Pienen elämän hippusia #2

Ärsyttää kun muut neuvovat asiassa, jota en osaa mutta jossa en välttämättä tarvitsisi apua.

Ärsyttää kun muut nauravat minulle, ja kuinka minun pitäisi tietää etteivät he naura ilkeästi, mutta loukkaannun silti.

Ja siinä saa ärsyttämään yhä enemmän, kun sanotaan ettei pitäisi loukkaantua, mutta kun olen liian herkkä, enkä vielä voi sille mitään. 

Koska vaikka sanotaan että ihmisen pitäisi osata nauraa myös itselleen, niin ehkä en vain vielä ole siinä vaiheessa itsetuntoni kanssa.

Ärsyttää oma ärsyyntyminen.

Ärsyttää myös ihan vain, kun tietokoneen äänet eivät toimi.

Minua ilahduttaa tuntemattoman kehu. Kehukaa muita <3 

Ilahduttaa äitini ystävien kanssa keskusteleminen, sillä aikuisten kanssa on välillä helpompi jutella.

Mutta minua ilahduttaa myös syvälliset keskustelut, ja kuinka voin puhua hyvin monesta asiasta parhaan ystäväni kanssa. <3

On ihanaa saada vapaa-aikaa koulusta, sillä menemme luokkaretkelle ensi viikolla ja sen jälkeen alkaa loma. (Sen jälkeen kyllä alkavat kokeet...yritetään unohtaa ne.)

Ilahduttavaa on myös leipominen ja motivaatio pakkaamiseen. Ja ohikiitävät hetket myös opiskeluun.

Ihania ovat helpottavat hetket, kauniit laulut ja ajatteleminen keinuessa pimeässä tähtien loisteessa.

Mikä teitä ärsyttää ja  mikä ilahduttaa?

Isabel Allende: Of Love and Shadows

Suomennettu nimellä Rakkaus ja varjo.

*opettelee muokkaamaan kuvia, vaikka sitä ei ehkä tuosta otoksesta huomaa*

Kirja: Of Love and Shadows

Kirjailija: Isabel Allende

Julkaisuvuosi: 1988?

Englanniksi kääntänyt: Margaret Sayers Peden

Alkuperäisteos: De Amor y de Sombra (1984)

291 sivua

Bantam Books

Eletään 1960-70-lukua eteläamerikkalaisessa diktatuurissa, jossa sananvapaus ja rauha ovat toiveunta. Köyhässä suurperheessä kasvanut valokuvaaja Francisco Leal pestautuu yläluokkalaisen, persoonallisen Irene Beltránin apulaiseksi sanomalehteen. Francisco toimii jo salassa diktatuurin vastustajien puolella, mutta kun hän ja Irene alkavat selvittää hirveää rikosta, tajuavat molemmat millaiseen vaaraan he itsensä laittavat...

Of Love and Shadows ei ollut kirja, jollaisia normaalisti luen. Diktatuureista en ole hirveästi lukenut, paitsi toisen maailmansodan Saksasta, ja taisin napata kirjan siksi, koska se näytti vanhalta, ja että että saisin yhden lukuhaasteen kohdan täyteen. Kirjailijalla oli hyvin erilainen kirjoitustapa: tapahtumat etenivät verkkaasti, sillä kun hetkeksi onnistuttiin pääsemään eteenpäin, syvennyttiin sitten kertomaan jonkun henkilön elämänkertaa seuraavat kymmenen sivua. En kuitenkaan tylsistynyt siihen. Kansikuva ei ollut mielestäni kovin ihmeellinen, mutta kirja oli kivan pienikokoinen ja tuoksui hyvältä, makealta. <3

"There was the road the military vehicles used when they had come to search the houses, one by one. They had lined up the men in an endless row, selected one from every five at random, and shot them as a warning; they also shot the cattle and set fire to the pastures, leaving behind a trail of blood and destruction. There were few small children now because many homes had been without a man for years. The occasional births were celebrated with emotion, and the children were given the names of the dead, so that no one would ever forget them." -s.243-244

Elämä sotilasjuntan keskellä oli todellakin hirveää, ja tarinassa esimerkiksi armeija toteuttaa kauheuksia, joihin Francisco ja Irene sekaantuvat. Sen aikana tutustuin myös moniin erilaisiin, ajatuksia herättäviin ihmiskohtaloihin, varjoihin elämässä. Oli kadonnut perheenisä, jonka perhe yhä etsi tätä; oli Franciscon anarkisti-isä joka kaipasi kotimaataan Espanjaa, unohdetut vanhukset vanhainkodissa.

Oli nuori tyttö jota kohdeltiin kaltoin, mies jonka rakastettu melkein kuoli; ja kaiken keskellä eli nainen, joka ei tahtonut tunnustaa ympärillään tapahtuvaa todeksi.

Mutta olihan myös rakkaus: niin iäti kestävä, intohimoinen ja suloinen.

"Kohtalokkaaksi" kutsumastani kirjoitustyylistä:
"[...] trouble is seeping in through every crack and crevice, through the leaks in the roof, I'm drowning in it, I can't hold it back any longer; every day it's more difficult to keep Irene from all evil - amen. You see her eyes? They were always a wanderer's eyes, that's why Rosa thinks she won't have a long life, she always seems to be saying goodbye. Look at them, Eusebio, her eyes are different now, they're filled with shadows, as if she were looking into a deep well. Where are you, Eusebio?" -s.143

Saan kirjan kohtaan 47. "Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja". Isabel Allende on kotoisin Chilestä, ja kirjan diktatuuri kuvaa luultavasti Chileä sen sotilasjuntan aikana.

Naisten aakkoset: D

Jälleen kaksi viikkoa ilman postausta, on ollut kiireitä ja motivaatiokin vähän hukassa.

Elokuussa Naisten aakkoseni jäivät valitettavasti (taaskin) väliin, mutta hiljaa hyvä tulee :) Haasteen on aloittanut Tarukirjan Margit.

Täältä löytyvät A:ni, B:ni ja C:ni.

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
-Elokuussa luin Dinah Brownin kirjoittaman nuoremmille suunnatun Who is Malala Yousafzai? ja tykkäsin kirjailijan ajatuksia herättävästä, "kohtalokkaasta" kirjoitustavasta. (En keksi muuta sanaa sille.) Mutta suosikki... vähän hätävara tämä on, sillä en keksi ketään D-kirjaimella alkavaa tuttua kirjailijaa. :D

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

- Essie Davis tuo aivan upealla tavalla esiin roolihahmonsa Phryne Fisherin elegantin, vuoroin flirttailevan, vuoroin pelottoman luonteen. Kyse on siis rikossarjasta Neiti Fisherin etsivätoimisto, jota Yle näytti noin vuosi sitten. Sitä tuli nyt yhtäkkiä ikävä. <3 Valitettavasti en ole muuten tutustunut Essie Davisin uraan.

3.Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
- Dina Tonerre on päähenkilö yhdessä lempikirjasarjassani Näkijän kirja, jonka luin kyllä muutama vuosi sitten; olisikohan se edelleen yhtä hyvä? Joka tapauksessa, Dina on päättäväinen, selviytyy monista seikkailuista ja omistaa salaperäisen Näkijän voiman, jonka vuoksi häntä hyljeksitään. Jollain tavalla hän on vähän synkkäkin, tykkäsin sellaisista hahmoista.

Tulee mieleen Suomi, vaikka ihan toiselta puolelta maailmaa

P.S. 150. postaus!

Elokuu -16

Syyskuu jo... Mutta minulla on ollut ikävä ruskaa, viileitä päiviä jotka toivottavasti löytävät tiensä tännekin.

Elokuussa luetut kirjat:

1. Veronica Roth: Uskollinen (Outolintu #3) (399s)
2. Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon (153s)
3. Mary Rubio & Elizabet Waterson (toim.): The Selected Journals of L.M.Montgomery Volume 3. 1921-1929 (472s)
4. Susan Coolidge: Katyn myöhemmät toimet (Katy #3)
5. Tuija Lehtinen: Laura pitää pintansa (Laura #9) (192s)
6. Jackie French: Hitler's Daughter (121s)
7. Dinah Brown & Andrew Thomson: Who is Malala Yousafzai? (112s)

Hiukan Uskollisen maailmasta jäi jotain puuttumaan, ja välillä meni vähän liian tieteelliseksi. Kuitenkin, välillä kirjassa oli niin järisyttäviä kohtauksia. Ja loppu. En ole ikinä lukenut sen tapaista kirjoissa.
   Kuulen kutsun metsänpeittoon eteni liian nopeasti raapaisten tuskin mitään teemoistaan. Mutta se oli nopealukuinen ja ihan kiva.
   L.M.Montgomeryn toimitettujen päiväkirjojen osa 3 oli edelleen kiinnostavaa mutta surullistakin luettavaa lempikirjailijani elämästä. Englanniksi on ihanaa lukea.
   Katyn myöhempiä toimia olin vähän vierastanut pelätessäni vilkkaan päähenkilön olevan niin aikuismainen. Mutta kirjassa oli mukavia, vanhaa aikaa henkiviä kuvauksia 1800-luvun Euroopasta, jonne Katy vuodeksi matkusti. Ja pari ajatuksia herättävää lausettakin.
   Laura pitää pintansa oli nopealukuista ja kiehtovaa luettavaa Lauran lukiovuodesta ja ihmissuhteista. Tykkään erityisesti kirjan normaalista elämästä ja monipuolisista hahmoista.
   Hitler's Daughter oli hetkittäin hiukan tylsä, mutta sillä tavalla kuitenkin järkyttävä. Vaihtoehtoishistoriat...ne tuntuvat mielenkiintoisilta.
   Who is Malala Yousafzai? Lyhyt, kuvitettu elämänkerta sai kurkkuani kuristamaan. Mitä kaikkea maailmalla tapahtuukaan... ja miten epäitsekkäitä ja rohkeita jotkut, kuten Malala, voivatkaan olla.

Luin yhteensä 1689 sivua ja seitsemän kirjaa. Elokuussa moni kirjoista oli hyvä, mutta uutta lempparia ei löytynyt. Kuukauden aikana en oikein katsonut elokuvia enkä tv:täkään, olympialaisia katsoin lopulta joskus viimeisenä päivänä, ja tajusin lentopallo-ottelun olevan ihan viihdyttävääkin. Musiikkia kuuntelin paljon kootakseni kesän soittolistan; Naisten aakkosissa en taaskaan päässyt eteenpäin. Joku kuukausi kirin sitten toivottavasti. :)

 
Elokuun voisi jakaa tuhanteen eri tunnetilaan ja kolmeen eri "kauteen". Oli aika Suomessa, jolloin en halunnut matkustaa takaisin ulkomaille, jolloin käväisin Turussa ja olin vain ystävien kanssa. Oli aika palattuamme Kiinaan, jolloin toivoin ettei koulu alkaisi ikinä ja yritin keksiä tekemistä kotona. Sitten koulu alkoi, ei parhaalla mahdollisella tavalla, ja koin hetkiä ihan laidasta laitaan. 

Ja koska tiedän että rakastatte näitä listoja yhtä paljon kuin minä, niin elokuussa minä:

sain vihdoin hammasraudat, kirjoitin ennätysmäärän runoja, heräsin piirtämään mallista ja uin kolme kertaa vain yhden viikon aikana. Keinuin yössä, en halunnut palata ulkomaille ja sitten halusin jäädä tänne. Käytin omaa rahaa kahvilaan ja kynttilänpidikkeeseen. Stressasin ja unohdin stressin, itkin mutta nauroin katketakseni. Kaduin, unohdin ja muistin.

KK (kuukauden kysymys) kuuluu: Minkä vaikuttavan sitaatin/ajatelman/elämänohjeen löysitte elokuussa? Tai mikä sitaatti/ajatelma sopisi teidän elokuuhunne?

"Now we've got holes in our hearts
Yeah we've got holes in our lives
Well we've got holes, we've got holes
But we carry on"
-Passenger: Holes

Pienen elämän hippusia

En pidä koulusta, kun se jo parin viikon jälkeen valtaa illat vaatimuksillaan tehtävästä työstä.
 En pidä siitä, kun ystäväni tarvitsee kipeästi minua juttuseuraksi, ja kun vihdoin pääsen ja tarvitsen häntä, menemme ristiin. En pidä väsymyksestä joka tekee vain ärtyisäksi.
 En pidä vääryydestä joka on tapahtunut historiassa ja jonka tietää yhä tapahtuvan.
 En pidä toisistaan pahaa puhuvista, enkä epätietoisuudesta kenen puolelle asettua. Kuka on hyvis? Ehkä niitä ei olekaan.
 En pidä riitelevistä ajatuksista, toisen satuttamisesta ja edelleen epätietoisuudesta mitä tehdä. En pidä itsestäni kun en pysty olemaan rento, oma itseni, sosiaalinen, selkeä tai hyvä ihminen.

Pidän itsestäni, kun minua koskettavat asiat joille muut vain nauravat. Siitä että kiinnyn asioihin helposti ja olen herkkä.
 Pidän viisaista lauseista ja elämänohjeista, tarinoiden sitaateista ja melankolisten laulujen säkeistä. Pidän sielunsiskon kauniista viesteistä, kaverien kanssa nauramisesta.
 Pidän ajatuksesta etten ole syntynyt englanninkielisiin tai suurimpiin maihin, vaan pieneen Suomeen, jonka asukkaiden täytyy vain pärjätä maailmalla.
 Pidän Kiinassa asumisesta: vaikka viime vuosi oli vaikein eikä tunnu helpottavan, minua ilahduttavat kiinalaiset, jotka puhuvat vain kiinaa, erikoiset puut ja korkeat rakennukset ja vuoret kaukaisuudessa.
 Pidän kaupungin valoista ympärillä pimeydessä ja siitä tunnelmasta.
 Pidän lämmitettyjen bataattien syömisestä kadunreunassa, kun muut menevät hampurilaiselle; pidän seikkailusta ja muistorikkaista hetkistä. Rintaani pakahduttaa onnellisuus, kun vilkutan bussin ikkunasta kurttuiselle mummolle ja tämän kasvoille puhkeaa hymy.

Kesän soittolista

Kesän aikana kirjoitin "kesälomapäiväkirjaa" päivien tapahtumista, ja välillä merkkasin ylös laulun, joka oli sinä päivänä soinut päässä ja vaikuttanut minuun erityisesti. Kertokaa jos löytyy tuttuja teidänkin lemppareita. :) Linkit johtavat YouTubeen. Tässä siis kesän soittolistani ja minuun vaikuttaneita laulunpätkiä:

Kerkko Koskinen Kollektiivi: Laura Palmer

Tämä soi päässä todistustenjakopäivänä, vaikka en ollut kuullut sitä aikoihin. Melodia on siis niin ihana. <3 Isä puhui jotain riitasoinnuista, mutta en ole varma miten noita mollinuotteja kutsutaan.

Taylor Swift: Never grow up

Tämä Taylor Swiftin laulu on kyllä haikea, kertoen lapsuudesta ja kasvamisesta.

"I won't let nobody hurt you

 Won't let no one break your heart..."

Johanna Kurkela: Sun särkyä anna mä en

                 Olet uneni kaunein

                 Kunnes sinut viimein saan

                 Ingrid

                 Sudenmorsian

 + Juha Tapio:   Muita enemmän

Johanna Kurkelaan koin tänä kesänä valaistumisen. Löysin häneltä hyvin kauniita lauluja, joita opettelin ulkoa; hyviä sitaatteja elämän eri puoliin. Noistakin kappaleista joku kertoo välittämisestä, joku onnettomasta rakkaudesta, joku masennuksesta. Kurkelan ääni on myös niin ihana, herkkä. 

"Ja vaikka tiedän että viereeni sut hetkeks vielä saan

 Pian saapuu yö, ja aina se vie sut, vie sut vaan..." -Sudenmorsian

Haloo Helsinki!: Rakkaus

Haloo Helsinki! opettaa elämästä, rakastan riehakkaita lauluja, syvällisiä ajatuksia ja mukaansatempaavia melodioita. Ja Ellinkin ääni on kyllä ainutlaatuinen.

"Tähänkö taas tultiin, vaikka en tahtonutkaan

 Vielä irroittaa jalkoja pinnasta maan..."

Ellinoora: Leijonakuningas

           Carrie

Ellinooran lauluissa on hyvin paljon samaa kuin Haloo Helsinginkin!. (Epäilin häntä hetken Elliksi, ja niin YouTubessakin jokunen on luullut.) Hänellä on vahva ääni, ja laulut henkivät itsevarmuutta, elämästä selviämistä omalla tavallaan. Leijonakuningas on ehdoton voimalaulu.

"Lauletaan kovempaa kun pitäis olla hiljaa

Ei paineta leukaa rintaan

Ennen ku kasvetaan viljaa..."

Vesala: Tequila

Ensin jotenkin vierastin Paula Vesalan kappaleita, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen aloin tykätä yhä enemmän. Tequilassa on aivan upea melodia (huomaatte varmaan että minulle on lauluissa tärkeää juuri se melankolinen melodia), mutta myös sanat ovat hienot. Hyräilin tätä eräänä muistorikkaana yönä autiolla maantiellä auringonlaskussa, joten se tulee tietenkin mieleen nytkin.

"Oot mun nouseva aurinko

ja mun ainoa kotimaa..."

Jenni Vartiainen: Duran Duran

Jenninkin löysin tänä kesänä. Ja poikkeuksena sääntöön, tässä pidän eniten sanoista, mutta toisaalta myös laulun vauhdikkuudesta.

"Tätä tunnetta uutta ei pääse Jenni pakoon..."

Minusta oli vähän hullunkurista, että laulaja laulaa itsestään laulussa kolmannessa persoonassa. Tykkään silti eniten tuosta säkeestä.

Avicii: Wake me up

Kyllä, joskus olisi ihanaa herätä vasta sitten, kun huolet ovat ohi.

Zolita: Explosion

Pikkuhiljaa lämpenin Zolitallekin. Jollakin lailla pidän laulun tunnelmasta sekä lyriikasta, laulajan hauraasta äänestä.

"We live in a pink cloud

 Things aren't always what they seem"

Ed Sheeran: Tenerife Sea

Sanat, nämä sanat... <3 Laulu on kaunis, jotenkin herkkäkin. Muistuttaa kesästä liikaakin.

"You've got the kind of look in your eyes

 As if no one knows anything but us"

Laura Närhi (alun perin Tehosekoittimen): Hetken tie on kevyt

Opettelin soittamaan soinnut pianollakin. Laura Närhen ääni sopii tähän upeasti. Tämäkin laulu on aivan uskomattoman herkkä.

"Ikuisuus

 Yksi huokaus vain

 Yksi yö kuin koko elämä..."

OneRepublic: Counting Stars

Olin kuullut tämän jossain aikaisemmin. Rakastan välisoittoja, laulun vauhdikasta tahtia, joka jättää sanat soimaan päähän. Yleensä tämä laulu saa hymyn huulille, vaikka tämäkään ei ole kaikkein piristävin.

"Dreaming about the things that we could be..."

Passenger: All the little lights

           Let her go

           Holes

Passengeriin tutustuin vastikään, Let her gon olin kuullut joskus aiemminkin. Hänen lauluistaan löytyy kauniita melodioita, melankolisia lyriikkoja elämästä. Tykkään erikoisesta mutta selkeästä äänestä, ja siitä, että pystyn ymmärtämään aika hyvin sanatkin ilman lyrics-versioita. Kahta viimeistä laulua olen saattanut kuunnella kymmenen kertaa putkeen, ja jossain tilanteessa ne ovat saaneet itkemään.

"Now we've got holes in our hearts

 Yeah we've got holes in our lives

 Well we've got holes, we've got holes

 But we carry on"

Mitä lauluja te kuuntelitte kesällä?

"Should this be the last thing I see..."

Otsikon sitaatti on kesän muistoihin liittyvästä Ed Sheeranin kappaleesta Tenerife Sea, ja sitä pääset kuuntelemaan täältä.

Yleensä ihmisistä tuntuu että kesä vilahtaa silmissä, ja että loman alusta on vain hetki aikaa. Eikö vain? Niin minustakin aina jollain tasolla. Todistuksenjaosta tuntuu kyllä olevan vasta pikku hetki...

Kuitenkin. Kun ajattelen kesäkuun loppua jolloin saavuin Suomeen ja kirjoitin postauksen kymmenen kuukauden jälkeen. Ihmettelin suomenkielisiä tekstejä ja jännitin ystävieni näkemistä. Siitä tuntuu olevan ikuisuus.

Ja onhan siitä. Puolitoista kuukautta, jonka aikana moni uusi asia on koettu,  moni sama asia säilynyt ja moni muuttunut.

Kesällä kävin kylässä molemmilla isovanhemmilla ja kummeillani. Matkustin ympäri eteläistä Suomea. Olin omalla mökillä ennätyspitkään ja vieraalla mökillä vain yhden yön. Rentouduin kotona ja vietin päivät ystäväni kanssa metsässä.

Eli siis mitä tein oikeasti kesällä?

Kesällä 2016 en lukenut kasoittain kirjoja, en lopettanut täydellistä stressaamista. En onnistunut näkemään kaikkia ystäviäni, en olemaan täydellisen onnellinen ja itsevarma ihminen. En onnistunut olemaan ärsyyntymättä varsinkaan niille rakkaimmille ihmisille, en niin hyvä ystävä kuin haluaisin. En edes saanut opetettua rocktanssia parhaalle ystävälleni - vaikka se ei tainnut häntä haitatakaan.

Sillä sitä vastoin minä juoksin sateessa, piilouduin sitä kivenkoloon ja valokuvasin pisaroita lehdellä. Kuuntelin suomalaista ja englanninkielistä musiikkia ja samaistuin lyriikkoihin. Hoilasin näitä samoja lauluja, sillä ne jäivät pyörimään päiviksi päähän... Kierin trampoliinilla ja nauroin katketakseni. Annoin suukkoja kissoille, valvoin öisin ajatellen, kaksi yötä ystävänkin kanssa jutellen. Näin tähdenlennon, kauniita auringonlaskuja ja usvaharson niityllä.

Keksin ystävälle söpön lempinimen, loikin metsäpoluilla, keksin saunassa lauluja pelkistä sanoista. Puhuin puoliksi englantia, ärsytin luultavasti kaikkia puhumalla kiinaa vaikka en osaakaan. Tein kauniin kanervilla somistetun letin, kirjoitin ja vastaanotin ihania ystävyyskirjeitä. Vihasin epävarmuutta, sitä enemmän rakastin olla Suomessa, kotona, vanhalla mökillä. Join yksin teetä kahvilassa ja kaakaota seurassa. Suljin silmäni kuunnellakseni rakkaiden naurua ja juttelua ja muistaakseni sen.

Kesän alussa tein myös bucket listan, ja nyt katsotaan, mitä kaikkea sain suoritettua kesällä 2016:

-pitää netittömiä päiviä

Hmm... Tässä saisi tsempata, pidin vain yhden. Mutta olin kyllä vähemmän netissä kuin vuoden aikana!
-olla ulkona yöllä, mieluiten metsässä

Olin muutamana iltana pitkään ulkona, metsässä ja maantiellä. Ja kyllä, puoli viideltä kävin katsomassa auringonnousua.
-tehdä epäitsekkäitä tekoja

Toivon niin...
-syödä irtokarkkeja, Fazeria ja suomalaista ruokaa koko vuoden osalta

Söin! Maistoin Fazerin uusia levyjä ja söin vain kerran loman aikana riisiä. (Kiinassa viisi kertaa viikossa...)
-lukea viisitoista kirjaa

Valitettavasti ehdin Suomessa ollessa lukea vain kymmenen - olisin halunnut enemmän
-nähdä auringonnousun /-laskun tai mielellään molemmat

Näin molempia :)

-keräillä kasveja

Niin omaan tarpeeseenkin kuin ystävän kasvioon
-kirjoittaa tarinoita...

En niin montaa kuin olisin halunnut
-... ja ajatustekstejä

Joitain ajatuksia taisin kerätä tekstiksikin
-päästä kärryille alle vuoden vanhoista suomalaisista lauluista SuomiPopia ja monia uusia hyviä ja huonompiakin lauluja tuli kuultua
-tanssia sateessa

Juoksin, halasin ja hyppelehdin sateessa - kaipa minä siellä tanssinkin
-toteuttaa parhaan ystäväni kanssa asioita omasta kesälistastamme

Kaikkea emme pystyneet, mutta kävimme  mm. yökylässä ja teimme metsäkävelyitä kuten oli suunniteltu
-unohtaa koulun ja ajankulun edes joskus

Hmm... Joskus ei ole suhteellinen sana
-pitää niin ihanan kesän kuin mahdollista

Yritin <3

Kesän aikana tuli vastaan sekavia, ahdistavia hetkiä, jolloin teki mieli juosta kehää omenapuiden välissä, itkeä yksin suihkussa ja auringonlaskussa maantiellä. Sitä vastoin oli myös hetkiä, joita rakastin - istua sateessa käsi kädessä, tanssia nurmella tai kuunnella maailmankaikkeuden hiljaisuutta yössä.

Tämä kesä oli hyvin erilainen kuin olin kuvitellut. Se oli outo, jännittävä ja sekava. Mutta hetkittäin se oli myös onnellinen, kaunis ja hyvin muistorikas.

Minulla on yhä ystävät, joiden kanssa nauran kuollakseni trampoliinilla, yhä rakkaat metsät odottavat minua hiljaa suhisten. Nyt niihin liittyy kuitenkin uusiakin muistoja,  tuossa istuimme sinä iltana auringonlaskussa ja puhuimme siitä-ja-siitä, tuon kiven alle suojauduimme sateelta ja söimme karkkia. Viimeisenä iltana Suomessa vain muistelin tuota kaikkea...

Minulla on myös sielunsiskoni kanssa entistä vankempi ja läheisempi ystävyyssuhde, joka taitaa kestää läpi kivien ja puiden energiakenttien välissä. Minulla on muistot tästä kesästä, jotka tulen muistamaan koko ikäni.

Millainen teidän kesä oli, ja mitä unohtumatonta koitte sen aikana?