Neljäs kerta toden sanoo

Kolme viikkoa sitten seisoin jonossa lentokentän lähtöselvitykseen ja lauloin suomalaisia lauluja, kuten olen perinteisesti tehnyt kolmella aiemmallakin kerralla, kun olemme lentäneet Suomeen. Tämä vain olisi neljäs - ja viimeinen kerta.

Minua jännitti jättää Kiina, jossa olen asunut kaksi vuotta ja jännitti tulla Suomeen monista eri syistä. Mutta vaikka tämä oli pyörinyt ajatuksissani jo pitkään, tuntui lähtö kuitenkin tapahtuvan hyvin nopeasti. Lähdimme Kiinasta aivan kesken kaiken.

Lentokoneessa katson elokuvaa, jossa päähenkilö ottaa itselleen hanasta vettä juotavaksi. Ensimmäinen ajatukseni on: "Älä ihmeessä sitä hanavettä juo, siinä on bakteereja!" Tai siis. Tuntuu hassulta, että hanavettä voi taas juoda ihan surutta.

Suomessa on kylmä. Tai oikeastaan viileä. Silti nukun monet yöt paksu villatakki päällä peiton alla. 

Seuraavana viikonloppuna lämpötila nousee hiukan, ja auringossa on minusta jo kuuma.

Helsingissä Rautatientorilla ystäväni pikkusisko selittää jotain entisestä turvapaikan hakijoiden leiristä, joka lopulta purettiin. Katselen hämilläni aukiota, eikä minulla ole aavistustakaan siitä mitä on tapahtunut. En ole lukenut uutisia.

Pohdin paljonko kahvilat maksavat Suomessa. En muista edes käyneeni Starbucksissa täällä. Kiinassa tietäisin vastauksen: frappuchino maksaa noin 35 yuania. Voiko se todella olla viisi euroa?

Kaksi ensimmäistä viikkoa tuntuvat kuluvan hitaasti, varsinkin ensimmäinen viikko. On ihanaa kun keittiössä tuoksuu kahvilta aamuisin, ja vettä ropisee usein. Olemme kotosalla, näen ystäviä ja kävelemme metsässä. Ihmettelen miten en ole kaivannut niitä enemmän...

Parhaan ystäväni kanssa huomaan eron kasvotusten ja viesteillä puhumisen välillä, joista viimeistä vaihtoehtoa olemme käyttäneen kaksi vuotta... On vaikeaa puhua läheisesti kasvokkain. Toiselle ystävälleni pääsen yllättäen yökylään, ja juttelemme ensimmäistä kertaa läheisemmin. Minulla on ihania ja vähemmän ihania päiviä.

Yhtäkkiä huomaan kuinka en ole monena päivänä paljonkaan ajatellut Kiinaa. Vaatii suurin piirtein tahdonvoimaa alkaa muistella yksityiskohtia siitä elämästä. Minulle oli aina kaksi elämää: Kiinassa ollessa unohdin Suomen, ja Suomessa käydessä halusin jäädä tänne.

Nyt se toinen elämäni on enää takanapäin. Vaarassa poistua mielestäni.

Tietysti puhun koko ajan Kiinasta. Mainitsen sen koko ajan ystävilleni; onhan elämäni viime vuosina ollut siellä. Yritän opettaa heille kiinaa. Mutta mietin sitä, kun koulu alkaa ja minä totun taas suomalaiseen koulurytmiin ja arkeen. Muistanko sitten enää kunnolla elämääni Kiinassa?

Lähdemme pariksi päiväksi mummulaan - millä muullakaan nimellä sitä kutsuisin?  Siellä on ihanaa, kodikasta. Paistamme lettuja kuten ennen ja käymme papan lapsuudenkodissa. Yöllä nukun mummun entisessä vuoteessa. Tai yritän nukkua. Makaan hereillä papan kuorsatessa ja ajattelen mummua.