Laura Ingalls Wilder: Onnen kultaiset vuodet

Sisältää juonipaljastuksia!

Kiinnostus heräsi: on pitänyt lukea jo pitkään!

Kirja: Onnen kultaiset vuodet
Kirjailija: Laura Ingalls Wilder
Sarja: Pieni talo
Julkaisuvuosi: 1981 (1.p 1974)
Suomentaja: Inkeri Pitkänen
Alkuperäisteos: These Happy Golden Years (1943)
287 sivua
Gummerus

Laura on kirjassa 15-18. Hänen perheensä asuu yhä DeSmetin kaupungissa preerialla, mutta Mary on päässyt sokeainkouluun ja Laura opettajaksi pikkukylään, jotta saisi rahaa perheelle. Oppilaat ovat välillä kurittomia ja vuokraemäntä tuntuu inhoavan uutta opettajaa. Onneksi Almanzo ajaa joka viikonloppu Lauran pakkasessa kotiin, mutta miksi?

Olen lukenut kirjan alun monta kertaa aiemmin, en vain ole koskaan jatkanut pidemmälle... En myöskään koskaan aiemmin ole pysähtynyt miettimään Lauran ikää. Viisitoistavuotias opettamassa lapsia, joista puolet ovat vanhempia kuin hän itse! Minun ikäiseni! (Olen varmaan lukenut tätä viimeksi 10-vuotiaana ja kuvitellut Lauran 15-vuotiaana vanhaksi ja viisaaksi...)

Kirja ei kuitenkaan keskity vain Lauran opettamiseen, mutta ajeluihin Almanzon kanssa sitäkin enemmän. Vaikka Laura väittääkin tälle, että ajaa tämän kanssa pakkasessa vain siksi, että haluaa kotiin, on hän vain iloinen, kun ajelut keväällä kaupungissa jatkuvat.

Romantiikkaakaan ei teoksessa hirveästi ole, vaan enemmänkin kuvausta elämästä, ystävien tapaamisesta, hevosten kouluttamisesta, kuoroharjoituksista... Almanzon ja Lauran suhteen syveneminen on kuitenkin tärkeässä roolissa ja kosinta ja ensisuudelma ovat mukana.

-Minä tuumiskelin mitä sinä mahtaisit ajatella kihlasormuksesta.
-Riippuu siitä, kuka sen tarjoaisi, Laura vastasi.
-Jos minä tarjoaisin? Almanzo sanoi.
-Sitten se riippuisi sormuksesta, Laura virkkoi ja veti kätensä pois. -s.214

:D Toinen hauska kohtaus on mielestäni tässä, kun Almanzo on yllättäen saapunut Idästä jo jouluksi:

-Ja minä toin muutaman appelsiinin, Almanzo vastasi vetäen päällystakkinsa taskusta paperipussin. -On minulla täällä pakettikin, jossa on Lauran nimi päällä, mutta eikö hän aio lainkaan puhua minulle?
-En saata uskoa, että sinä olet siinä? Laura sopersi. -Sinä sanoit että viipyisit poissa koko talven.
-Päättelin että se sittenkin on liian pitkä aika, ja koska sentään puhuit minulle saat joululahjasi, kas tässä. -s.229

Kuten tästä toivottavasti sai selville, pidin kirjasta paljon. Preeria ja siellä asumisen kuvaukset ovat ihania <3 Tekee mieli asua siellä itsekin! Kuitenkin, vaikka Lauran nuoruudesta on hauska lukea, tulee välillä ikävä hänen lapsuuden kommelluksiaan... Ymmärrän myös sekä Lauran ja isän seikkailumieltä, että äidin ja Maryn ikävöintiä aiempiin koteihin, jotka he joutuivat jättämään...

P.S. Kiitos vielä Garth Williamsille, joka on kuvittanut Pieni talo -kirjat, kuvat selventävät tarinoita hienosti! Ja varsinkin tässä kirjassa kansikuva on hyvin kaunis <3