Kiinnostus heräsi: nostalgialukemista, minisarja The Baby-Sitters Club
Valerie ja ilkeä Janine
Ann M. Martin
1998
Claudia and Mean Janine (1987)
The Baby-Sitters Club #7
Jaana Kapari
149 sivua
Tammi
Poikahullu Susan
1995
Boy-crazy Stacey (1987)
The Baby-Sitters Club #8
150 sivua
Bruno tykkää Annesta!
1996
Logan Likes Mary Anne! (1988)
The Baby-Sitters Club #10
142 sivua
Onni kääntyy, Anne!
1999
Mary Anne's bad-luck mystery (1988)
The Baby-Sitters Club #17
149 sivua
The Baby-Sitters Clubin seitsemännessä osassa Valerie ja ilkeä Janine 13-vuotiaat Lisa, Anne, Valerie, Susan ja Violet ovat jo vuoden pitäneet lastenvahtikerhoa kotikaupungissaan Stoneybrookissa, Connecticutissa. Kesäksi on suunnitteilla kesälomatoimintaa hoidokeille. Valerie on puolestaan saanut tarpeekseen isosisarestaan Janinesta, joka on aina tietäväisempi ja älykkäämpi kaikessa ja jota vanhemmat tuntuvat lellivän. Kun perheen isoäiti Mimi saa yllättäen sydänkohtauksen, joutuu Valerie pohtimaan omia sanojaan mutta myös suhdettaan Janineen.
Kahdeksannessa osassa Poikahullu Susan pääsevät Susan ja Anne kahdeksi viikoksi Piken perheen kanssa New Jerseyn rannalle Sea Cityyn. Tarkoituksena on vahtia Piken lapsia, mutta pian Susan ihastuu itseään useamman vuoden vanhempaan rantavahtiin, joka kutsuu tätä söpöläiseksi ja pyytää tuomaan limsaa kaupasta. Lastenvahtiminen jää Annen harteille, kun Susan norkoilee Scottin lähellä. Mutta voiko 18-vuotiaalla olla silmiä 13-vuotiaalle?
Kymmenennessä osassa Bruno tykkää Annesta! on jo seuraava syksy ja koulun alku. Luokalle tulee uusi poika nimeltään Bruno, jolla on ihana etelävaltion aksentti ja joka on kiinnostunut lastenvahtimisesta - ja Annesta! Pahaksi onneksi Anne on hyvin ujo ja pelkää huomion keskipisteenä olemista. Voiko hänestä ja Brunosta tulla ikinä mitään?
Seitsemännessätoista osassa Onni kääntyy, Anne! on halloween. Susan on jossain välissä lähtenyt takaisin New Yorkiin. Huono onni alkaa vainota kerholaisia Annen heitettyä ketjukirjeen roskiin. Anne saa myös postissa kirotun riipuksen, jota hänen on pakko käyttää ettei mitään pahempaa tapahdu. Lopulta kerholaiset saavat kirjeen jossa heidän käsketään menemään hautausmaalle keskiyöllä...
The Baby-Sitters Club on varmaan tuttu monelle 1980-90-luvun esiteinille. Alkuperäiseen sarjaan kuuluu yli sata (!) kirjaa ja lisäksi useita pitkiä spin-off-sarjoja. Itse löysin sen kolmannella tai neljännellä luokalla (eli noin vuonna 2010) luokkani kirjakaapista. En koskaan lukenut kaikkia suomennettua 24 osaa; en edes muista tarkalleen mitkä osat luin saati sitten niiden yksittäisiä tapahtumia. (Muistan tosin lemppariosani olleen Näytön paikka, Anne!, mutten muista siitäkään juuri mitään.) Joka tapauksessa innostuin nyt talvella katsomaan uutta The Baby-Sitters Club -nuortensarjaa Netflixistä. Minisarja on tosi kiva: se mukailee muutamia kirjoja, mutta on siirretty nykyaikaan ja muutenkin hiukan ehostettu kirjavalla hahmokaartilla ja teemoilla (mm. toisen maailmansodan aikaiset japanilaisamerikkalaisille tarkoitetut internointileirit, joista ei edelleenkään paljoa puhuta). Päätin kuitenkin sen vuoksi nostalgian huumassa lukea muutaman osan alkuperäisiä kirjoja.
Oli mukava palata takaisin 80-lukulaisen lastenvahtikerhon maailmaan. Kirjat olivat nopealukuisia ja ihan hauskoja, mutta huomasin ettei niiden tapahtumat enää sillä lailla täysin sykähdyttäneet. (Kirjoitustyyliin kuului myös hiukan liikaa sulkuja.) Lapsena minua taisi eniten viehättää (Valerien karkkipiilojen ohella) idea lastenvahtikerhosta, varmaankin koska rakastin kaikenlaisia kerhoja, varsinkin etsivätoimistoja. Nyt kyllä mietin miten nuoria 12-13-vuotiaat tytöt ovat hoitamaan lapsia! En tiedä oliko 80-luvulla huolettomampaa, mutta en ainakaan itse uskaltaisi jättää lapsia esiteinien hoidettavaksi. Tytöt ovat kuitenkin hyvin vastuullisia ja järjestäytyneitä. Kuitenkin huomasin ettei lastenvahtiminen ole tärkein aihe sarjassa vaan siinä käsitellään myös mysteereitä, suhteita perheenjäseniin, tyttöyttä, ystävyyttä ja poikia.
Tykkäsin näistä osista eniten kahdeksannen osan lomareissusta itärannikon kuvitteelliseen Sea Cityyn (jonka esikuvat ovat suosittuja lomapaikkoja USA:ssa) ja sen romanttisista draamailuista. Susanin ihastus vanhempaan poikaan on normaalia mutta ehdin jo huolestua, ihastuuko tämä takaisin Susaniin - onneksi ei.
Tytöt toimivat vuorotellen kirjoissa kertojina, tosin välillä joku toinen kertoo lastenvahtikeikastaan yhdessä luvussa. Kaikki ovat luonteeötaan erilaisia: Lisa on poikatyttömäinen johtajaluonne, joka inhoaa muutoksia ja vaatteita. Anne on hiljainen ja ujo. Hänen äitinsä on menehtynyt ja isä kontrolloi hänen elämäänsä liikaakin, mutta Anne alkaa kaivata muutosta elämäänsä. Valerie rakastaa taidetta, muttei menesty niin hyvin koulusta. Hän myös piilottelee huoneeseensa karkkia erilaisiin piilopaikkoihin, kuten käsinojan sisälle. Susan on kaikkien mielestä "cool" asuttuaan New Yorkissa, hän rakastaa poikia ja vaatteita ja hänellä on diabetes. Joukkoon liittyvät myös Kaliforniasta kotoisin oleva terveysruokaintoilija Violet ja myöhemmin kaksi nuorempaa harjoittelijajäsentä, parhaat kaverit Mallory ja Jessi.
Pojilla ja ihastumisella onkin sarjassa suuri sivurooli. Aluksi vain Valerie ja Susan ovat kiinnostuneita pojista ja tapailevat heitä, kun taas Lisaa ja Annea ei ensin voisi vähempää kiinnostaa. Tosin Anne alkaa vähitellen ujoudestaan huolimatta näkemään pojat: kahdeksannessa osassa hän tutustuu Sea Cityssa Alexiin ja kymmenennessä osassa Brunoon, josta hän saa ensimmäisenä kerholaisista vakituisen poikaystävän. Tämä kaikki on nykyäänkin ihan normaalia, mutta huokaisen kuitenkin helpotuksesta kun en itse 13-vuotiaana ajatellut vielä paljoakaan rakkautta. Seurustelu on tosin aika viatonta, Anne ja Bruno eivät näissä osissa suudelleet kertaakaan, mutta Susan saa ensisuudelmansa Sea Cityssa (onneksi omanikäiseltään) pojalta.
Seksuaalivähemmistöjä ei tietysti mainitakaan - mikä on itseasiassa vähän surullista, sillä kirjailija oli itseasiassa yhdessä naisen kanssa. (Spin-off-sarjassa California Diaries on kuitenkin kuulemma poika, jonka annetaan olettaa olevan homo sanomatta sitä ikinä suoraan. Seksuaalivähemmistöjä ei 80-luvulla esiintynyt lähes ollenkaan kirjallisuudessa, saati sitten lastenkirjoissa!) Valerie puolestaan on japanilaistaustainen, Jessin perhe tummaihoisia ja ainakin jotkut osat käsittelevät hiukan heidän kokemaansa rasismia.
Tärkeätä kirjoissa on henkilöiden kehittyminen. Valerie tajuaa, ettei Janinekaan tunne aina kuuluvansa perheeseen ja ettei tämä ole tarkoituksella ilkeä. Susanille selviää, etteivät vanhemmat pojat ole häntä varten. Ehkä näkyvin kehityskaari on Annella, joka Näytön paikka, Anne! -kirjan jälkeen alkaa ottaa enemmän kontrollia elämästään, päättää huoneensa sisustuksesta ja vaatteistaan, mutta pysyy kuitenkin herkkänä. Olen tainnut aina samastua Anneen luonteeseen kaikkein parhaiten.
Kirjoista on myös hauska bongailla viitteitä 1980-luvusta. Tytöt kuvailevat usein pukeutumistaan (varsinkin Susan ja Valerie ovat tarkkoja vaatteistaan) ja melkeinpä jokainen hehkuttaa isoja paitoja ja värejä. Anne tosin käyttää ensin isänsä ostamia poolopaitoja ja hameita, ennen kuin saa itse päättää vaatetyylistään. New Jerseyyn lähdettyään Anne ja Susan kirjoittavat joka päivä postikortteja kotiin; kotona he soittelevat kodin yhteisellä lankapuhelimella. Vain Valeriella on oma puhelin huoneessaan, minkä vuoksi kerholaiset pitävätkin kokoukset Valerien huoneessa. Anne ei saa puhua puhelimessa kymmentä minuuttia kauempaa, joten hän ratkaisee joskus ongelman soittamalla uudelleen kymmenen minuutin kuluttua.
"Minulla oli kaikki valmiina kuudetta luokkaa varten. Upouusi kansioni oli täynnä puhdasta paperia ja olin pannut siististi nimikoidut välilehdet, yhden jokaista ainetta varten, papereiden väliin. Penaalissani oli kuulakärkikyniä, lyijykyniä, kumi, viivotin ja purkkapaketti. Lompakossa oli ruokarahaa. Cam Gearyn kuva odotti että kiinnittäisin sen lokerooni. (Purukumi oli sitä varten. Koulussa ei nimittäin ole lupa teipata lokeroihin mitään, ja moni kiertää määräyksen kiinnittämällä kuvansa pehmeäksi jauhetulla purkalla." - Bruno tykkää Annesta!, s.17-18
Suomennustyylistä kertoo jotain se, että henkilöiden nimet on muutettu jostain syystä ja vieläpä hyvin erikoisesti - Anne on alkuperäisteoksissa Mary Anne, Valerie on Claudia, Susan Stacey ja Violet Dawn. Logan Bruno on jostain syystä käännetty ympäri Bruno Loganiksi. Keksiikö kukaan järkevää syytä? :D
Kirjat sopivat HelMet-lukuhaasteen kohtiin 14. Kirja on osa kirjasarjaa, 17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi, 19. Kirjassa leikitään ja 29. Kirjan päähenkilön elämä muuttuu. Lisäksi ne sopivat Amerikkaa tutkimassa -haasteeni osavaltioihin Connecticut ja New Jersey sekä laitan ne yhteisesti Vahvat naiset -lukuhaasteen kohtaan "Kirja naisten välisestä ystävyydestä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti