Joulukuussa tunnelmoin hämärässä ja odotin valoa

Joulukuussa luin kaksi kirjaa ja 868 sivua:

1. Becky Albertalli & Aisha Saeed: Yes no maybe so (436s)
2. Sally Nicholson: Things a bright girl can do (432s)

Yes no maybe so oli samaan aikaan suloinen ja valitettavan ajankohtainen romaani nuorten aktivismista ja rasistisesta politiikasta. Kirja oli hyvin inspiroiva puhuessaan poliittisen vaikuttamisen puolesta.

   Things a bright girl can do kertoi puolestaan taistelusta naisten oikeuksien puolesta 1900-luvun alussa seuraten kolmen eri yhteiskuntaluokan edustajan elämää ensimmäisen maailmansodan ajan. Pidin eri näkökulmista, yllättävistä käänteistä ja realistisen tuntuisista lopuista.

Tyttöni mun (1991) oli samaan aikaan jotenkin suloinen ja järkyttävä. Mieleen tuli ehkä elokuva Silta salaiseen maailmaan, josta traumatisoiduin pienenä. Minusta päähenkilön vakavalta vaikuttavat traumat katosivat kuitenkin hiukan liian yhtäkkiä, kun niissä olisi ollut ainesta parempaan. Samaan aikaan elokuva oli kuitenkin myös hauska ja herkkä.

   The Prom -musikaalilla (2020) oli mielestäni hyvä idea, mutta tarina ja hahmot olivat epärealistisia ja karikatyyrimäisiä. Muutamaa koskettavaa laulua lukuunottamatta en oikein lämmennyt musiikillekaan.

   Mona Lisa Smile (2003) oli yhtä ihana kuin ennenkin. Pidän niin Julia Robertsista ja elokuvan syvällisestä sanomasta - minusta traileri antaa elokuvasta jotenkin väärän kuvan pelkkänä hupaisana romanttisena komediana.

   Candy Jar -elokuvalla (2018) oli osuva aihe (nuorten kokemat paineet yliopistoon pääsyssä), muttei siihen päässyt kunnolla kiinni. Hahmoihin tai rakkaustarinaan ei menty pintaa syvemmälle, eikä edes aiheeseen todella paneudettu tunteellisesti.

   Bridget Jones - elämäni sinkkuna (2001) oli ihan viihdyttävä elokuva. Colin Firth oli tietysti paras kaikista, mutta pidän enemmän hänen esityksestään Ylpeys ja ennakkoluulossa. Muut hahmot olivat vähän ärsyttäviä, kuten tarkoitus on, mutta hiukan ärsytti kielenkäyttö ja seksuaalinen häirintä, jolle kukaan ei tehnyt mitään. Tajusin vasta nyt, miten #Metoo-kampanja todellakin on muuttanut käsityksiä.

Katsoimme äidin kanssa BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo (1995) -sarjaa uudelleen vuoden jälkeen. Koko tv-sarja on tehty hyvin kirjan mukaan ja korostaa sen piirteitä ja ironiaa. Rakastan etenkin Elizabethin ja hänen isänsä keskinäistä ilkikurista huumoria ja Jennifer Ehlen alias Elizabethin hymyä ja ilmeitä. Colin Firth alias Darcy puolestaan on täysin yksi-ilmeinen, mikä sopii hänelle hyvin. On mielenkiintoista seurata 1700-1800-luvun vaihteen "säädyllistä" elämää ja etenkin naisen asemaa. Tarinasta käy ilmi, kuinka naisilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä naimisiin. Vaikka teos irvailee yhteiskunnalle, joka ajattelee vaan rahaa ja menestystä, näytetään myös, ettei rakkausavioliitto ole yksinkertaisesti kaikille mahdollinen, kuten Elizabethin ystävälle Charlottelle. Toisaalta myös vihjataan, että ihmiset ovat erilaisia ja jotkut naiset ovat myös tyytyväisiä järkiavioliittoon. On myös ihanaa, kuinka aidosti Elizabethin ihastumisia seurataan. Kokonaisuudessaan tv-sarja on quite a pleasure.

"The more I see the the world, the less I like it." - Elizabeth

Joulukuussa ehkä isoin asia tuntui olevan, kun palasin Suomeen. Olin pohtinut pitkään, palaanko ollenkaan talveksi vai vietänkö joulun ystävien kanssa. Jälkeenpäin olin kuitenkin hyvin iloinen, että palasin, sillä on ollut ihana asua taas perheen kanssa kotona, ja Saksakin suljettiin pian lähtöni jälkeen kokonaan. Muuta en sitten oikein päässytkään tekemään: karanteenin jälkeenkin pysyin mieluummin kotona ja lisäksi opiskeltavaa on riittänyt niin paljon, että kaivoin tietokoneen esiin heti joulun jälkeenkin. Joulukuun ensimmäisen viikko Saksassa oli puolestaan hirveän kiireinen, kun lentoni siirtyi muutamaa päivää aiemmaksi, ja viimeisen viikonlopun syöksyin ympäri kaupunkia lahjaostoksilla ja hoitamassa milloin mitäkin lupaamiani asioita.

Itsenäisyyspäivänä

Jouluaaton aamuna

Kävin ensimmäistä kertaa kahvilassa kahteen kuukauteen

Oli joulukuussa vapaatakin: oli mukava viettää joulua perheen kanssa keskenään, vaikka kaipasinkin jokavuotisia vieraita, syödä suomalaisia jouluruokia ja suklaata sekä syventyä kirjaan ja elokuviin. (Aloitin joulukuussa hirveän monta kirjaa, jotka tulen lopettamaan vasta nyt tammikuussa...) Naapurin ystävieni kanssa kävelimme uudenvuodenyönä sumussa ulkona ja olimme pimeäpiilosta sisällä. Kouluystäväni kanssa vertailimme Suomen ja Saksan opiskelijaelämää - joka tuntuu koostuvan Saksassa vain bileistä, valitettavasti - ja sovittelimme vaatteita kaupassa. Ehkä ihaninta oli vielä viettää itsenäisyyspäivää yhdessä Saksan ystäväni kanssa itsetehdyillä karjalanpiirakoilla, riisipuurolla ja glögillä. Kuuntelimme Jouluradiota sekä sytytimme sinisen ja valkoisen kynttilän, joiden perässä olin juossut kaupasta toiseen. 

Joulukuulta muistan sateisen ja pilvisen sään, pimeyden - ja valot. Mikä teitä ilahdutti joulukuussa?