Helmikuussa katselin maailmaa valkoisen sumun läpi

Helmikuussa luin viisi kirjaa ja 933 sivua:

1. Becky Albertalli: Leah on the Offbeat (Simonverse #3) (343s)

2. Ann M. Martin: Poikahullu Susan (The Baby-Sitters Club #8) (150s)

3. Ann M. Martin: Valerie ja ilkeä Janine (The Baby-Sitters Club #7) (149s)

4. Ann M. Martin: Bruno tykkää Annesta! (The Baby-Sitters Club #10) (142s)

5. Ann M. Martin: Onni kääntyy, Anne (The Baby-Sitters Club #17) (149s)

Leah on the Offbeat sopi uudelleenluettuna jotenkin hyvin elämääni tällä hetkellä. Rakastin edelleen kaveriporukan touhuja teatteriesityksistä Waffle Housessa istumiseen, Leahin epävarmuutta ja hyvästelyjen pelkoja, hitaasti aukenevaa salaisuutta sekä ennen kaikkea realistisia ongelmia, jotka joko lopussa selviävät tai eivät selviä. Tällaisia kirjoja saisi olla enemmän. Minua jäi ainoastaan ärsyttämään miten Leah ei voinut antaa anteeksi eräälle ystävälleen tämän käytöksestä.

The Baby-Sitters Clubin kirjat olivat mukavaa nostalgialukemista, luin niitä viimeksi kymmenen vuotta sitten. Oli hauska paneutua taas lastenvahtikerhoon, 80-luvun tyttöjen elämään ja ihastuksiin ja saada niistä uusia ajatuksia. Kirjat ovat myös hyvin nopealukuisia ja sopivat vaikkapa maratoneihin erinomaisesti.

Risto Räppääjiä oli hauska katsoa uudelleen pitkästä aikaa vuosiin. Eivät ne nyt kummoisia olleet, mutta ihan hauskoja. Ihmettelin tosin kuinka Nelli oli ensimmäisessä elokuvassa Risto Räppääjä todella aktiivinen ja rohkea, mutta kolmannessa osassa Risto Räppääjä ja viileä Venla passiivinen ja yritti vain miellyttää muita. Elokuvat ovat hiukan liian lyhyitä kehittääkseen kunnon juonikaaren.

   A Chinese Ghost Story II (1990) oli erikoinen sekoitus varmaan jokaista genreä: määrittelin sen historialliseksi romanttiseksi fantasia-kauhukomediaksi. Koominen ja absurdi se tosiaan oli, eikä vähiten erikoistehosteissa. Vaikka olen yleensä herkkä K16-elokuville, niin tämän 1990-luvun elokuvan hirviöille oli pakko lähinnä nauraa. 

   Valentine's Day seurasi useampaa rakkaustarinaa ja sopi hyvin katsottavaksi ystävänpäivänä. Romanttisen komedian ystävänä pidin tästä, vaikka lopetukset olivat lähes itsestäänselviä ja lukuisissa henkilöissä meni hiukan sekaisin. Julia Roberts oli ihana ja hänen hahmonsa juonenkäänne ilahduttava. Jotenkin kuvaavaa kymmenen vuoden takaiselle elokuvalle on tosin, kuinka homopari taisi olla ainoa pariskunnista, jota ei missään kohdassa näytetty suutelevan. 

Kullannuput-sarjasta on vaikea sanoa mielipidettä. Yle Areenan minisarja kertoo kruununhakalaisesta äidistä Annasta ja tyttärestä Tessasta, joilla on kummallakin parhaat ystävät, avarat asunnot ja kalliit menot sekä yltyvä rakkauden kaipuu. Sarja on yhdistelmä romantiikkaa, komediaa ja hömppää, jossa elämän tärkein tavoite on fiilistellä elämää ja löytää mies (tai nainen). Tessan päähänpistot ja Annan valehtelu deittikumppaneilleen ovat hauskaa mutta myös hiukan turhauttavaakin katseltavaa. Kuitenkin heidän rakkauten etsimisensä ja epävarmuutensa on myös samastuttavaa. Erittäin raikasta oli, kuinka Tessan romanttista suuntautumista ei ikinä määritellä tai alleviivata. 

Helmikuu sujui aika samalla lailla kuin tammikuussa, lähinnä monotonisesti opiskellessa. Pohdin pitäisikö palata Saksaan mutta päädyin kuitenkin odottamaan lukukauden loppumista. Tein kurssiani varten tutkimusharjoituksen, mikä oli samaan aikaan monimutkikasta ja kuitenkin todella inspiroivaa. Ihailin Talven hengen maisemia: katulamppujen alla purppuraisena kimaltelevaa hankea, vaaleansinisiä päiviä ja sitä kun ei saanut kylliksi notkuvista lumihangista.

Näin muutamaa ystävääni ulkona, vain -20 asteen pakkasesta pakenimme kahvilaan, yhden kanssa kävelin pari tuntia Töölönlahden rantaa ja kerran sen ylikin kylmässä viimassa. Näin tätiäni ja vietin edes yhden päivän ajattelematta opiskelua. Hiihtolomalla lähdimme perheeni kanssa Rukalle, mutta hädin tuskin uskalsimme edes mennä tyhjiin ravintoloihin syömään. Vietin muutenkin viikon linnoittautuneena sisälle opiskelemaan, mutta parina päivänä lähdin seuraamaan hiihtolatuja ja rakastin pukeutua paksuihin talvitakkeihin ja huiveihin. Eräänä aikaisena aamuna kiipesin aavemaisen metsän läpi vaaran huipulle, josta näköalat katosivat sumuun. Maailma tuntui hukkuvan valkoiseen, jopa lammen vastaranta.

Helmikuun viimeisinä päivinä lämpötila nousi viisi astetta päivässä ja lumi alkoi etelässä näyttää likaiselta... On hiukan surullista luopua talvesta, mutta onneksi kevään tulo on aivan yhtä kaunista aikaa. Vaikka nyt maaliskuussa onkin taas satanut lisää lunta.

Mitä muistorikasta tapahtui helmikuussa?