Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla I (Klassikkohaaste osa 6)

Klassikkohaasteen osaa 6 emännöi tällä kertaa Kirjapöllön huhuiluja. (Kiitos järjestämisestä!) Olen osallistunut Klassikkohaasteeseen vain kerran aikaisemmin sen ensimmäisellä kierroksella, jolloin luin Louisa May Alcottin Pikku naisia.

Kuva peräisin täältä

Heti ensimmäiseksi täytynee tunnustaa, etten valinnut tällä kertaa klassikkoa itse, vaan luin sen koulun vuoksi. Olen kuitenkin sitä mieltä että tämä kannatti/kannattaa kaikkien lukea.

Täällä Pohjantähden alla I

Väinö Linna

2008 (1.p 1959)

WSOY

543 sivua

"Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi." Tästä alkuasetelmasta alkaa suon raivaaminen, peltojen kyntäminen ja torpan rakennus 1880-luvun Suomessa. Tukenaan torppari Jussilla on puolisonsa Alma ja vanhan rovastin lupaus siitä, ettei häntä ajettaisi maalta pois rovastin eläessä.

Uuden kirkkoherran myötä tulevaisuus alkaa näyttää epävarmemmalta. Jussi saa kuitenkin jäädä torppaansa ja kasvattaa rauhassa poikansa Akselin, Aleksin ja Akustin. Varsinkin Akseli kasvaa lujaksi työmieheksi mutta alkaa saada vaikutteita muualtakin kuin kotoa. Vähitellen nimittäin ajatus työväen oikeuksista ja niiden puolustamisesta alkavat saada jalansijaa Pentinkulmankin kylässä.

Olen tainnut kertoa saman jo monta kertaa, mutta tämänkin järkäleen kohdalla vaikeroin ensin, miten ehtisin ja jaksaisin lukea 500 sivua vain muutaman viikon aikana. Mutta eri lailla kuin Tuntemattoman sotilaan kanssa, Täällä Pohjantähden alla sytytti mielenkiintoni varsin nopeasti. Ystäväni piti alun suonraivausvuosia vähän tylsinä, mutta vaikka ne olivat vähän pitkäkestoisia, eivät ne minusta olleen niin puuduttavia.

"Yhtäkkiä kuului mäen takaa hyppelehtivien kärryjen kolina ja kehotushuutoja hevoselle. Pari nuorta renkiä ajoi kilpaa retelirattaiden kanssa täällä kauempana talosta, kun ei ollut isäntä näkemässä. Huomaamatta Jussin rilloissa istuvaa rouvaa huusi toinen taakseen ja juuri ohi ajaessaan:

   - Vartoos saatana kun päästään Uotilan suoralle, niin minä lasken niin että on paskanen vana taivaalla.

   Pöly nousi rattaiden jäljissä ja pojat keikkuivat ja hyppelivät koettaen pysyä tasapainossa.

   Suomalainen maantie vuosisadan vaihteen tienoilla." -s.132

Tarina kirjassa etenee koko ajan, mutta mitään suuria tapahtumia ja käännekohtia ei erityisesti tapahdu. Kun nyt kuitenkin ajattelen, minulla nousee mieleen pieni valonsäde, joka lankeaa varovasti pimeyteen ja alkaa vähitellen nopeammin ja nopeammin suurentua laajaksi valonlähteeksi. Tai köysi, joka pikkuhiljaa kiristyy ja kiristyy tiukemmaksi, melkeinpä uhkaavasti.

Akselin kasvaessa ja kehittyessä kirjan päähenkilöksi alkaa myös sosialismi eli työväen aate näkyä tarinassa pääteemana. Sen kehitys ja myös vaikutus on kuvattu hyvin realistisesti: osa henkilöistä suhtautuvat siihen huvittuneena, kuten Kivivuoren perhe, mutta joillekin se puolestaan merkitsee paljon enemmän. Eniten siitä kiinnostuvat varmaankin Akseli ja räätäli Halme, joka alun perin tuo aatteen Pentinkulmaan. Halme vaikuttaa muutenkin kylällä enemmän kuin kukaan muu esimerkiksi adoptoimalla muonamiehen pojan ja perustamalla palokunnan. Huomioni kiinnitti myös maininta siitä, että Halme lopetti loppupuolella lihansyönnin.

"Puhu, Suomen työväenluokka, vuosituhantisen mykkyytesi jälkeen."
-s.384 

Sosialismia painotettiin kirjassa paljon, mutta hienointa oli, että kylän väkeä ja heidän mielipiteitään tarkasteltiin myös hyvin neutraalisti. Ajattelisin, ettei Linna ollut pelkästään työväen puolella vaan pystyi näkemään myös varakkaamman väestön mieliin. Kirkkoherrankin liikkeet ovat perusteltuja: torpparien riistoon oli yksinkertaisesti vain totuttu, ja pelättiin omien etujen puolesta. Kirjassa tulee työväenaatteen lisäksi ilmi pappilan suomenmielisiä ajatuksia sekä hiukan kartanon paronin vanhoillista, ruotsinmielistä ideologiaa. Samalla myös vuosisadan alun tapahtumatkin Suomessa ja ulkomailla näyttäytyvät henkilöiden elämässä.

Hiukan huumoriakin kirjassa oli, varsinkin kun työväen ja varakkaiden tärkeinä pitämät asiat menivät joskus ristiin:

"   - Mutta mikä mies on tuo, jota sanotaan Susi-Kustaaksi? Onko hän jotenkin venäläismielinen? Hän kieltäytyi kirjoittamasta nimeään, eipä edes ruvennut vakavasti keskustelemaankaan. 
   - No, se on semmonen jurko.
   - Jurko... Mitä se merkitsee?
   - Vähän samaa kuin möyry.
   - Möyry... Onko sellainen möyry? Jurko ja möyry. Ovatko ne kansankielen sanoja? Käyttääkö kansa niitä yleensä?
   - Toisinaan. Ne nyt on kenen sanoja kulloinkin." -s.217

Oli myös mielenkiintoista huomata Jussin ja Akselin, isän ja pojan eroavaisuudet. Jussi ei pahemmin muiden kyläläisten kanssa seurustele vaan vetäytyy mieluummin syrjään, paiskii töitä ahkerasti eikä oikeastaan perusta sosialismista vaikka onkin torppari. Akselikin kasvaa totiseksi työmieheksi, mutta alkaa vähitellen kiinnostumaan kylän elämästä, yhteiskunnasta ja lopulta tytöistäkin. Vaikka hän kunnioittaa ja totteleekin isäänsä, huomasin hänen kuitenkin haluavan erottua vanhempiensa elämäntavasta, ihan niin kuin nuoret nykyäänkin. Akseliin on myös helpompi samastua kuin Jussiin, sillä hänen tunteitaan ja erehdyksiään kuvataan tarkemmin. Akselin katuessa virheitään kannustin häntä pääni sisällä ja hehkutin tätä kohtaa - ja seuraavassa hetkessä soimasin häntä pettyneenä virheiden teon jatkamisesta.

"Pehmeässä valoudussa kylpien kaartui Suomen taivas lastensa yli ottaen vastaan heidän sielujensa korkeuteen pyrkivän viestin. Ja uusi vuosisata läheni heitä idästä, ja jonakin hetkenä se humisisi heidän ylitseen, eivätkä heidän punttikellonsa kyenneet sitä tarkasti ilmaisemaan." -s.232

Kirjan loppupuolella sosialismi jää hiukan taustalle, kun Akseli huomaa tyttöjenkin jakavan tämän maapallon hänen kanssaan. Hän kokeilee irtiottoja muonamiehen tyttären Aunen kanssa - tässä kohtaa juuri minun täytyi voihkia hänen käytöksensä takia. Koko ajan pojan mielessä kehittyvät kuitenkin tunteet naapurin Elinaa kohtaan. Elinassa pidin hänen luonteestaan - mielen puhtaudesta sekoitettuna veljiltä opittuihin haukkumasanoihin - ja odotin kohtauksia hänen ja Akselin välillä. Onneksi niitä tulikin monta, sillä heidän suhteeseensa mahtui mutkia, eikä se ollut sadunomainen 'perinteinen' rakkaustarina.

Kaiken kaikkiaan toivon, että jaksan ja ehdin tarttua joskus Pohjantähden jatko-osiin. Tästä romaanista opin paljon tuosta Suomen historian ajanjaksosta, ja mikä tärkeintä, pääsin kurkistamaan sen ajan ihmisten mieliin ja ymmärtämään, miksi he lähtivät mukaan työväenaatteeseen, millaisia heidän elämänsä tavoitteet olivat ja miten he päätyivät naimisiin kuka kenenkin kanssa.     

Loppusanat, ne olivat yksinkertaisesti wow. Tulkinnat lähtivät heti kehittymään mielessä.

"Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt."

Klassikkohaasteen lisäksi kirja sopii hyvin HelMetin lukuhaasteen kohtaan 17.: Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.