Vuonna 2016

Blogini täyttää tänään kaksi vuotta: on se jo pieni kävelemään oppinut ja puhumista aloitteleva taapero. :3 

Välillä tuntuu, että tätä ei kuitenkaan lue kukaan, että kirjoitan tylsällä tavalla mielenkiinnottomista aiheista.

Silloin minun pitäisi katsoa palkkia, joka kertoo blogillani olevan 28 seuraajaa, kuunnella kehuja ja lukea kaikki kommentit uudestaan. Kiitos teille kaikille <3 Kommentoikaa rohkeasti, hymyilen aina niille.

Vuonna 2016 luin suurimman osan vuodesta erityisen paljon mutta loppuvuoden taas ennätysvähän. Yhteensä luin 68 kirjaa loppuun ja 17 509 sivua, mikä on hiukan vähemmän kuin viime vuonna (79k + 22 500s).

Luin eniten kirjoja huhti-toukokuussa ja eniten sivuja huhti- ja heinäkuussa. Hintelin lukukuu oli joulukuu, jolloin aloitin kirjoja mutta sain vain kaksi loppuun samassa kuussa.

Vuoden vaikuttavimpia kirjoja olivat varmaan Rainbow Rowellin Eleanor & Park, Isabel Allenden Of Love and Shadows ja John Greenin Looking for Alaska. Kaikki saivat hiukan ahdistumaan mutta paljon ajattelemaan.

Vuoden 2016 asuin Kiinassa, totuin pikkuhiljaa erilaiseen ympäristöön ja elämäntapaan niin hyvin, että tuntuu vaikealta ajatella takaisinmuuttoa. Kuitenkin odotin kesää ja talvea Suomessa, ja oli kymmenen tai vain neljä kuukautta takana, sain kotimaassa käymisen tuntumaan yhtä kummalliselta ja ihmeelliseltä.

Vuonna 2016 kuuntelin yhä enemmän musiikkia, englanniksi ja suomeksi, ja kokosin kesän ja syksyn soittolistat.

Ihastuin Ed Sheeranin, Johanna Kurkelan ja vähän Christina Perrinkin musiikkiin ja ääniin. Kaikilla heillä on kappaleita esimerkiksi epävarmuudesta, joiden kanssa voi samastua ja laulaa mukana ihania melodioita.

Vuodesta jäi mieleen paljon lauluja, mutta jos muutamasta tulee mieleen tämä vuosi, ne olisivat Johanna Kurkelan ja Juha Tapion Muita enemmän, Johanna Kurkelan Jos sä tarvitset mua, Christina Perrin Sad Song ja Ed Sheeranin Tenerife Sea. (Kuten aina, linkit johtavat YouTubeen.)

Vuoden aikana stressasivat monet asiat, kaverisuhteet koulussa ja koulu sekä itseni etsiminen. Sanotaanko että vuoteen mahtui paljon, eikä se ollut helpoimmasta päästä.

Vuonna 2016 ystäväni ihastui minuun, ja minä kai vielä...kasvoin. Tämä muodostui koko vuoden suurimmaksi teemaksi, tilanteeksi joka pyöri mielessä joka päivä. Sytytti esimerkiksi itsekkyyttä, epävarmuutta, sekavia tunteita ja syyllisyydentunnetta.

Vuonna 2016 elin paljon ajatuksissani. Pelkäsin tulevaisuutta, yritin hyväksyä erilaisia ihmisiä, elämäntapoja ja itseäni. Yritin miettiä kuinka paljon tunnen, millainen ihminen olen.

Mutta opin itsestäni sen verran, etten ole aina samanlainen. Voin olla hyvin erilainen luonteeltani, mutta ehkä kenenkään luonne ei ole kovin selkeä.

Jos ajattelen tätä vuotta, mieleeni nousee, että täytin 16. Olen jo murrosiän loppupuolella, nuori, mutta välillä tuntuu että olisin aivan kehitysvaiheessa. Pieni lapsi. Se ei oikein kohenna itsetuntoa.

Mieleeni nousee koulu, ulkomaanmatkat, kokeet, stressi, ajatusmaailma, kirjat, netti, kaverit. Kaikki vuoden 2016 muutokset, ja minä pelkään muutoksia.

Mutta vuoteen kuului niin paljon muutakin kuin yksittäisiä sanoja.

Haluaisin muistaa miltä tuntuu valvoa, katsella kesäyöhön ja kuunnella linkittämääni Johanna Kurkelan laulua. Miltä tuntuu kävellä auringonlaskuun, seisoa keskellä maantietä ja kuulla maailmankaikkeuden hiljaisuus. Miltä näyttää tähdenlento, vuoret horisontissa sekä metsänpolut, miltä tuntuvat sielunsiskon kädet ympärillä ja kuiskaukset yössä. Haluaisin muistaa koko kesän. Miten ihania ovat kauniit hetket ja kävelyt metsässä, miten voi saada hepulin trampoliinilla tai mikä saa kiljumaan ja juoksemaan täysillä öisessä koulussa piilosta leikkiessä. 

Millaista on kuunnella musiikkia tai katsoa elokuvaa niin että uppoutuu aivan täysin tämän maailmaan, säveleen ja teemaan. Olla tyytyväinen kielitaitoonsa tai laulamiseensa jonain hetkenä. Tai keksiä ja uskoa johonkin syvälliseen elämään suurempaan ajatukseen edes hetkeksi, tai kun elämä tuntuu romaanilta. Ehkä kaikkien elämät ovat omia tarinoitaan. Haluaisin muistaa hyvät hetket niin, että ne saisivat hymyilemään, eivät ikävöimään takaisin.

Haluaisin kuitenkin muistaa myös rankat hetket, enkä vain unohtaa niitä. Muistaa miten tärkeää jokin ehkä myöhemmin vähäpätöinen asia voi olla, eikä nauraa itselleni myöhemmin, kuten nuorelle minälle tavataan tehdä. Haluaisin muistaa epävarmuuden, ylösnousemisen ja jälleen kaatumisen.

Kai minä opinkin vaikka mitä. Vaikka että huonot hetket palaavat, mutta myös hyvätkin hetket.

Vuoden alussa kirjoitin päiväkirjaani vuodesta 2015: "Onnea en löytänyt... En tänä vuonna. Ehkä vuonna 2016." Kaipa minä jatkan sen etsimistä, polun seuraamista silmiä siristellen.

Polkua saa nyt edustaa Kiinan muuri

En saanut tänä vuonna paljonkaan tarinoita kirjoitettua (ja aloin jo vähän hylätä kirjailijan unelma-ammattiani...). Kirjoitin kuitenkin yllättävän monta runoa, ja joihinkin niistä olin todella tyytyväinenkin. Kuten seuraavaan jonka kirjoitin englanniksi:

          Maybe it's only today

          When we are not close at all

          When you write a lot of smilies

          You must be very, very happy

          And I'll answer with one back

          With the smile so bright

          I should be floating in the sky

          Although I'm deep in the ocean

          Begging for one tear

          But I won't let it show.

          Although how could I know

          Maybe you cried in the night

          Maybe it hurts you the same

          But how should I know

          When your messages smile so bright?

          So I'll answer with a smiley too

          But just one

          Not with a heart

          I'm not that happy you know

En tee luultavasti mitään uudenvuoden lupauksia, saisin niistä vain stressiä. Toivoisin kuitenkin, että vuonna 2017 en murehtisi liikaa, varsinkaan kasvamista. Toivoisin, että eläisin enemmän hetkessä ja rohkaistuisin lisää. En vertailisi itseäni muihin vaan iloitsisin kehittyessäni. Toivoisin saavani unohtumattomia kauniita hetkiä ja itsetuntoni kohentuvan.

Hassua miten emme tienneet vielä vuoden alussa, mitä tulisi tapahtumaan, ja nyt olemme kokeneet kaiken. Yleensä asiat kai lopulta vain selvenevät, ajan ja tottumisen kanssa. Toivon teillekin huolien ratkeamista, ja onnellisia hetkiä uuteen, vielä koskemattomaan vuoteen 2017 <3 Millainen teidän vuotenne 2016 oli?