Syksyinen lukumaraton!

Vaikka lukemiseni onkin ihan hiukan kohentunut viime talven määristä - jolloin luin välillä vain kirjan per kuukausi - olen silti edelleen pettynyt lukutahtiini. En nyt marraskuisen Saksan lockdownin iskiessä alkanutkaan lukemaan enemmän vaan sitä vastoin katsomaan enemmän Netflixiä. Lainasin jopa kuun alussa kirjastosta kymmenisen opusta, mutta olen lukenut niistä vasta kaksi nopealukuisinta.

Tänä viikonloppuna onkin hyvä hetki korjata asia. Ajattelin pitää pitkästä aikaa pienen rennon maratonin ja keskittyä taas paremmin rakkaaseen laiminlyötyyn harrastukseeni. Aion ottaa rennosti ja lukea vain lukemisen ilosta - opiskeluhommat, raitis ilma ja ruoanlaitto vievät kyllä osan ajasta. Yritän kuitenkin olla juuttumatta someen tai Netflixiin, ehkä pidän jopa kokonaan lakon niistä.

Aloitan varmaan myöhään tänä iltana ja jatkan huomeniltaan asti. Lukupinossani on kaksi hyvin erilaista nuortenkirjaa: Giraffen in Finnland jostain syystä hiukan nolottaa esitellä, ehkä koska se on aika lailla täydellistä aivot-narikkaan-heittävää yläastedraamaa, jonka nappasin lähinnä kiinnostavan nimen takia. (Tähän mennessä kirjassa ei ole vielä mainittukaan Suomea, mutta sitä vastoin kolme eri Finn-nimistä henkilöä mukaan lukien päähenkilö itse.) Sofies Welt (Sofian maailma) puolestaan tuntuu tähän verrattuna liiankin filosofiselta, mutta jotenkin kaipaan myös jotain syvällistä luettavaa, muutakin kuin rakkaussotkuja. Olen niin suuri rakkaustarinoiden suurkuluttaja, että tekee hyvää lukea pohdintaa myös kaikista muistakin elämän aiheista.

Mukaan saa tulla, jos ehtii näin spontaanisti! :)

22:15 Aion aloittaa noin klo 22:30 (Saksan aikaa), haudutan jo teetä valmiiksi :)

1:40 Olen lukenut jo kolme tuntia, tosin välillä eksyin lukemaan nettilehtiä tai tekemään nettitestejä. Olen nyt sivulla 142 Giraffen in Finnland -kirjassa - jossa ei ole edelleenkään maimittu Suomea, enkä enää oletakaan sitä. Aloitin kuitenkin sivulta 70, joten olen nyt lukenut 66 sivua maratomin aikana. Samalla join maitoteetä ja mussutin itsetehtyä kurpitsakakkua, jotka sopivat täydellisesti lukuiltaan. En muista koska viimeksi olen lukenut näin pitkään putkeen... 

Luettu: 66 sivua

Hyvää yötä!

10:40 Heräsin vasta tunnin herätyskellon pirinän jälkeen, nähtävästi minulla on hiukan univajetta... Nyt jatkan hiukan Giraffen in Finnland ennen aamupalaa.

12:35 Nyt olen syönyt jo aamupalaakin ja lukenut sivulle 165 asti. Nyt tosin aion pitää määrittelemättömän kokoisen tauon ja mennä ulos kävelylle ja sitten jatkaa erästä projektia entistä työharjoittelupaikkaani varten. 

Luettu: 95 sivua

17:15 Kävelyni venyikin sitten useamman tunnin pituiseksi, kun en löytänyt sopivia oikopolkuja, ja samalla soittelin perheeni kanssa. Kuuntelin myös loppuun erään podcast-luennon. Oli jotenkin tunnelmallista kävellä ruskeanharmaassa metsässä ja kuunnella tulkintoja Humisevan harjun naiskuvasta. (Otin tällä lukukaudella kirjallisuusluennon 1800-luvun naiskirjailijoista itkettyäni sitä, etten voi ottaa toista sivuainetta.)

Äsken söin hiukan lounasta ja jatkoin Giraffen in Finnland -kirjaa sivulle 188 asti. Alan olla sitä mieltä ettei tämä olekaan aivan täysin perinteistä yläastedraamaa, siitä pitää huolen Finnin poikatyttömäisyys ja perhesuhteet. Joka tapauksessa on hämmentävää, kuinka niin monessa nuortenromaanissa päähenkilöiden ikähaarukka on viidentoista kuudentoista välillä, mutta päähenkilöt vaikuttavat paljon nuoremmilta ja itse romaania lukisi tosielämässäkin ehkä 13-14-vuotiaat.

Luettu: 113 sivua

21:35 Tunti jäljellä! Viiden jälkeen intouduin imuroimaan pitkästä aikaa, pesemään pyykkiä, tekemään leipätaikinan ja aloittamaan projektini, niin että aloin vasta puoli yhdeksän aikoihin taas lukemaan. Olen nyt sivulla 220. Joka tapauksessa en tule saamaan kunnon loppukiriä viimeisen tunnin aikana, sillä leipä pitäisi vielä paistaa ja ehkä jatkaa projektiani, jollen sitten lykkää sitä loppuiltaan.

Luettu: 150 sivua

"22:30" (tosiasiassa 14:00 seuraavana päivänä) Voi ei, unohdin kokonaan päivittää! Luin viimeisen tunnin aikana enää 21 sivua, sillä aloin siinä kymmenen aikaan paistamaan leipää. Onneksi se ei kummastuttanut ketään, sillä kämppikseni L kävi kysymässä vanukasjauhetta ja päätyi sitten lainaamaan sitä kämppikseltäni S, koska oli juuri saanut päähänpiston kokeilla vanukkaan tekoa. Kai kokkausinnon syttyminen kello kymmenen aikaan yöllä on ihan normaalia! :D 

Luettu: 171 sivua

***

Tässä(kään) maratonissa en valitettavasti saanut paljoa luettua, mutta kuitenkin selvästi enemmän kuin normaaleina arkipäivinä. Joulun alla pitäisi kyllä pitää kunnon joulumaraton suklaarasiat ja glögilasi nenän edessä. Nyt tosin keitin maitoteetä ja mussuttelin kurpitsapiirakkaa sekä hiukan suklaatakin. (Minulla on huono tapa napostella aina kirjan tai Netflixin ääressä...) Lisäksi ehdin leipoa, siivota, tehdä pitkän kävelyn ja edes aloittaa hiukan erästä projektiani.

Ehdin onneksi lukea 171 sivua Kari Ehrhardtin nuortenkirjasta Giraffen in Finnland. Sofian maailman pariin en sitten jaksanut paneutua, vaan halusin vain heittää aivot narikkaan ja lukea jotain "helppoa". Aluksi olin pitänyt Giraffen in Finnland -kirjaa vähän tylsänä, mutta se tuntui edetessään hiukan paranevan ja syvenevän. Kerron siitä sitten lisää kuukauden koosteessa! 

Aiotteko te pitää lukumaratoneja nyt syksyllä tai talvella?

Syyskuussa olin kiireinen, rohkea ja onnellinen

Syyskuussa luin kaksi kirjaa ja 451 sivua:

1. Margaret Trawick: Notes on Love in a Tamil Family (260s)
2. Samuel J. Kramer (toim.): Poetry for Future. 45 Texte für übermorgen (191s)

Notes on Love in a Tamil Family on etnografinen tutkimus sukujärjestelmistä (kinship systems?) ja perhe-elämästä Tamil Nadussa, eteläisessä Intiassa. Hiukan petyin, kuinka kirja ei käsitellytkään romanttista tai seksuaalista rakkautta, olin nimittäin olettanut sitä. Itse kirjaan ja kirjoitustyyliin en kuitenkaan pettynyt: se oli niin konkreettinen ja jopa huumorintajuinen kuvaillessaan kenttätyössään tamililaisen perheen arkea. Kirjailija painotti myös paljon omaa näkökulmaansa ja liitti itsensä osaksi tarinaa, mikä oli todella mielenkiintoista luettavaa. Liian moni monografia on niin vaikea, teoreettinen ja kuiva, niin että tätä oli todella ilo lukea ja se sopii ihan kaikille lukijoille.

Poetry for Future inspiroi ihan valtavasti. Kirjaan oli siis koottu poetry slam -tekstejä liittyen ilmastonmuutokseen, lajien sukupuuttoon ja saastumiseen. Mikään ei ollut vain kuivaa faktaa, vaan tekstit olivat tunnelatautuneita, osittain runoutta, osittain jotain esseen tyylisiä. Useampi teksti antoi ajateltavaa tulevaisuudesta. Eniten inspiroiduin ehkä Jean-Philippe Kindlerin positiivisen ajattelutavan kritiikistä. Joitakin tekstejä pystyi jopa kuuntelemaan QR-koodin takaa netistä!

En ole ikinä nähnyt kauniimpaa kakkupöytää

Syyskuussa en katsonut elokuvia, mutta seurasin kiinalaista sarjaa nimeltä Unrequited Love (Àn liàn), joka tuntui kolmeen aiempaan katsomaani kiinalaiseen sarjaan verrattuna jotenkin uudelta näkökulmalta nuorten rakkaustarinoihin. Tai sitten ei, hyvin pian kävi nimittäin selväksi, että kyseessä ei sittenkään ole ainutlaatuinen yksipuoleinen rakkaustarina. Joka tapauksessa Luo Zhin tunteet ovat todella samastuttavia, ja hänen ja Sheng Huainanin suhde suloinen, tosin vähän ärsyttävän monimutkainen. Tietysti mukana on stereotyyppisesti myös paha ex-tyttöystävä ja tämän kätyrit. Rakastan sivuhahmoja, kuten päähenkilöiden kaveriporukkaa, joiden rentoa sanailua on niin hauska seurata. Myös heillä on omat ongelmansa ja mielenkiintoiset rakkaustarinansa, joista ainakin Zhang Mingruin on vähän ainutlaatuisempi kuin itse päähenkilöiden (hän on muutenkin tosi sympaattinen ja hauska hahmo!).

Syyskuun maisemia

Syyskuu oli lomakuukausistani selvästi kiireisempi kuin elokuu: aloitin nimittäin vapaaehtoisen työharjoittelun itsenäisellä paikallisella radioasemalla! Hämmästyksekseni olin saanut täältä ensin kutsun työhaastatteluun, joka paljastui ihan vain jutteluksi, ja sitten myöntävän pyynnön. Pohdin elokuussa pitkään ehdinkö ja uskallanko, kunnes lopulta lempilaulajani Lalehin radiopodcastin kuunneltuani tajusin, että nyt haluan olla rohkea ja vahva ja  kokeilla jotain uutta. Vieläkin hämmästyttävämpää oli, kuinka aksenttini, kielioppivirheeni ja ujouteni eivät haitanneet ketään, ja minut laitettiin heti avustamaan uutislähetykseen! Lisäksi kirjoittelin nettisivulle artikkeleja, joita pomoni sitten korjaili, luin uutisia radiossa ja tein äänitettyjä pätkiä eri aiheista ja tapahtumista. Radiomme oli koko ajan ihan uskomattoman avoin ja rento ja vapaa, sillä sain tehdä lähes millaisia äänitteitä vain mistä aiheista halusin, eivätkä virheetkään haitanneet ketään. Tosin radion itsenäisellä/riippumattomalla asemalla oli tässä hyvin suuri rooli, isommissa radioissa en tosiaankaan odottaisi samanlaista toimintaa. Myös työtä oli hiki hatussa, ja harjoittelu oli enemmänkin harrastusperiaatteella. Joka tapauksessa viihdyin työharjoittelussa paremmin kuin missään muussa työssä ikinä. Voisin oikeastaan jättää opiskelut kesken ja jäädä sinne...

Tattaria ja sieniä

Ystävän tekemää pho-keittoa

Kiinalaista kotiruokaa

Kuukausi tuntui todellakin menevän vain työn lomassa, sillä vapaa-aikoina tuskailin lähinnä kurssin lopputöideni parissa. Kun elokuussa vitkastelin, niin syyskuun lopussa kirjoitin lopulta noin sivun päivässä ja sain ne vihdoin lähetettyä deadline-päivänä. Ehdin kuitenkin silloin tällöin tehdä muutakin: olin kaverin synttärijuhlissa - kurssitöiden vuoksi lähdin tosin niistäkin aikaisin  - ja juhlin toisen tutun yllätyssynttäreitä kello kahdeltatoista yöllä aidon intialaisen ruoan ja Schwarzwaldin tortun voimin. Kävin radion vuoksi ja omasta mielenkiinnosta teatterissa, mielenosoituksessa ja lukuisassa muussa tapahtumassa, jopa vanhalla juutalaisella hautausmaalla. Pyöräilin tai kävelin myös usein töihin lämpimänä syyspäivänä. Teinköhän oikeasti yhtään mitään muuta?

Juutalaisella hautausmaalla

Mikä oli teidän syksyn älynväläyksenne tai suuri päätöksenne?

Elokuussa paistoin epämuodostuneita lihapullia ja vaelsin peltojen keskellä

Oikeastaan halusin tehdä nyt yhteisen koosteen elo-, syys- ja lokakuusta, mutta en sitten osannutkaan tiivistää kunnolla, niin julkaisen nämä nyt erillisinä postauksina marraskuun mittaan. Nämä olivat siis kesälomakuukausiani, sillä Saksassa lukukaudet on jaettu jotenkin hassusti ja lisäksi koronan vuoksi lomaa pidennettiin jopa marraskuun alkuun asti. Nyt oli siis ennätyspitkä kolmen kuukauden "kesäloma", joka tosin suomalaisista opiskelijoista tuntuu ihan normaalilta. :D

Elokuussa luin kaksi kirjaa ja 708 sivua:

Kirjat: 
1. Anchee Min: Pearl of China (388s)
2. AJ Pearce: Dear Mrs. Bird (320s)

Pearl of China oli hieno, tosin hiukan epäuskottava kirja Nobel-kirjailija Pearl S. Buckin elämästä hänen fiktiivisen kiinalaisen ystävänsä näkökulmasta. Epäuskottava juurikin siksi, että rutiköyhästä kiinalaistytöstä kasvoi yliopiston käynyt metropolin asukas, joka kuuluu myöhemmin Maon lähimpiin tukijoihin. Myöskin kirjoitustyylin vuoksi kirja oli vaikea sijoittaa nuorten tai aikuisten kirjallisuuteen. Juoni kattoi koko Pearlin ja Willown elämän lapsuuden leikeistä aikuiselämän opiskelun kautta vanhuuteen asti. Tarina perustuu löyhästi tositapahtumiin ja Kiinan historia kommunisteineen ja sotineen on läsnä. Eniten pidin kirjan puolivälistä, jossa Pearl ja Willow keskustelivat kirjallisuudesta ja rakkaudesta ja kilpailivat samasta runoilijasta. Kiinan kuvaus lähetyssaarnaajineen ja runoineen, metropoleineen ja pikkukylineen oli todella kaunista. 

Dear Mrs. Bird kertoi kiinnostavasti Blitzkriegin ajasta Lontoossa naisten näkökulmasta. Vaikka tässäkin loppuratkaisu oli ärsyttävän epäuskottava ja Em oli välillä melkein chicklit-kirjallisuuden päähenkilö. Oli hienoa lukea vapaaehtoistyöstä sodan aikaan ja erityisen ihmetyttävää tajuta, että myös toisen maailmansodan aikaan ihmiset väsyivät varomiseen ja menivät ulos iltaisin juhlimaan pommitusten aikaan ja ajelivat ympäriinsä taksilla. Ehkä kaikissa kriiseissä on vaihe, jossa ihmiset vain väsyvät?

Carrie Pilby (2016) kertoo huippulahjakkaasta Carriesta, joka ei kuitenkaan loista sosiaalisissa tilanteissa ja joutuu terapeuttinsa avulla opettelemaan. Jollain lailla samastuin Carrieen, mutta en kuitenkaan muista elokuvasta juuri mitään, mutta voisin katsoa uudelleen. 

Makuja ja värejä (2018) oli tosi omaperäinen ranskalainen elokuva. Tykkäsin päähenkilön seksuaalisuuden pohdinnasta ja myös loppuratkaisusta, joka oli todella moderni. Myös rasistiset ennakkoluulot oli esitetty stereotyyppien vastaisesti: juutalaiset saattavat juoruta afrikkalaisista ja samaan aikaan tummaihoiset juutalaisista. 

Sinä päivänä (2011) oli ihan kivan kauniin traaginen, mutta siitäkään ei jäänyt paljoa mieleen. Muistan vain päähenkilön kauniit vaatteet ja tyylin, joka ei minusta kyllä sopinut 1990-lukuun vaan näytti paljon vanhemmalta. Ja rakkaustarina oli söpö, vaikka Dexter olikin jotenkin ärsyttävä. :D

Mika Kaurismäen Mestari Chengin (2019) halusin nähdä jo vuosi sitten, ja nyt ällistyin nähdessäni sen täällä opiskelukaupunkini elokuvateatterin mainoksissa. Pyysin mukaan suomea opiskelevan kiinalaisen ystäväni, joka ihmetteli sitä, kuinka elokuvan mannerkiinalaiset hahmot puhuivat Hongkongin murteella, mikä on muuten todella hyvä kysymys. Häntä myös harmitti, kuinka elokuvassa oli niin romanttinen lopetus. Itse pidin elokuvan romantiikasta, Lapin kesäyön maisemista, kiinan kielestä ja kulttuurien törmäyksestä sekä Vesa-Matti Loirin Lapin kesä -esityksestä ja Chu Pak Hongin Zài nà yáoyuǎn de dìfang -laulusta. Ainoa ärsyttävä asia liittyi elokuvateatteriin: Saksassa dubataan jok'ikinen ulkomaalainen elokuva, ja nyt suomenkieliset repliikit oli dubattu, mutta englannin- ja kiinankieliset jätetty ennalleen. En keksi mitään turhauttavampaa kuin kuunnella Anna-Maija Tuokon puhuvan vuoroin saksankielisen näyttelijän äänellä (tai no, tiedän: kuunnella Ed Sheeranin puhuvan dubattuna, kuten Yesterday-elokuvassa...). 

Elokuu oli ihan mukava kuukausi: olin pitkästä aikaa Saksassa, tapasin ystäviäni ja tutustuin myös paljon uusiin ihmisiin, kuten yllämainittuun kiinalaiseen Suomi-faniin! Motivaatio meni tosin kokeisiin lukemiseen ja lopputöihin, ja löysin itseni valitettavan usein vain netistä. Juhliin en uskaltanut mennä, eikä niitä oikeastaan ollutkaan, mutta kokkailin kaverien kanssa esimerkiksi sushia ja tein paljon kävelyitä kaupungin ympäristössä, kuten kuvista näkyy. Lukumaratonia yritin, mutta eihän siitä sitten mitään tullut, kun kävin samana päivänä kaverin kanssa kävelyllä ja toisen kanssa tein lihapullia ja pinaattilettuja. :D

Epämuodostuneet lihapullat näkyvät taka-alalla!

Tofusalaattia

Jotain kiinalaista

Makaronilaatikko

Värikkäitä sushin täytteitä

Fried rice

Elokuussa rakastin kävellä "trooppisina" iltoina kadulla ja kuunnella puheensorinaa kodeista ja ravintoloiden terasseilta. Tai jos päivisin ei ollut liian kuuma, vaellella ympäristössä ja etsiä näköalapaikkoja ja kauniita reittejä.

Miten teidän loppukesänne ja syksynne sujui?

Kesän 2020 bucket list

Syksy on jo pitkällä, täällä päin Saksaa lämpötilat ovat olleet jopa viileämpiä kuin Suomessa. Tänä viikonloppuna kävelin ulkona ja ihastelin punaruskeita kukkuloita ja yksittäisiä kellanpunertavina hehkuvia puita. Kesä tuntuu kaukaiselta, mutta kuitenkin mietin, että vastahan oli 25 asteen lämmin alkusyksy. Tein alkukesästä tavanomaisen bucket listan:

Lue 2500 sivua 
- Luin kesäkuussa noin 1500 sivua, heinäkuussa 1300. Eli sivumäärä ylittyi! Se ei tosin ollut mikään yllätys, valitettavasti vain nyt syksymmällä lukemat vähän tippuivat.

Kirjoita jotain tarinaa
- Kirjoitin pari runoa, joihin olin todella tyytyväinen, ja pienen tarinan tyttörakkaudesta entisaikaan, joka puolestaan jäi sitten kesken. Ehkä en vain enää kunnolla pysty kirjoittamaan proosaa...

Tee pyöräretki(ä)
En tehnyt :( Tosin pyöräilin kerran isän työpaikalle ja takaisin, sekä kerran tapaamaan ystävääni! Myös syyskuussa pyöräilin usein työpaikalleni puron vartta pitkin. Mutta en tehnyt pyöräretkiä. 

Tee juhannustaika
Tein! Näin tosin unessa vain vanhoja tuttuja, joista yksikään ei vaikuta lupaavalta ehdokkaalta. Onneksi en ollut tehnyt sitä taikaa, jossa kieritään pellolla... ensimmäinen vastaantulija oli nimittäin tienreunaan nukahtanut humalainen mies!

Tee jotain uutta ystävien kanssa

Teimme sushia! Olikin mielenkiintoista seurata erilaisia sushintekotapoja: kaverini ei laita riisiin sokeria (vaikka se lukee suurimmassa osassa löytämistäni ohjeista) mutta sushin sisään meni niin omenaa kuin salaattiakin. Itse olen ehkä enemmän "perinteisen" sushin ystävä (laitamme kotona aina vain kurkkua, avokadoa, lohta ja surimia), mutta ihan hyvää tuli näinkin!

Lisäksi toisen ystävän kanssa treffailimme kirjastossa opiskelun parissa, toisella kerralla tosin keskittyminen herpaantui ja juttelimme yhteen menoon tunnin Disney-filmien naiskuvasta ja Thaimaan politiikasta. :)

Opi jotain uutta

En muista mitä opin... Opin ehkä olemaan hiukan rohkeampi ja heittäytyväisempi, sillä tein loppukesästä päätöksen ottaa vastaan työharjoittelupaikka, joka pelotti minua, mutta osoittautui ehkä parhaimmaksi päätöksekseni koko vuonna. Mökillä opin kai myös sytyttämään tulen kiukaaseen. Ja leipomaan perunarieskoja!

Matkusta jonnekin 

Matkustin Tammisaareen, mökille, Tuusulanjärvelle, Loviisaan, Lappeenrantaan ja takaisin Saksaan. :) Mökillä olimme ennätykselliset kaksi viikkoa!

Laske montako jäätelöä söit
Unohdin laskea... Joka tapauksessa enemmän kuin viime kesänä, jolloin söin ehkä kolme kertaa. :D Söin jäätelöä välillä suoraan paketista ja mökillä pitkästä aikaa paljon kaupan jäätelöitä (jotka alkoivat tosin nopeasti kyllästyttää). Saksassa rohkenin vihdoin ostaa jäätelöä kioskista. En ymmärrä miksi en ole ostanut sitä useammin - italialainenkin jäätelö maksaa noin 1-1,50€ pallo, ja kaupan jäätelöissä on hirveän pienet valikoimat.

Kokkaa tai leivo jotain (uutta)

Kokkasin esimerkiksi kantarellikastiketta, josta tuli hiukan paksua, makaronilaatikkoa ilman munamaitosekoitusta (hyvää, vaikka jotain hiukan tuntuikin puuttuvan!) ja joitakin kiinalaisia ruokia. Unohdin jotenkin, etten syö chiliä, ja kokkasin tulisesta papukastikkeesta mapo tofua, jonka sitten pystyin onneksi joten kuten syömään.

Syö mansikoita ja mustikoita ja muita marjoja metsästä
En syönyt :( Mansikoita pihalla ja mustikoita näin kyllä metsässä, mutta (epä-)loogisesti en uskaltanut syödä niitä, sillä en ollut juuri pessyt käsiä... ehkä torjuin sitten sillä koronan? Tosin muutamaa viikkoa myöhemmin ignoorasin logiikan ja söin kaverini kädestä luumuja.

Tee jotain kesäherkkua
Tein kerran jääkahvia ja kerran kokeilin kokisjälkkäriä sitruunasorbetista ja coca-colasta. Se toimii kuitenkin parhaiten normaalilla jäätelöllä... 

Lähetä jollekulle paketti, postikortti ja kirje

Lähetin paketin/kirjeen Ruotsiin :)

Pidä netitön päivä

En pitänyt...

Rentoudu!

No jaa, kesä tuntui menevän opiskeluun, kokeisiin ja kurssien lopputöiden välttelyyn, mutta olihan myös rentoja päiviä ystävien kanssa ja mökillä.

Kesä 2020 oli varmaan jokaiselle hiukan erikoinen kokemus, kun piti tasapainotella lomailun ja koronarajoitusten sekä -ahdistuksen kanssa. Minulle kesä oli kuitenkin myös iloinen yllätys, sillä vietin sen kokonaan kotona - ilman koronaa en olisi päässyt ollenkaan Suomeen. (Ei sillä, että iloitsisin pandemiasta, mutta jotain hyvääkin!) Toisaalta lukukaudet menevät mene ja tiedä mistä syystä Saksassa vähän eri tavalla, ja kesä menikin sitten lähinnä opiskeluun. Jopa juhannuksena oli eräs vapaaehtoinen viikonloppukurssi. Etäopiskeluun olin jo vähän väsynyt, ei siinä muuten mitään, mutta en pystynyt keskittymään "miitteihin", ja motivaatio oli vähän hukassa kun lähipiiri oli kesälomalla... Lisäksi kaipasin vain konkreettista luentosalia, kurssikaverien ja opettajien näkemistä ja kunnon keskusteluja. Tuntui että kaikki aika meni opiskeluun, mutta niin se meni jo talvellakin, joten ehkä pitäisi vain joustaa ja tehdä vähemmän tunnollisesti.

Leivoin perunarieskoja lounaaksi
alkukesän lämmössä

Mutta ehdinhän minä siinä sivussa muutakin. Mökille ja isovanhemmille raahasin tietokoneen mukaan, mutta olin mukana uimassa, ravintolassa, soutelemassa ja juttelemassa. Näin sukulaisia, maistoin särää Lappeenrannassa ja tapasin ystäviäni, tosin he tuntuivat kaikki olevan mökeillään tai Suomen matkoilla. Vietin jopa synttäreitäni pienimuotoisesti kakkukahveilla, joista jäi hyvä mieli. Päivämatkat piristivät valtavasti ja oli ihana pystyä taas pitkästä aikaa käymään kahvilassa. Elokuvissa katsoin uuden Pikku naisia ja samastuin Johon niin että leijuin pilvissä. Olin ensimmäistä kertaa Raaseporin linnassa ja täysin suomenruotsalaisissa kaupungeissa. Ja oli ihan parasta olla taas perheen kanssa, minua huolestutti miltä tuntuisi palata Saksaan, mutta kävikin niin että sopeuduin heti tännekin hyvin, enkä ole edes ikävöinyt takaisin. Täällä elokuuni täyttyi kokeista, kurssien lopputöiden kanssa viivyttelystä ja etenkin ystävien tapaamista. Tuntui että olin taas osa opiskelijaelämää, ihan vain kun kokkailimme toisillemme tai kuljeskelimme joen vartta jäätelö kädessä tai kun vilkutin veneestä professorilleni. 

Parhaiten minulla on ehkä kuitenkin jäänyt kesästä mieleen aamut ja illat mökillä. Iltaisin auringonlaskun värit peilautuivat järven pinnassa ja lopulta pimeän laskeutuessa lepakot lehahtelivat tumman pohjattoman veden äärellä ja horisontin kajo valaisi edelleen. Aamulla join kahvia ja söin maailman parasta ruisleipää vilttiin kääriytyneenä ennen etätunteja ja luin kirjaa. En olisi millään halunnut lähteä takaisin kaupunkiin.

Mitä muistoja teillä on kesästä? Miten se erosi edellisistä?

Kirjabloggaajien kesälukumaraton 2020 osa 2 - päivittyvä postaus

Yöpöydän kirjat järjestää 29.8 kesälukumaratonin toisen kierroksen! Missasin kiireiden takia ensimmäisen maratonin, mutta nyt yritän ehtiä mukaan. Koulujuttuja pitäisi nytkin tehdä ja kavereita tapailla, mutta maratoonaaminen on vain niin mukavaa. Päätin siis yhdistää opiskelun ja maratonin lukemalla antropologista tutkimusta. En ota myöskään yhtään paineita vaan luen sen verran kuin ehdin.

Aion siis jatkaa Margaret Trawickin kirjaa Notes on Love in a Tamil Family, joka kertoo kirjailijan tutkimuksista rakkauden ja sukulaissuhteiden parissa Etelä-Intiassa. Hän on kirjoittanut kirjan omien kokemuksiensa kautta asuessaan tamililaisen perheen luona kenttätyössään. Tykkään etnografian kirjoitustyylistä, se ei ole mitenkään raskas tai tieteellinen, vaan Trawick kuvailee omien tunteidensa ja kokemuksiensa kautta konkreettisesti perhettä ja arkea ja Etelä-Intian kulttuuria. Kirja on mukava, mutta siitä pitäisi kirjoittaa kymmenen sivun kirja-arvostelu, mikä vähän mietityttää.
Toisena kirjana minulla on Jung Changin Villijoutsenet - kolmen kiinattaren tarina (en tiedä miten olen nyt yhtäkkiä edes vähän innostunut asiateksteistä, en lue tällä hetkellä yhtäkään romaania). Se kertoo kirjailijan, hänen äitinsä ja isoäitinsä elämästä koko 1900-luvun Kiinan mullistuksien aikaan, tietysti kertoen muidenkin sukulaisten ja tuttujen elämästä. Siitä tajuaa paremmin Kiinan historiaa, yhteiskuntaa ja ihmisten arkea keisarivallan, tasavallan ja kommunismin aikaan.
En ole vielä varma, mihin aikaan aloitan maratonin, mutta joskus nyt illasta :)
Lukuiloa! Osallistutteko te maratoniin?
***

23:15 (tämän pallonpuoliskon aikaa): aion aloittaa klo 23:30!
1:00 Aloitin puoli kahdeltatoista "Notes on Love in a Tamil Family" sivulta 61 ja olen nyt sivulla 81. Tässä luvussa kirjailija kuvailee perheenjäseniä ja heidän suhteitaan toisiinsa ja koko perheen suhdetta kylän muihin kasteihin. Strukturalismin kannattajana hän huomaa erilaiset tyypilliset kuviot esimerkiksi naisten ja miesten välillä, kuten konfliktit ja eri uskomukset. (Nyt kun vähän vielä selitän tästä lisää niin kirja-arvostelu alkaa olla hyvällä mallilla!)
Huomenna jatkuu! Luettu: 20 sivua.

11:30 Nyt olenkin ollut hereillä jo pari tuntia ja aamupalan teon sekä korppujauhojen raastamisen (huh mikä ääni siitä tulee!) ohella ehtinyt lukea 12 sivua Villijoutsenia. Nyt alkaa parin tunnin putki, jolloin yritän ehtiä lukea Notes on Love in a Tamil Familya kunnolla eteenpäin, ennen kuin lähden kaverin kanssa kävelylle. Olen jotenkin taas onnistunut haalimaan niin paljon tekemistä tälle päivälle lukumaratonin laiminlyöden, että tämä saattaa olla jopa viimeinen kunnon lukupätkä. 

15:25 Nyt on kunnon lukuputki takana! Viimeisen tunnin ajan olen tosin siivoillut ja valmistellut lähtöä kävelylle (päätimme ystäväni kanssa kiireiden takia sittenkin ajaa autolla eräälle näköalapaikalle ja tulla takaisin kävellen, jos ehdimme :D). Ehdin lukea valitettavaati vain 20 sivua eteenpäin, sillä etenen asiatekstin parissa aina hitaasti ja kirjoittelen asioita ylös. Nyt sitten lukeminen keskeytyy ainakin joksikin aikaa, jollei sitten koko illaksi! Katsotaan miten käy.

Luettu: 52 sivua

1:30 Valitettavasti maraton jäi sitten vaan pariin lukupätkään aamulla, sillä en nyt koko iltapäivän ja illan aikana ehtinytkään kirjan ääreen. Lähdin ensin kävelylle ystäväni kanssa, sitten syöksyin kauppaan ja lopulta kotiin ennen kuin toinen ystäväni saapui laittamaan kanssani suomalaista ruokaa. (Ah kuinka rakastan opiskelijaelämää!) Siinä kuluikin sitten loppuilta kun valmistimme lihapullia ja pinaattilettuja ja söimme hitaasti ja nautinnollisesti. Olisi pitänyt pitää maraton mieluummin vasta sunnuntain puolella, mutten ollut varma lopetammeko ennen kello kahtatoista. Joka tapauksessa luin maratonilla huimat 52 sivua, joista kerron lisää huomenna. :)

Kävelytunnelmia

Kooste: Vuoden 2020 kirjabloggaajien lukumaratonissa luin siis 52 sivua, mikä on varmaan huonoin tulokseni maratoneissa, ja olette ehkä samaa mieltä että olisi pitänyt aloittaa vasta lauantai-iltana (tosin nyt sunnuntaina olen saanut luettua 16 sivua, enkä tehtyä mitään muutakaan, joten ehkä tämä oli kuitenkin hyvä päätös). Luin eteenpäin Margaret Trawickin etnografista teosta Notes on Love in a Tamil family sekä Jung Changin omaelämäkertaa Villijoutsenet. Kolmen kiinattaren tarina, joista molempia voin vain suositella. Ensi kerralla sitten enemmän! Lukemisen ohella mussuttelin suklaata luvattoman paljon, mutta kuuluuhan se evääksi maratonille. Lisäksi kävin ystävän kanssa kävelyllä ja kokkasin toisen kanssa, joten päivän aktiviteettikiintiö täyttyi kyllä runsaasti.

Kiitos järjestämisestä Niina T.:lle!

AJ Pearce: Dear Mrs. Bird

Kiinnostus heräsi: a woman in the library recommended it to me. Thank you, if you somehow happen to read this :)

Dear Mrs. Bird
AJ Pearce

2018

320 sivua

Picador

Vuodenvaihteessa 1940-41 Lontoo kärsii suurista pommituksista, ja jokaisen apua tarvitaan. Parikymppinen Em asuu parhaan ystävänsä Buntyn kanssa kaukana kotoa ja työskentelee päivisin kanslistina, öisin vapaaehtoisena paloaseman puhelinvaihteessa. Niin tekee moni muukin hänen ikäisensä tyttö, sillä joka puolella kehotetaan tekemään kaikkensa kotirintaman puolesta ja kestämään vaikeudet. Salaa Emin suurin haave on tulla kuuluisaksi toimittajaksi - ja eräänä päivänä hän huomaakin lehdessä ilmoituksen, johon hän tarttuu empimättä. Pahaksi onneksi työpaikka paljastuukin pienen, kulta-aikojensa ohi ajaneen lehden toimitukseksi ja työnkuva koostuu lähinnä puhtaaksi kirjoittamisesta ja epämiellyttävien kirjeiden erottelusta - naisten kyselypalstaa pitävä Mrs. Bird on nimittäin tarkka siitä, ettei lehteen pääse mitään haihattelevaan romantiikkaan tai ei-patrioottiseen liittyvää ja että huoliansa purkavia käsketään vain painamaan eteenpäin. Em ei kuitenkaan voi katsoa vierestä vaan tahtoo auttaa kaikkia sodan ja rakkauden vuoksi kärsiviä lukijoita. Hän alkaa kirjoittaa heille takaisin Mrs. Birdin nimissä - kai hyvä tarkoitus antaa anteeksi?

Dear Mrs. Bird oli tosiaankin tuntemattoman suosittelema kirja, jonka lainasin hänen mielikseen (ja koska en voi ikinä lukea liikaa sodanajasta) - ja yllätyin todellakin iloisesti. Se oli lyhyesti sanottuna romanttisesti ja kevyesti kirjoitettu, suht realistinen kuvaus kotirintaman ponnisteluista.

Kirjoitustyyli on täynnä ihania vanhanaikaisia brittiläisiä sanoja ja huudahduksia, kuten "I say!" ja "smashing". Se korostaa ehkä myös Emin luonnetta, joka on välillä hiukan romanttisen huoleton mutta kuitenkin empaattinen ja huolehtivainen. Hän tarkoittaa hyvää eikä aina ajattele tulevaisuuden murheita, mutta kuitenkin sopivasti. Hän on tottunut sodan pelontäyteiseen ja epävarmaan arkeen ja tekee parhaansa pysyäkseen reippaana, mutta tietysti miettii samaan aikaan mitä kaikkea voisi tapahtua. Vaikka se tuntuu kuitenkin niin uskomattomalta ennen kuin todella tapahtuu.

"I might not know much, but I know what it's like to be young and a bit at sea --" -s.289

Dear Mrs. Birdin syvimpiä teemoja ovat empaattisuus ja ystävyys mutta myös syyllisyydentunto. Viimeisen käsittely jäi kuitenkin aika valjuksi. Loppupuolella tarinaa Em nimittäin joutuu kokemaan suurta syyllisyyttä tekemästään ja tekemättä jättämisestään, ja tiedän, että ainakin itse olisin kokenut tilanteen vielä paljon pahemmin. Olisin ollut aivan shokissa, enkä olisi luultavasti ikinä toipunut asiasta. Muutenkin loppu, ja miten kaikki yhtäkkiä selvisi muutamassa sekunnissa, oli minulle liian perinteinen ja imelä ratkaisu. Olisin toivonut jotain realistisempaa, joka ei olisi päättänyt kaikkea niin helposti. Kirja oli muuten niin romanttisen realistisen tuntuinen, että loppu pikkiriikkisen pilasi sen. Mutta ei kai tätä voi liikaa kritisoida, kun melkein kaikki kirjat tarjoavat samaa, vai voiko?

Plussaa siitä, että kirjassa oli hippusen romantiikkaa (Charles <3), mutta se ei kuitenkaan ollut pääpaino tarinassa vaan realistinen lisä sodan keskellä. Em mainitseekin sodan aikana rintamalla olevien miesten kanssa kirjoittelun ja romantiikan tuoman piristyksen kauhun keskellä.

"On nights when there wasn't a raid, we were allowed to sleep in the volunteer room so we'd sit on our bunk beds and drink cocoa and talk nonsense. And on the nights when the raids were bad, if we had any breaks we'd talk nonsense even more to take our minds off it. Finding me a husband was perfect on that front." -s.123

Mietin mitä samaa koronatilanteessa ja Blitzkriegissä on, ja tajusin yhden yhtäläisyyden. Em kertoo, kuinka alkuvuodesta 1940 kaikki olivat heti ilmahälytyksen kuultuaan juosseet suoraa päätä pommisuojaan, mutta kuinka vuotta myöhemmin ilmahälytyksen sattuessa elokuvateatterissa kenelläkään ei ollut aikomustakaan jättää elokuvaa kesken, ja monet kävelivät kaduilla ja ajelivat bussilla tai taksilla pommien viheltäessä yläpuolella. Jollakin lailla he turtuivat ainaiseen uhkaan ja kuolemaan pelkoon ja jatkoivat elämää. En ollut ikinä tiennyt tästä mentaliteetista salamasodan aikana. En ole lukenut samanlaista muista romaaneista tai sodanajan päiväkirjoista. Mietin kuitenkin tätä samaa nyt koronan toisen aallon uhatessa - ihmiset eivät jaksa enää pitää turvavälejä ja olla tapaamatta ystäviä tai menemättä ravintoloihin, vaikka keväällä suurin osa totteli kiltisti. Sitäkin enemmän, koska uhka ei ole konkreettinen ja silmien edessä?

"I kept stirring the tea. I was doing anything but a grand job. My kind Czechoslovakian friend was singing in a soft baritone that in another time and world would have its place in a choir. Instead, here he was, looking after a complete stranger for free while having to tell people his nationality in the same breath as hello in case they thought he was a threat.

   The world had become ugly and mad."

Pidin eniten Dear Mrs. Birdin ajankuvauksesta. Siitä kuinka Em työskenteli hikihatussa velvollisuuden tunnostaan ja vapaa-aikanaan kävi joskus elokuvissa, kahvilassa tai tanssiaisissa ja matkusti jouluksi kotiin. Eniten minua kiehtoi ja inspiroi hänen työnsä vapaaehtoisena paloasemalla. Em sanoo, ettei hänellä ollut aavistustakaan miten he jaksoivat ja kestivät kaiken työn, univajeen ja alituisen pelon. He vain kestivät. 

"On the night like tonight though, it didn't matter if you were sitting next to the Queen of Sheba. There was a very real likelihood that someone was gonna get hit. The worst was if a call came in about a bomb near one of our families or friends. You couldn't do much, just say a quick prayer and get on with it until the end of the shift. We didn't want to let the boys down - after all, they were the ones outside, putting out fires as shrapnel fell about them and the bombs didn't stop." -s.128-129

Aloin lukea tätä romaania jo helmikuussa ennen korona-aikaa (jätin sen maaliskuussa Saksaan lähtiessäni Suomeen) ja luulen, että jotain vapaaehtoisuustyön kuvauksesta jäi kummittelemaan mieleeni, sillä päätin keväällä ilmoittautua auttamaan jotakuta lähellä asuvaa kaupassakäynnissä kerran pari viikossa. Meistä tulikin lopulta hyvät ystävät ja soittelemme edelleen. :) Joka tapauksessa ihailen edelleen heitä, jotka pyhittivät vapaa-ajastaan enemmän kuin pari tuntia viikossa kauppa-apuun, menivät laulamaan vanhainkotien pihalle tai keksivät jonkin muun tempauksen. Kumpa tällainen avunanto ja ihmisten piristäminen jatkuisi!  

En ymmärrä miten sodanaikaan ihmiset ovat jaksaneet ikuista pelkoa ja hirveää epävarmuutta. Jo nyt koronavirus tuo epävarmuutta, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä pienen kurkkukivun kanssa, ketä uskaltaa tavata ja kuka voi saada taudin vakavana. Joskus ajattelen, että sodan aikaan ihmisten ei sentään tarvinnut eristäytyä kotiinsa ja vähentää ystävien tapaamista. Elokuvateattereita ei suljettu, vaikka tanssit olivatkin tietääkseni Suomessa kielletty. Mutta sitten yritän miettiä sitä kaikkea kuolemanpelkoa, joka ei lieventynyt vaikka olisikin jäänyt kotiin, koska siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Kuolema uhkasi kaikkialla. Ja samaan aikaan miehiltä ja naisilta vaadittiin melkein epäinhimillisen paljon työtä ja voimia isänmaallisen hengen ylläpitämiseksi.

"I remembered watching William and the boys trying to get the children out of that bombed-out house. I had stood on the pavement scared out of my wits, feeling useless, terrified that one or all of them would get crushed to death. I had been scared as I ran towards Coventry Street, dreading what I might find as the bombs fell on the Café de Paris. And how many timed had I jumped when the phone rang too early in the morning, or very late at night, in case it was bad news?

   But I never told anyone, because that's not what one did. The papers and radio and even magazines like ours went on about pluck and bravery and spirit. They talked about battles fought, advances made. They talked about everyone stepping up to the mark, keeping homes going, keeping things the same for when the men came home because that's what they were fighting for. Making sure you still looked nice, what hair to have, how you mustn't let yourself go because that would show Hitler he would never get us down. And on top of keeping the home front going after six months of bombing, we expected our readers to keep a pretty blouse and the last of the rouge ready for special dates and romance when their men came hone on leave.

   How often did we say well done to our readers? How often did anyone ever tell women they were doing a good job? That they didn't have to be made out of steel all the time? That it was all right to feel a bit down?" -s.267

Em muistuttaa siitä, että pelkoon ja huoliin ei voi vastata käskemällä vain jatkaa eteenpäin valittamatta. Siihen voi vastata ymmärryksellä ja empatialla ja kuuntelemalla. Kukaan ei ole heikko jos ei jaksakaan.

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 8. "Kirja jonka joku toinen valitsee puolestasi" ja oman Kaupunki-haasteeni Lontoon vuoksi.

Heinäkuussa ihailin vielä Suomen viipyilevää hämärää

Heinäkuussa luin jälleen neljä kirjaa ja 1343 sivua: 

1. Jean Webster: St. Ursula-koulun tytöt (173s)
2. J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter #6) (698 s)
3. Maja Hjertzell: Henrietta är min hemlighet (175s)

4. Kelly Quindlen: Late to the party (297s)

St. Ursula-koulun tytöt oli ihan mukava vanhanajan tyttökirja, joka kuvaa tyttöjen sisäoppilaitosta. Tytöt ovat tietysti täydellisen siveitä eivätkä aivan vielä täysi-ikäisiä, mutta päähenkilöt Patty, Priscilla ja Conny hyvin vilkkaita ja muutamat tytöistä kertovat ensimmäisistä kosinnoistaan. (Kuinka nuoria he ovat voineet olla?) Ajankuvauksesta jäi mieleen luennot naisten oikeuksista, joita kukaan tytöistä ei olisi jaksanut kuunnella, sillä ne olivat vapaa-ajalla, vaikka Patty käyttikin niitä sitten hyväkseen ja järjesti latinanlukemislakon. Vähän jäi ärsyttämään, kuinka Pattyn ystävineen annettiin hallita koulussa ja jopa kiusata muita tyttöjä: he esimerkiksi pakottivat erästä lihavahkoa tyttöä olemaan syömättä, ja tämä oli johtajaopettajalle täysin okei. Muutenkin ärsytti kirjan puhtoiset hahmot (jopa eräs varas) ja tapa, jolla Patty aina järjesti asiat ja loihti ihmiset kilteiksi. Lisäksi kirjalla ei ollut mitään juonta vaan se koostui kohtauksista Pattyn viimeisestä kouluvuodesta. Kiinnostavinta oli ehkä poikatyttö "Kid", joka oli kasvatettu Teksasin karjatiloilla. Tämä oli siis ihan luettava ja vanhanajan puhtoisuutta hohtava tyttökirja, mutta ei mitenkään erityinen.  

En osaa päättää lemppariani Harry Pottereista, kuten jotkut, mutta nykyään pidän erityisesti Harry Potter ja puoliverisen prinssin ihmissuhdesotkuista. Kun kakkosessa Ginny on ihastunut Harryyn, nelosessa Harry alkaa jo katselemaan Chota ja Ron on mustasukkainen Hermionesta ja viidennessä Harry saa ensisuudelmansa ja käy ensimmäisillä treffeillä, on kuudennessa kirjassa jollain lailla "helvetti irti". Samaten kirja jatkaa viidennen kirjan jännityslatausta, sillä velhomaailman elämä alkaa olla todella vaarallista, ja Tylypahkassakaan ei voi olla suojassa. (Tosin missä osassa sitten pystyi?) Tämä on kuitenkin viimeinen n.s. turvallinen vuosi, jolloin Harry ystävineen on vielä koulun suojissa. Kirja asettaa vielä lisää kysymyksiä, kertoo Voldemortin menneisyydestä ja paljastaa Harryn elämäntehtävän. 

Ja voi Severus, pyydän.

Henrietta är min hemlighet oli kirja, johon osittain todella samastuin, osittain en. Ja jos en samastunut, niin luin tätä kuitenkin hurmiossa, sillä melkein mikään romaani ei kuvaa ihastumisen ongelmia samalla tavalla. Tämä oli todella erilainen kirja. Kirjoitustyylin ja henkilöiden vuoksi suosittelisin sitä ehkä eniten yläasteikäisille, vaikka päähenkilöt ovatkin lukion ensimmäisellä, mutta kuten sanottu, sopii se kaikenikäisille, jotka voivat samastua ihastumisongelmiin.

Late to the partyn kuvittelin samaistuttavan todella, mutta jotenkaan se ei sitten ihan kokonaan napannut. Päähenkilöt vaikuttivat välillä vähän lapsellisilta, ja seksuaalivähemmistöjen ja ihonvärien representaatio tuntui hiukan ängetyltä, vaikka kai kirjan kaveriporukat ovat jossian päin ihan totta. Lisäksi oletus, että kaikki nuoret bilettävät tai päätyvät jossain vaiheessa bilettämään, oli aika ärsyttävä. Joka tapauksessa kirjaa oli mukava lukea ja rakkaustarina oli niin suloinen - ja välillä koin samaistumistakin. Amerikkalainen keskiluokkainen elämäntapa uima-altaineen oli taas jotain omaa luokkaansa. Jälkeen päin ajateltuna lukisin kyllä uudelleen.

Olen nähnyt Harry Potter ja puoliverisen prinssin (2009) ennenkin, mutta Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa ykkösen (2010) katsoin ensimmäistä kertaa! Nyt on kaikki HP:t sitten nähty. Molemmat Harry Potterit olivat hyvää katsottavaa, tosin en ymmärrä, miksei Tonksin ja Lupinin suhdetta mainittu kuin yhdellä lauseella (seiskassa!) ja miksi Ginnyn ja Harryn suhteen kehittymistä muuteltiin. Seiskassa puolestaan puolestaan eräs hurja kohtaus Godrickin notkossa, jota muistan pelänneeni joskus kirjaakin lukiessani. 

Clue (1985) oli mainiosti Cluedo-pelin pohjalta tehty elokuva. Ensin kesti hiukan päästä mukaan juoneen, enkä tajunnut huumoria. (Lisäksi projektorissamme oli jokin rikki niin että kaikkien hahmojen iho näytti siniseltä, emmekä edes olleet varmoja, kuuluuko se elokuvaan! :D) Kirjassa oli keskusteluhuumoria, hillittömiä ympäriinsäjuoksukohtauksia ja tietysti useampikin murha ja toistensa epäily. Yksi hahmoista oli homoseksuaali ja suhteellisen neutraalisti esitetty. Lopetus oli mielenkiintoinen valinta, niitä oli nimittäin kolme!

Desperados (2020) oli tosi ärsyttävä romanttinen sekoilu -elokuva, en tiedä miksi edes päädyimme katsomaan tätä ystävän kanssa Netflix Partyn välityksellä. En erityisesti pitänyt sen epärealistisuudesta ja ylinäyttelemisestä, mutta että erään hahmon seksuaalinen suuntautuminen ilahdutti varsinkin, kun siitä ei tehty suurta numeroa.

So Young... Olen nähnyt tämän nyt kolmannen kerran yhdeksän kuukauden aikana, nyt perheen kanssa. Tällä kertaa osasin sen jo melkein ulkoa mutta hämmennyin hiukan, kuinka loppupuolella kohtaukset vain seurasivat toistaan ennen lopulta viimeistä. Kirjan nuorten ja aikuisten ajatusten kuvaus on upeaa, ja tällä kertaa rakastin päähenkilön luonnetta. Hän on itse nuoruus: ailahtelevainen, määrätietoinen, räiskyvä ja elää täysin tunteidensa johdattamana.

Osittain pidin uudesta Pikku naisia -elokuvasta todella, osittain se jäi vähän mietityttämään. Jotkut pienet asiat häiritsivät, ja elokuvan ei-kronologinen rakenne oli joskus hiukan hankala, vaikka olen sekä lukenut romaanin että katsonut edellisen elokuvankin. Toivoin myös, että Jon avioliitto olisi jätetty tässä pois, sillä jopa L.M.Alcott ei halunnut oikeasti halunnut sitä kirjaansa. Joka tapauksessa lopussa toisaalta fakta ja Jon kirjoittama romaani elämästään sekoittuivat keskenään, kun kustantaja halusi tämän tarinaan romanttisen lopun... tämä oli todella mielenkiintoinen ratkaisu. Tässä osassa tuli ehkä myös paremmin esille sisarten virheet ja välit keskenään, kuten Jon ja Amyn kilpailu. Eräs repliikki oli ajankohtaisiin tapahtumiin hämmentävästi erittäin osuva, kun eräs afro-amerikkalainen nainen sanoi rouva Marchille: "No offense, but you should still be ashamed [of your country.]" Jo oli myös tässä paikoittain niin samastuttava että vain itkin, ja hänen yksinäisyytensä ja vastuuntuntonsa oli käsinkosketeltavaa. Elokuvan jälkeen leijuin oikeasti tuntikausia muutaman sentin maan yläpuolella.

"I'm so sick of people saying that love is just all a woman is fit for. But I'm just so lonely!" - Jo March

En muista paljoakaan The Little Mermaidista... Tämä vuoden 2018 elokuva oli aivan uusi versionsa, mikä oli periaatteessa raikastavaa, mutta juoni oli hiukan erikoinen, enkä jaksanut keskittyä siihen erityisesti. Rakkaustarina oli traaginen mutta suloinen. :3

En muista mitä tein heinäkuussa... Olin ainakin jo väsynyt opiskeluun, vaikka kokeet olivat vasta edessä. Kävin sukulaisillani Lappeenrannassa ja jälleen mökillä ja yritin opiskella. Kävin ravintoloissa (sitten helmikuun), isovanhemmillani (sitten joulukuun) ja ensimmäistä kertaa elokuvissa (sitten vuodenvaihteen) ja leijuin todella pilvissä koko iltapäivän. Näin kanavan, söin jäätelöä ja karjalanpiirakoita torilla sekä paijailin kissoja Loviisan linnoituksen raunioissa. Ystäviä näin jostain syystä vähemmän kuin koko keväänä: ehkä siksi alkoi vähän turhauttamaan ja teki hiukan mieli taas palata sosiaalisempaan elämään.

Loviisan kaunein kuja <3

Lappeenrannan satama

Aamupala torilla

Lensin lopulta takaisin Saksaan ja tajusin, ettei minun tarvitsekaan mennä Italiaan asti tunteakseni trooppiset illat, kello kymmeneltä laskeutuvan pimeyden ja puheensorinan kaduilla. Täällä on maskipakko kaikissa kaupoissa ja julkisissa liikennevälineissä, kaikki suuremmat kokoontumiset ovat kiellettyjä, mutta muuten ihmiset ovat aika huolettomia. Luin, että kirkossa jumalanpalveluksessa ei lauleta, mutta sitten taas näin yhtenä päivänä kadulla ryhmän, joka lauloi ja tanssi vieri vierekkäin ja ihmiset seurasivat heitä myöskin ihan vieressä. Heti saapumiseni jälkeen luvut alkoivat täälläkin nousta yli tuhanteen päivässä, mutta en ole huomannut muuten mitään eroa ihmisten käyttäytymisessä tai säädöksissä. Mietin edelleen koko ajan mitä teen syksyn kanssa...

Mitä teidän kesäänne kuului? Minä muistan koko kesältä edelleen ehkä parhaiten mökkeilyn, värien vaihtelun järven pinnalla, keskiyön horisontin kajastuksen ja kostean hämärän tiivistymisen usvaksi...

Vielä viimeisiä viipyilevän hämärän hetkiä elokuulle <3