The art of being normal
Lisa Williamson
2016, 1.p 2015
362 sivua
David Fickling Books
"But I didn't want to be any of these things.
This is what I wrote:
I want to be a girl." -s.1 (Davidin näkökulma)
14-vuotiaan Davidin perhe on aivan normaali ja idyllinen - vai onko? Hänen pikkusisarensa on jo murrosiässä eikä aina hyväksy kaikkea erilaisuutta. Hänen vanhempansa ovat omasta mielestään avoimia ihmisiä äänestäessään Vihreitä. David itse on jo koko ikänsä tuntenut olevansa jotain muuta kuin mitä hänen nimensä tai ulkonäkönsä antaisi olettaa. Hänen parhaat ystävänsä tietävät asiasta, mutta muuten David on aivan yksin. Hän pelkää vanhempiensa sekä ulkomaailman, ennen kaikkea koulunsa kiusaajien, suhtautumista hänen sukupuoleensa.
"I look up at her. 'Normal? And since when have I been normal, Amber?'
Because 'normal' kids don't have six files' worth of notes on them. 'Normal' kids don't have to see therapists. 'Normal' kids don't have mothers like mine, who tell you life isn't fair with messed-up glee, like the unfairness of life is pretty much the only thing they know for sure. I've spent my whole life being told I'm the complete opposite of 'normal'." -s.94 (Leon näkökulma)
Leo tulee köyhemmästä kodista, jossa heillä ei ole välillä ruokaa kaapissa ja äiti ajaa aina jossain vaiheessa jokaisen poikaystävänsä ulos. Leo sulkeutuu muilta ihmisiltä, käy terapeutilla ja toivoisi löytävänsä isänsä, josta äiti ei suostu puhumaan.
Leo vaihtaa kesäloman jälkeen "rikkaiden" kouluun syistä, joista hän ei puhua pukahdakaan muille. Mutta vaikka hän yrittääkin pysyä näkymättömänä, herättää hän pian luokkalaisensa Alician huomion - sekä myös Davidin.
Sisäkansien ylistyksien perusteella odotin kirjalta itse tarinana aika paljon. Ihan lempikirjakseni tämä ei noussut, mutta pidin kuitenkin. Tarinassa tapahtui monia käänteitä ja myös eräs yllättäväkin, joka olisi varmasti pitänyt tajuta jo etukäteen, mutta enhän minä tajunnut.
Minun oli vaikea samastua niin Leon kuin Davidinkin tilanteeseen, mutta luulen kuitenkin löytyvän monia teinejä, jotka ovat kokeneet jotain samaa rikkinäisestä perheestä koulukiusaamiseen. Itsekään en kyllä ole mitään suosituimpia oppilaita koulussa, ja Davidin rennot, omalaatuiset ystävät Felix ja Essie kelpaisivat minullekin.
"He wears denim dungarees with a tractor embroidered on the pocket and his free fist is clutching a toy car. He eyes me wearily. I bet already his parents assume he's going to be a typical boy; that his favourite colour will be blue or black or red, that he'll play footboll and like cars and trucks, that one day he'll get married and have babies. And even if he's not typical, even if he likes ballet or baking cakes or kissing boys instead of girls, they'll still imagine that their little boy will grow up to be a man. Because why wouldn't you?" -s.134, David
Kirjasta kävi paljon ilmi transsukupuolisten väärästä kohtelusta, joka saattaa olla ilkeistä sanoista jopa väkivaltaan. Davidille oli myös vaikeaa elää vihaamassaan kehossa. Tunnen itse yhden transsukupuolisen ihmisen, en tosin erityisen hyvin, mutta olen ainakin saanut sen kuvan, että hänet hyväksytään hyvin koulussa. Mutta enhän minä kaikkea tiedä.
Minusta hiukan tuntuu, että transsukupuolisille itselleen tämä kirja voisi olla rankkaa luettavaa, mutta puolestaan ei-transsukupuoliset saattaisivat kirjan avulla ymmärtää muita sukupuolia ja mitä he joutuvat kestämään. Loppu kuitenkin oli toiveikkaampi, ja Davidin - jota alettiin kutsua Kateksi - ystävät tukivat häntä ihanasti.
En tiedä, kuinka moni ihmisistä ei myöskään tunne henkilökohtaisesti jotakuta transsukupuolista tai jotka ajattelevat ihmisiä liikaa sukupuolen perusteella. Kuinka moni tuntee ajatuksen erilaisista sukupuolista vaikeaksi ymmärtää tai sympatisoida tai pelkää kohtelevansa ihmisiä eri tavalla juurikin heidän sukupuolensa tai ulkonäkönsä vuoksi.
Toivottavasti kuitenkin he yrittäisivät hyväksyä kaikki ihmiset, kohdella heitä samalla tavalla ja korjaisivat virheensä.
"'Hey, Simon,' I say.
'Hey,' he replies. 'Look, I, er, just wanted to say, I think you've got proper balls.'
The second the words leave his mouth, he goes bright red, like tomato red.
'Oh my god, sorry, bad choice of words,' he stammers. 'What I mean is, I think you're really, really brave.'"
-s.339-340, David
P.S. Suomeksi tiedän yhden kirjan, joka kertoo transsukupuolisesta: Marja Brörkin Pojan.
Leo vaihtaa kesäloman jälkeen "rikkaiden" kouluun syistä, joista hän ei puhua pukahdakaan muille. Mutta vaikka hän yrittääkin pysyä näkymättömänä, herättää hän pian luokkalaisensa Alician huomion - sekä myös Davidin.
Sisäkansien ylistyksien perusteella odotin kirjalta itse tarinana aika paljon. Ihan lempikirjakseni tämä ei noussut, mutta pidin kuitenkin. Tarinassa tapahtui monia käänteitä ja myös eräs yllättäväkin, joka olisi varmasti pitänyt tajuta jo etukäteen, mutta enhän minä tajunnut.
Minun oli vaikea samastua niin Leon kuin Davidinkin tilanteeseen, mutta luulen kuitenkin löytyvän monia teinejä, jotka ovat kokeneet jotain samaa rikkinäisestä perheestä koulukiusaamiseen. Itsekään en kyllä ole mitään suosituimpia oppilaita koulussa, ja Davidin rennot, omalaatuiset ystävät Felix ja Essie kelpaisivat minullekin.
"He wears denim dungarees with a tractor embroidered on the pocket and his free fist is clutching a toy car. He eyes me wearily. I bet already his parents assume he's going to be a typical boy; that his favourite colour will be blue or black or red, that he'll play footboll and like cars and trucks, that one day he'll get married and have babies. And even if he's not typical, even if he likes ballet or baking cakes or kissing boys instead of girls, they'll still imagine that their little boy will grow up to be a man. Because why wouldn't you?" -s.134, David
Kirjasta kävi paljon ilmi transsukupuolisten väärästä kohtelusta, joka saattaa olla ilkeistä sanoista jopa väkivaltaan. Davidille oli myös vaikeaa elää vihaamassaan kehossa. Tunnen itse yhden transsukupuolisen ihmisen, en tosin erityisen hyvin, mutta olen ainakin saanut sen kuvan, että hänet hyväksytään hyvin koulussa. Mutta enhän minä kaikkea tiedä.
Minusta hiukan tuntuu, että transsukupuolisille itselleen tämä kirja voisi olla rankkaa luettavaa, mutta puolestaan ei-transsukupuoliset saattaisivat kirjan avulla ymmärtää muita sukupuolia ja mitä he joutuvat kestämään. Loppu kuitenkin oli toiveikkaampi, ja Davidin - jota alettiin kutsua Kateksi - ystävät tukivat häntä ihanasti.
En tiedä, kuinka moni ihmisistä ei myöskään tunne henkilökohtaisesti jotakuta transsukupuolista tai jotka ajattelevat ihmisiä liikaa sukupuolen perusteella. Kuinka moni tuntee ajatuksen erilaisista sukupuolista vaikeaksi ymmärtää tai sympatisoida tai pelkää kohtelevansa ihmisiä eri tavalla juurikin heidän sukupuolensa tai ulkonäkönsä vuoksi.
Toivottavasti kuitenkin he yrittäisivät hyväksyä kaikki ihmiset, kohdella heitä samalla tavalla ja korjaisivat virheensä.
"'Hey, Simon,' I say.
'Hey,' he replies. 'Look, I, er, just wanted to say, I think you've got proper balls.'
The second the words leave his mouth, he goes bright red, like tomato red.
'Oh my god, sorry, bad choice of words,' he stammers. 'What I mean is, I think you're really, really brave.'"
-s.339-340, David
P.S. Suomeksi tiedän yhden kirjan, joka kertoo transsukupuolisesta: Marja Brörkin Pojan.
Kirja mahtuu Helmetin lukuhaasteen kohtaan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti