Kyllikki Villa: Tyttö sodassa - kenttälotan kirjeitä 1941-1944

Kiinnostus heräsi: Ankin postaus

Tyttö sodassa - kenttälotan kirjeitä 1941 - 1944

Kyllikki Villa

2006

479 sivua

Like

"Radio ja lehdet puhuvat vain Yhdysvaltain meille jättämistä muistioista ja Suomen vastauksista. Pakkanen - savut nousevat suoraan kirkkaalle taivaalle. Talvi -. Kuinkahan kauan sotaa vielä kestää? Nykyisin ei kukaan usko sen loppumiseen "ensi kuussa" tai "jouluun mennessä". Odotamme vain - tasaisia, harmaita päiviä - ja teemme suunnitelmiamme siinä mielessä, että sota voi kestää kevääseenkin saakka." -12.11.41, päiväkirjamerkintä

Jatkosodan syttyessä kesällä 1941 lähtee 17-vuotias Kyllikki Villa Kajaanista lotaksi Suomussalmelle. Kaikki odottavat sodan kestävän vain syksyyn asti, mutta toisin käy. Marraskuussa hänet yllättäen komennetaan Sortavalaan, seuraavana keväänä puolestaan kotiin Kajaaniin käymään koulun loppuun sekä hetkeksi Lieksaan. Kesällä 1942 Kyllikki saa vakituisen paikan Tiiksijärvellä, Vienan Karjalassa, jossa hän viipyy sodan loppuun asti, tosin lähtee vuodeksi opiskelemaan Turkuun. Kolmen vuoden aikana "Tipu" joutuu sopeutumaan sotaan, työhön, rajoitettuun elämään ja lyhyisiin lomiin; kaipaamaan rauhaa ja siviiliä, mutta löytämään hauskuutta ja tuntemaan tekevänsä velvollisuutensa.

"Tiedätkö, mistä uneksin iltaisin? En runoista enkö valkolakeista enkä Suuresta Rakkaudesta. Ajattelen, miten ihanaa olisi pukea se tummanpunainen ylleen, uudet kauniit silkkisukat ja kengät jalkaan, pistää puuteria nenälle ja tuoksua hyvälle, istua ilta Maakunnassa pelaamassa Pajazzoa---" -6.9.41, kirjeestä

Tyttö sodassa koostuu Kyllikin ja hänen äitinsä (joka oli itsekin lottatoiminnassa) toisilleen kirjoittamista kirjeistä. Kyllikki kirjoittaa äidilleen välillä parin päivän välein, usein päivittäin. Äiti taas hiukan harvemmin, tai sitten kaikki eivät ole säilyneet tai niitä ei ole julkaistu. (Luin Helsingin Sanomista, että jatkosodan aikana suomalaiset kirjoittivat yli miljardi kirjettä!) Kyllikki kirjoittaa myös päiväkirjaa, mutta harvemmin, tai merkintöjä on varmaan karsittu. Panin merkille, että hänen kirjeissään on eläväinen, pirteämpi sävy, mutta päiväkirjamerkinnöissä hiukan alakuloisempi tai informatiivisempi, jopa masentuneempi. 

Olen kyllä lukenut kotirintamista ympäri maailmaa, mutta lottien työstä en tiennyt paljoakaan. Muistan vain Hiekkalan lasten tarinoiden Aino-tädin, jonka mainittiin lähteneen rintamalle lotaksi. Minulla oli vain ylimalkainen aavistus, mitä lotat ylipäätänsä tekivät. En kuitenkaan ihan Kyllikinkään kirjeistä saanut selville mitä hän tarkalleen päivisin teki: ainakin kirjoitti koneella ja päivysti radiossa tai puhelimessa monta tuntia kerrallaan. Teoksen esipuheessa tai jälkisanoissa olisi vielä voinut valottaa joitain asioita tarkemmin, sillä nyt kirjaa ymmärtää ehkä parhaiten sodan itse kokeneet tai ainakin lottien työstä lukeneet. Vapaa-aikaa tuntuu olevan verraten paljon, mitä Kyllikki valittelee (!), sillä ei ollut oikein muuta tekemistä kuin lukea ja seurustella muiden kanssa.

Kuitenkin aika riittää ystävyyssuhteiden solmimiseen ja hauskanpitoon. Suomussalmella Kyllikki viihtyy erinomaisesti miesten parissa, jotka pitävät häntä kuin kukkaa kämmenellään. Sortavalassa hän tuntee ympäristön jäykäksi ja viralliseksi ja joutuu sopeutumaan pitempään, kunnes saa lopulta ystävistään "Perheen", jonka kanssa jakaa ruokapaketit ja viettää iltaa. Tiiksijärvelläkin ystävien saaminen kestää aikansa, mutta pian Kyllikillä riittää ihailijoita. 

"Minun onnettomuuteni on se, ettei mikään asia ole minulle yksinkertainen tai mutkaton, ja se tekee elämän kovin vaikeaksi joskus. Mutta eihän sille voi mitään." -27.9.41, kirjeestä

Olikin mielenkiintoista lukea ihmissuhteista sodan aikaan. Vaikka Kyllikki Villa huomauttaa esipuheessaan, että seksuaalinen vallankumous tapahtui vasta 60-luvulla ja että lottien suhteet olivat puhtoisia, minusta oli kuitenkin yllättävää seurata myös romanttisten ihastusten ja heilojen paljoutta. Lottia todella pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Tytöt ja pojat seurustelivat, kävivät kuutamokävelyillä ja "säkättivät" puhelimessa työvuorolla, niin että pian puhelinseurustelu rajoitettiin muutamaan minuuttiin. Lottien piti myös olla kaiken aikaa siististi pukeutuneita, kengät ja kaulukset päällä, ja lopulta heidän naimisiinmenonsakin kiellettiin:

"Yhteyslotta on kieltänyt lottien naimisiinmenon täällä ja "seurustelun siinä mielessä". Se tuntuu kovin tyhmältä. Voiko sellaista asiaa mikään ulkopuolinen tekijä määritellä tai määrätä? Eikö se ole luonnonvastaista? Miksi meitä aidataan ja rajoitetaan niin, että tulemme vauhkoiksi ja järjettömiksi? Välistä oikein tuntuu puristavan ja ahdistavan - aina täytyy ajatella: "Se on sopimatonta, tuo on väärin, tätä ei saa tehdä, mitähän tästä ajatellaan, ovatkohan ne nyt vihaisia?"

   Välillä kaipaan siviilivapautta niin hirveästi." 

                                         -17.2.43, päiväkirjasta

Kyllikki tapaa paljon nuoria miehiä ja ihastuu, jopa saksalaisen upseerin kuvaan, samalla pohtien, pitäisikö hänen suunnata uralle vai mennä nuorena naimisiin. Äiti puolestaan on hänestä aluksi huolissaan, mutta loppupuolella tahtoo myös kuulla Kyllikin ihastuksista. Ylipäätänsä Kyllikki ja hänen äitinsä kirjoittivat hyvin avoimesti eri teemoista ja vaikuttivat keskenään hyvin läheisiltä.

"Nyt olisi sinulla tilaisuus päästä hänestä! Minusta tuntuu kun nyt olen tuota miettinyt että varmasti sinulle olisi parempi että olisit poissa sieltä! Ainoastaan koko se olo ja ympäristö siellä olisi minusta ikävä jättää sinne, ne kaikki toiset pojat kun ovat tosi kilttejä sinulle ja pitävät sinusta Kyllikkinä. Kumpa hänkään ei pitäisi muuna eikä muuten!! Kumpa ei vaan sinulle tapahtuisi mitään pahaa! Ainoastaan siitä olen huolissani nyt kaiken jälkeen! Kun en tiedä miten hän sinua käsittelee! Kokeneena tulee aina mieleen pahin mahdollinen!" - lokakuussa 1941, äiti

Esipuheessaan Villa nostaa esille, kuinka ruoasta puhuttiin paljon, sillä säännöstelyn vuoksi sitä ei paljoa saanut. Räiskäleitä paistettiin koko ajan milloin mistäkin ja kaikki kotiväeltä saadut paketit jaettiin tasan. Kuitenkin ihmettelin kuinka tytöt (syksyllä 1941) söivät joskus iltaisin suklaata ja kävivät leivoksilla kahvilassa. Rahasta ei myöskään näyttänyt (vielä?) olevan puute, sillä Kyllikki sai päivärahaa, jolla sitten ostettiin kirjoja, kirjetarpeita ja ruokaa. Esiin pistää myös ihmisten lempinimet ja muut oudot sanaväännökset. Lähes kaikki lotat saivat omat lempinimensä, Suomussalmen komennuspaikkaa kutsutaan Kiinaksi (ja esimiestä kiinalaiseksi!) ja puhutaan söötysestä (suloinen). Hauskanpidon lisäksi myös luonto on tärkeää, ja Kyllikki kalastaa kesäisin ja samoilee metsissä miinojakin uhmaten, rakastuen Vienan Karjalaan.

"Sodan alkamisesta on tänään vuosi. Olin silloin Syvärannassa.

   Millainen vuosi! Siihen on mahtunut niin paljon. Se on vaatinut niin paljon Suomen kansalta, ylivoimaisen paljon - me olemme väsyneitä kaikki. Kaipaamme vain kotia ja rauhaa. Vieläkö meillä on toinen vuosi edessä?" -22.6.42, päiväkirjasta

Kuoleman pelkoa en erityisesti havainnut Kyllikin kirjoituksissa, vaikka hän kirjoitti ystäviensä ja työtoveriensakin menehtymisestä. Enemmän päiväkirjoista välittyi vuoroin ylevä isänmaallisuuden ja velvollisuuden tunto, vuoroin väsymys sotaan ja elämään poikkeustilassa. Vaikka sodan aika usein kuvataan patrioottiseksi kansan yhdistymiseksi, niin silti ihmiset eivät koko ajan paiski töitä ylevässä mielialassa. Kuten esipuheessa sanotaan, ihminen ei elä historiassa vaan omassa nykyhetkessään. Kuitenkin Kyllikki tahtoi antaa poikien rinnalla oman panoksensa - hän ei voinut vain jäädä kotiin.

"Mutta mehän olemme luvanneet lunastaa Karjalan! Me olemme "intoilleet" siitä vuosikausia eikä meillä nyt ole oikeutta nurista -. Mitä merkitsee meidän sukupolvemme rikkinäinen nuoruus, menetetyt hermot jms. Karjalan vapauttamisen rinnalla - tulevien polvien onnen rinnalla? Aina ei vain jaksa ajatella ylevästi ja nähdä asiaa tässä perspektiivissä.-" -24.9.41, kirjeestä

"Lauantaiaamu. Voi kuinka tähän kaikkeen voi väsyä -. Sota, se on tullut arkipäiväiseksi, ja sellaisena se on vaikeinta. Talvisota oli yhtämittaista sankaritarinaa, mutta tämä on aivan toista. On vaikea yhdistää ajatusta lupauksesta "Tahdon uhrata työni ja elämäni Suur-Suomen hyväksi" tähän laiskotteluun, riitelemiseen ja seurusteluun täällä." -27.3.43, päiväkirjasta

Ja samalla kuitenkin Kyllikki on nuori tyttö, hiukan minua nuorempi, joka ei ollut vielä täysi-ikäinen tai edes ylioppilas lähtiessään lotaksi. Hän oli seikkailunhimoinen ja joissain ajatuksissaan hyvin samastuttava.

 

"Niin tulee syksy - ja tuntuu, ettei kesää ole ollutkaan. Kaikkein kesätunnelmaisin muistoni tästä suvesta on kaalinistutusilta Vuottolahdessa. Muita muistoja on kyllä, erikoisia ja unohtumattomia, tunnelmia, joita varmasti ikävöin sitten siviilissä. Ikävöin näitä rantoja, polkuja ja lattiapalkkeja, joita tänä kesänä olen kuljeskellut likaisessa lottapuvussa hihat ylhäällä, kaulus auki, puukko vyöllä, avojaloin, tukka pörröisenä ja nenä kiiltävänä. Ikävöin munkinpaistajaisia, kun olen istunut pöydällä sokeroiden ja syöden pihisevän kuumia munkkeja, aterioita, joilla istun suuren miesjoukon kanssa pirtin suuressa pöydässä, jossa on säilykepurkkeja ja suuri kattila keskellä pöytää, ja lusikat ja puukot heiluvat ja vitsejä lohkeaa yhtämittaa ja riisipuuro sekahedelmäsopan kera täyttää lautaset ja vatsat - ikävöin iltoja, joina Samppa ja Laila istuvat täällä, keitän teetä, liedessä loimahtelevan tulen hehku kuumottaa kasvojani ja häilähtelee pimeässä huoneessa, radiosta tulee musiikkia - ja sitten saatamme tyttöjä metsätietä ja riippusiltaa pitkin, sammakoita hyppii tiellä ja koski kohisee, ja palaamme kotiin hämärässä yössä - ikävöin äitiä, kun teltassa on puolipimeää, miehet kuorsaavat tasaisesti, hyttyset inisevät, makaan selälläni tiukasti huopiin kääriytyneenä katsellen teltan kattoa ja jutellen hiljaa ja unisen tarkoituksettomasti. -- Kaikkea ikävöin - sitten joskus siviilissä, joka on hämärä käsite, istuessani pulpetissa, joka on ihan hullu käsite!" -3.8.41, kirjeestä

Voisin siteerata kirjaa loputtomiin. Kyllikki sanoo kirjoittavansa jälkipolvia ajatellen, ihan kuin hän jo tietäisi, että hänestä tulisi joskus jotain suurta. Niin kuin hänestä tulikin: runoilija, suomentaja ja maailmanympärimatkaaja, joka saneli kokemuksensa rahtilaivoissa matkustamisesta lokikirjoiksi. Hänen päiväkirjansa ja kirjeensä kuitenkin kuvaavat upeasti vielä nuoren tytön kokemuksia ja ajatuksia sotatilassa.

"Seisoin yöllä pihalla ja kuuntelin tykkien etäistä jyskettä. Maisema lepäsi ympärilläni niin rauhallisena taivaan sinisen-hämyisessä valossa, kasteinen ruoho hyväili jalkojani portaanpielessä, oli aivan tyyntä ja etäältä kuului tykkien yhtämittainen, kumea jyske. Vaistomaisesti ristin käteni enkä oikein tiedä mitä kaikkea ajattelin siinä tuokiossa, mutta mieleni oli kovin raskas, kun menin sisälle." -11.8.43, päiväkirjasta

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 46. "Kirjassa syödään herkkuja" ja Vahvat naiset -lukuhaasteen kohtaan "Sotakirja jossa nainen tärkeässä roolissa".