaakin intensiiviseen tajunnanvirtaan. 

"Juho nojautui taaksepäin, levitti käsiään ja sanoi melkein hilpeästi: 

  - Nora sä juoksit mua karkuun ensimmäisten treffien päätteeksi ja kättelit mua toisten treffien päätteeksi. En kai mä nyt oikeesti ajatellut, että sä haluat panna mua kolmansilla treffeillä!" -s.77

Juonen kaari kiertyy Juhon ja Noran henkisen, mutta myös fyysisen lähenemisen ympärille: tarina etenee etappeina kohti yhdyntää. Tämän voi nähdä hyvin, no, yhdyntäkeskeisenä, vaikka oikeastaan asia on päinvastoin: seksillä on tässäkin kirjassa paljon laajempi määritelmä. Ja sitä ennen ja jälkeen puhutaan paljon. 

Noran suojakuori on itsevarma, mutta kokemattomuudesta on muodostunut hänelle identiteetti, jonka hän ei enää uskalla purkaa. Hän analysoi koko ajan toisen liikkeitä ja puheita tehden turhan nopeasti omat johtopäätöksensä. Juho on herkkä ja huomaavainen, täysin toksisen maskuliinisuuden vastakohta. Heidän välinsä ovat välillä yhtä soutamista ja huopaamista, johon Juho onnistuu pikkuhiljaa luomaan turvallisen pohjan avoimelle kommunikaatiolle ja hitaalle etenemiselle. Suhteessa oli silti tietynlaista epätasapainoa Juhon itseluottamuksen ja kokemuksen vuoksi. Tämä tuntui aina päätyvän aina kuuntelemaan ja ymmärtämään, odottamaan kärsivällisesti. Jollekulle kirjassa olisi varmaan liikaa toistoa, mutta minua se ei haitannut. Toisaalta Juhollakin oli lopulta omat epävarmuutensa virheiden tekemisestä, ja kyllä hänkin joskus turhautui Noraan. Toisella lukukerralla tämä tuntui yhä ymmärrettävältä, sillä Nora ei ole helppo kumppani. Hyvin samastuttava kyllä. 

"Juho halusi, että Noralla olisi kaikki hyvin, jotta Juho voisi jatkaa elämäänsä. Jonkun normaalimman naisen kanssa, jonkun joka harrasti seksiä ja puhui siitä jälkeenpäin. Tai ei puhuisi siitä jälkeenpäin? Nora ei edes ollut varma kumpi tapa oli normaali. Hän tiesi olevansa jumissa, miettivänsä epänormaalin paljon sitä mikä on normaalia. Mutta Noralla oli koko ajan tunne, että hän oli törmännyt johonkin seinään sisällään, että hän ei pystynyt jatkamaan eteenpäin, ei hän osannut mennä seinien läpi, hyvä kun löysi edes oven joskus harvoin, mistä tämäkin ajatus tuli, Nora tunsi olevansa koko ajan täynnä poukkoilevia ajatuksia, jotka herättivät hänessä ahdistusta. Juho halusi puhua kaikesta. Nora halusi vain, että voisi olla ikuisesti hiljaa." -s.187

Paineita ja pelkoja on hirveän monella, media ruokkii kuvia täydellisyydestä. Siitä on vaikea puhua jopa ystävien kanssa, jotka saattavat heittää pökköä pesään ja värittää kertomuksiaan. 

Toivoisinkin lisää tällaisia kirjoja, jotka purkavat paineita parisuhteista ja seksuaalisuudesta. Toivoisin lisää avoimuutta ja empatiaa epävarmuudelle ja kokemattomuudelle, missä kontekstissa tahansa. Miksi me esitämme itsevarmempia kuin olemme? Eikö olisi helpottavampaa vain puhua suoraan ja ymmärtää toisia?

Yksi asia on varma - olen ikuisesti kiitollinen tästä kirjasta. Löysin siitä itseni. 

"[...] on osattava valita välillä tropiikin muisto Itämeren sijaan, vaikka ehkä Itämeri olisikin se joka meitä useimmiten kuvaa." -s.383

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 48. "Kaksi kirjaa joiden tapahtumat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön" (Helsinki).