Jandy Nelson: I'll Give You the Sun

Kiinnostus heräsi: uudelleenluettu, yksi lempikirjoistani

I'll Give You the Sun

Jandy Nelson

2015 (1.p 2014 USA:ssa)

432 sivua

Walker Books

Normaalisti en kirjoita blogiin uudelleen kirjasta, josta olen jo aiemmin kirjoittanut. Nyt haluan tehdä poikkeuksen.

Kaksoset Noah ja Jude olivat ennen toisilleen kaikki kaikessa. Kolmetoistavuotiaana Jude sukelteli kalliolta valtamereen ja puolusti Noahia, mutta halusi jo lähteä lyhyissä hameissa ja korkokengissä bileisiin. Noah puolestaan avautui vain harvoille ihmisille, maalasi mielessään ja opetteli piirtämään elävästä mallista taidekoulun ikkunan takana.

Yksi kesä ja sitä seurannut talvi muuttavat kuitenkin kaiken. Kuusitoistavuotiaana taidekouluun päätynyt kaksonen onkin Jude, joka kantaa mukanaan sipulia välttyäkseen sairauksilta; Noah on hylännyt taiteen ja viettää aikaa rannalla kuin "normaali nuori". Kaksoset välttelevät toisiaan, ja ovat, kuten takakansi ilmaisee, "falling for boys they can't have." Mitä on tapahtunut kolmen vuoden aikana?

""Well?" He breathes the word more than says it, and that's when I know he feels it too. I think about those two guys in the sky causing shipwrecks, causing things to burst into flames, just like that with no warning. "It's crazy that it happens", he'd said about them. "But it just does."

   It just does.

   It's happening to us." - s.131-132, Noah

Tällä hetkellä pystyn vain sanomaan, kuinka rakastan näitä sitaatteja. Alun perin halusin siteerata sitä kohtaa, jossa kirjan nimi tulee esille. Tiedän kuitenkin sen tunteen, kun tajuaa keskellä kirjaa, miksi sen nimi on se ja se. Se miksi tämän kirjan nimi on I'll Give You the Sun, liittyy Judeen ja Noahiin ja rakkauteen ja taiteeseen ja vaikuttaa koko tarinaan.

Minun täytyy luntata syksyn 2015 postauksestani, minkä vuoksi oikeastaan ihastuin silloin tähän. Pidin silloin etenkin kerrontatyylistä: kuinka asioita paljastui vähitellen ja kuinka vuorotellen kerrottiin menneisyydestä Noahin näkökulmasta ja tästä hetkestä Juden näkökulmasta. Edelleen pidin molemmista kertojista yhtä paljon, mutta tällä hetkellä samastuin paremmin Judeen, joka pelkää eniten sairauksia ja kerää elämänohjeita. The Guardian -lehden arvio kehottaa lukijaa valmistautumaan keräämään sitaatteja romaanin sivuilta, ja niin minä tein.

   "When people fall in love, they burst into flames." -s.24

   "A broken heart is an open heart." -s.246

Pidin ja pidän myös ehdottomasti kirjan aiheista, jotka sopivat hyvin yhteen: rakkaus, kaikissa muodoissa, taide, taikausko, kuolema, syyllisyydentunto. Itsensä etsiminen ja hyväksyminen. Keventävää on, kuinka kirja voisi olla todella synkkä ja ahdistava, mutta ei vain ole. Tässä on kohtia, jotka saavat hihittämään itsekseen niiden jännitteestä huolimatta.

"I involuntarily jump up, then sit down, then jump up again, because this is what normal people do when someone walks into a room, right? Jude kicks me under the table, gives me a look that says: Stop being a freak, then tries to smile at Brian, but her mouth is too stuffed with pie, so she makes a weird disfigured chipmunk face at him. I certainly can't talk because I'm too busy jumping up and down." -s.309, Noah

Ja kauniita kohtia.

"We stay in this other family's driveway in silence, staring out at the ocean, where the sun has made its gleaming road to the horizon. It looks like there are stars on the water and I want to take a walk on it." -s.289, Noah

Ensimmäisellä lukukerralla englanniksi lukeminen oli hiukan haastavaa aluksi. Nyt kuitenkin, toisaalta ehkä myös usean lukukerran vuoksi, luin kirjaa aika nopeasti liikutellen huuliani varmaan puolet tekstistä. Tajusin joitakin kohtia entistä paremmin ja opettelin jopa uusia sanojakin.

Jos jotain pitäisi kritisoida kirjassa, kritisoisin sen tyyliä käyttää nuorisokieltä. Se kuulostaa hyvältä englanniksi, mutta voin kuvitella, miltä se kuulostaisi suomeksi matkittuna. En haluaisi lukea suomennosta, jossa puhuttaisiin jätkistä ("guy") ja todettaisiin siistiä ("awesome"). Muistan kuinka Percy Jacksonia lukiessani törmäsin "coolin" suomennokseen kuulia. Apua. Mitenköhän kirjan ruotsinnos, Jag ger dig solen, on selviytynyt tästä pulmasta?

"But what if I don't need her permission, her approval, her praise to be who I want to be and do what I love? What if I'm in charge of my own damn light switch?" -s.352, Jude

Tällä lukukerralla myös huomasin sen, kuinka kaikki, kaikki henkilöt olivat tehneet virheitä elämässään ja potivat syyllisyyttä. Ehkä jotkut tekivät vähemmän virheitä, ehkä he olivat liian nuoria ja kokemattomia. Mutta kaikki tekivät virheitä ja kuitenkin myönsivät ne lopulta. Tällä kertaa lopetus oli minusta liian lyhyt, eikä liian pitkä.

"I think about how Mom told Noah it was his responsibility to be true to his heart. Neither of us has been. Why is it so hard? Why is it so hard to know what the truth is?" -s. 410, Jude

Lopuksi: jos pidätte pikkuhiljaa avautuvista mysteereistä, rakkaustarinoista, taiteesta, tai ihan vain kauniista sitaateista ja elämää suurimmista asioista. Silloin lukekaa I'll Give You the Sun.

""Or maybe a person is just made up of a lot of people," I say. "Maybe we're accumulating these new selves all the time." Hauling them in as we make choices, good and bad, as we screw up, step up, lose our minds, find our minds, fall apart, fall in love, as we grieve, grow, retreat from the world, dive into the world, as we make things, as we break things." -s.411, Jude 

Kirja mahtuu ainakin seitsemään HelMet-lukuhaasteen kohtaan, mutta laitan sen kohtaan 11. Kirjassa käy hyvin.