Kesäkuun kolmas

Mikä on minun tapani surra?
Minä en ollut odottanut
Vaikka joskus mietinkin
Että kauanko tämä kestää.

Ettehän te voi kuolla
Vastahan me tapasimme
Meidänhän piti vielä nähdä
Minunhan piti tehdä sinut onnelliseksi
Toteuttaa kaukainen toiveesi
Miksi te lähditte
Kun kaikki on vielä kesken?

Vaikka ehkä sinä olet nyt taas onnellinen
Onnellisempi kuin koskaan
Ehkä sinä muistitkin minut
Ehkä muistat minut edelleen
Toivon että kuulet minun viestini
Kai sinä olet edelleen jossain?
Ja toivon, että tapaat rakkaasi
Ne, joita aina ikävöit.

Ymmärrätkö sinä, sanon itselleni
Ymmärrätkö varmasti
Että sinua ehkä pelotti valtavasti
Että se varmaan sattui
Ettet halunnut kuolla silloin
Ymmärrätkö, että tämä on muutos
Että tunsit heidät kerran
Mutta nyt he kuuluvat muistoihin
Joita voi enää unohtaa
Että heidän aikansa on päättynyt
Ette te enää tapaa
Vaikka he kerran elivät.

Joskus, minä ymmärrän
Hetken minä vain ymmärrän.

***

Kesäkuun kolmantena kuulin, että mummuni ja tuttavani ovat kuolleet. Eri paikoissa, eri syistä - mutta en ollut odottanut kumpaakaan kuolemaa.

Onneksi minulla on paljon muistoja mummustani seitsemäntoista vuoden ajalta - vaikka hyvätkin muistot satuttavatkin joskus.

Onneksi uskalsin mennä tuttavani luokse sinä päivänä toukokuussa ja kehua hänen pianonsoittoaan. Tapasimme ja puhuimme vain kahdesti - mutta hän antoi minulle viimeisellä niistä pianonuotit Johanna Kurkelan kappaleeseen Ainutlaatuinen. Ja onneksi uskalsin nousta ylös hänen muistotilaisuudessaan ja jakaa nämä muistot muille.

<3 Kiitos teille, että kuuluitte kerran elämääni.