Maaliskuussa liukastelin jäällä ja söin jäätelöä ruoholla

Maaliskuussa luin neljä kirjaa ja 1076 sivua:

1. Holly Bourne: It only happens in the movies (356s)
2. Aino Vähäpesola: Onnenkissa (192s)

3. Malinda Lo: Last night at the Telegraph Club (409s)

4. Velma Wallis: Zwei alte Frauen (119s)

It only happens in the movies oli raikas vaihtoehtoinen nuorten rakkaustarina. Se toisti omia ajatuksiani romantiikan ja onnellisten rakkaustarinoiden kritisoinnista (vaikka niitä yhä rakastankin ja kaipaankin). Päähenkilön isä ja tämän uusi perhe olivat raivostuttavia ja päähenkilöä itseään kävi sääliksi hänen kamppaillessaan äitinsä mielenterveysongelmien kanssa - miksei kukaan pyytänyt häntä hakemaan apua? 

Onnenkissan tunnistin autofiktion, romaanin ja esseen sekoitukseksi. Se oli hyvin filosofinen ja käsitteli monia feministisiä aiheita jotka olivat minulle ennestäänkin tuttuja tai sitten en ollut koskaan tullut ajatelleeksi. Lisäksi se peilasi päähenkilön ajatuksia Edith Södergranin runoihin ja elämään. Kirjan loppu oli kivan avoin.

Last night at the Telegraph Club oli ihana LGBT+ -nuortenkirja 50-luvun San Fransiscon Chinatownissa - eli vieläpä intersektionaalinen! Pidin todella paljon tarinasta ja lesboklubien sekä Chinatownin elämän kuvauksista. 

Zwei alte Frauen (Kaksi vanhaa naista/ Two old women) kertoi uudelleen Alaskan alkuperäisasukkaiden myytin kahdesta vanhasta naisesta, jotka nälkiintynyt ryhmä jättää jälkeensä ja jotka ihmeen kaupalla selviytyvät kahdestaan jäätävän talven yli. Kirja kuvaili mielenkiintoisesti intiaanien elämäntapaa ja heidän ajatuksiaan. Velma Wallis kuuli itse tarinan äidiltään ja päätti kertoa sen omin sanoin uudelleen.

Maaliskuussa olin Suomessa ja katsoin perheeni kanssa paljon vanhoja elokuvia ja lemppareitamme. Musikaali Laulavat sadepisarat (1952) oli hauska katsoa jälleen kerran, vaikka se ei ehkä enää ole lempimusikaalini. Varsinkin sadetanssikohtaus oli todella hauska, mutta etenkin Gene Kellyn hahmo oli välillä ärsyttävä varsinkin yrittäessään vikitellä Kathya.

Aamiainen Tiffanylla (1961) oli unohtumaton vaikka katsoin sen uudestaan vain puolen vuoden jälkeen. Audrey Hepburnin Holly on samaan aikaan niin keveä ja impulsiivinen, että hän jää kauaksi Sabrinasta tai Loma Roomassa -elokuvan Annista. Vaikka heteronormatisoitu tarina eroaa täysin kirjasta, on se kuitenkin samaan aikaan huvittava ja syvällinen. Pidän Hollyn oikukkaasta hahmosta ja hänen tulevaisuudensuunnitelmiensa kehittymisestä. Doc Golightlyn sympatisointia en kuitenkaan ollenkaan pysty ymmärtämään.

Sabrinan (1954) katsoin pitkästä aikaa vuosiin, muttei se edelleenkään sykähdyttänyt. Koko tarina oli hyvin yksinkertainen, Sabrina oli aika tylsä ja molemmat mieshahmot olivat rasittavia. Kuten Laulavien sadepisaroiden kanssa tämänkin kohdalla huomasi kuinka seksistisen käyttäytymisen hehkuttamisesta on jo hiukan päästy eteenpäin.

Jos rakastat (2010) oli ensimmäisiä lempielokuviani Mamma Mian ohella ja säilyy edelleen hyvin tärkeänä. Pidän sen neutraalista maahanmuuttajataustan esittämisestä, koskettavasta tarinasta ja huumorista. Välillä lauluja on tungettu liian moneen kohtaukseen, mutta ne ovat edelleen lämminhenkisiä. En pystyisi itse antamaan niin paljon anteeksi, mutta päähenkilön äidin sanat muistuttivat, ettei koston kierteeseen kannata joutua, koska elämä ja lähimmäisenrakkaus ovat tärkeämpiä.

Ensilumi (2020) oli koskettava elokuva turvapaikanhakijaperheestä Suomessa. Se näytti realistisesti heidän normaalin arjen iloja ja suruja, ja oli samaan aikaan toiveikas ja lohduton.

Kukkulan tyttö, sataman poika (2011) oli japanilainen animaatio, josta jäi lähinnä mieleen 60-luvun Japanin elämä ja insestiin liittyvä juonenkäänne, joka kyllä kuitenkin kääntyi uudestaan lopussa. Ihan kelpo elokuva.

Maaliskuussa olin noin kolme viikkoa Suomessa, ja vaikka välillä aika tuntui lähinnä valuvan hiekkana maahan, ehdin kuitenkin tehdä paljon kivoja asioita. Juhlimme pikkuveljen sukulaissynttäreitä ja kävimme Megazonessa sekä helsinkiläisissä uiguuri- ja irakilaisravintoloissa, joissa oli molemmissa tosi hyvät ruoat. Lisäksi näin paria kaveria, olin yötä tädilläni ja serkullani sekä mummolassa, jossa ihastelin vanhoja valokuvia mummoni ja vaarini sekä isäni nuoruudesta. Mummo ja vaari näyttivät niin onnellisilta yhdessä opiskeluaikoinaan <3

Maaliskuuhun kuului myös opiskelutöitä ja sivutyö, jotka tuntuivat vain junnaavan paikallaan. Muutenkaan mieliala ei aina ollut kovin korkealla, ja ahdisti sekä Ukrainan vuoksi että ilman konkreettista syytä. Onneksi kuun lopussa sain kurssin lopputyön valmiiksi ja elämä helpottui hiukan, kun olin viikon ajan puoliksi asunut yliopistolla sitä kirjoittamassa. Saksassa kevät oli jo alkanut, kukat kukkivat ja kansainvälinen ilmastomarssipäivä oli jopa niin kesäinen että söimme jäätelöä vihreällä ruoholla. Kuun lopussa hyvästelin myös kaksi kaveria, joista toinen lähti vuodeksi Japaniin ja toinen jatkaa opintojaan toisessa kaupungissa. Vähitellen kaikki kaverit alkavat taas lähtemään... 

KK: Mikä kaunis teille jäi mieleen maaliskuusta? Minulle jäi mieleen vaaleanpunaisina hehkuvat kirsikankukat <3

Säteileviä päiviä, tuoksuvia kukkia ja paljon nuoria, elämää pursuavia lehtiä!