Heinäkuussa tajusin että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa

Heinäkuussa luin loppuun kaksi kirjaa ja 506 sivua: 

1. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (182s)

2. Leah Johnson: You should see me in a crown (324s)

Heinäkuun luetut oli jo alotettu touko-kesäkuussa, enkä kuitenkaan lukenut huimaavan paljon enempää kuin kesäkuussakaan (jolloin luin ennätyksellisen alhaiset 80 sivua). Toisaalta tsemppasin kyllä hiukan ja luin melkein kokonaan Khaled Hosseinin A thousand splendid suns (Tuhat loistavaa aurinkoa). Valitettavasti se jäi kesken elokuussakin, jolloin palasin Suomeen, mutta onhan syyskuun lopussa taas aikaa.

Mrs. Dalloway on klassikon asemassa oleva kuvaus ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä brittiyhteiskunnasta. Valitettavasti en kuitenkaan ymmärtänyt yhdenpäivänromaanista paljon mitään, osittain vanhan englannin vuoksi mutta myös tajunnanvirtatekniikan vuoksi. Henkilöiden ajatukset olivat sekavia enkä oikein ymmärtänyt mistä teoksessa oli kyse. Ainakin se kertoi naisesta jolle juhlien järjestäminen oli suurin sisältö elämässä ja jonka nuoruudenrakastettu palasi takaisin Intiasta, sekä sodassa sekaisin menneestä miehestä. Kahden tytön välisen ihastumisen mainitseminen ilahdutti kovasti ja oli syy miksi alunperin tartuin tähän kirjaan. En silti tiedä uskallanko kokeilla enää muita Virginia Woolfin teoksia. Aloin samaan aikaan lukemaan tämän ystävän Rosamond Lehmannin Dusty Answeria (suomeksi Elämänhurman häipyessä) ja ihastuin puolestaan tämän kirjoitustapaan ja tarinankerrontaan.

You should see me in a crown oli viihdyttävä nuortenkirja tytöstä joka lähtee kisaamaan prom queenin palkinnosta turvatakseen opintonsa. Samalla se oli hyvin intersektionaalinen muttei minusta ollenkaan täyteen ahdettu tai epärealistinen. Myös kerronta oli luontevaa ja hahmojen teot olivat mielestäni hyvin perusteltuja. Kirja avasi hyvin sitä kuinka etenkin rikkailla (valkoisilla) nuorilla on paremmat mahdollisuudet voittaa prom-kisa ja päästä suoraan hyvään yliopistoon. Päähenkilö puolestaan oppii lopussa avaamaan suunsa ja puolustamaan omia oikeuksiaan. 

Call me by your name oli ihan kaunis ja surumielinen elokuva. En kuitenkaan pystynyt ollenkaan samastumaan Elion ja Oliverin suhteeseen. He olivat molemmat luonteeltaan niin erilaisia, eri-ikäisiä ja heidän suhteensa oli täynnä monitulkintaisuutta ja sinne tänne -vääntöä. Kuitenkin elokuva oli hyvin kuvattu ja eteni kivan hitaasti. Pidin varsinkin laulusta Mystery of Love, jossa on monitulkintaiset, lohduttomat, koskettavat sanat.

Batman Begins on kämppikseni lempielokuvia, mutta en itse lämmennyt elokuvalle. Se tosin johtui siitä etten ylipäätänsä välitä action-elokuvista enkä löydä niistä oikein mitään erityistä. Annan plussaa siitä etten ahdistunut elokuvan katsomisen aikana. :D

Nowhere in African katsoin melkein loppuun eräänä yönä, jolloin olimme päättäneet valvoa kaverini kanssa ulkona läpi yön mutta palasimme kylmimmiksi tunneiksi sisälle juomaan teetä. :D Elokuva kertoi natseja Afrikkaan paenneista juutalaisista ja oli minusta hyvin tehty. Huomasi kuinka juutalaisten syrjintä ei välttämättä loppunut sielläkään, mutta samalla osa heistäkään ei pystynyt sopeutumaan tai ravistamaan pois ennakkoluulojaan. Keskiössä oli tytön kasvutarina mutta myös hänen vanhempiensa suhde toisiinsa ja sopeutuminen Afrikkaan. Valitettavasti emme ehtineet katsoa loppua, joten en osaa tiivistää elokuvaa hyvin.

Seitsemän vuotta Tiibetissä katsoin myös kämppisteni kanssa, ja tästä elokuvasta pidin paljon enemmän kuin Batmanista. Elokuva kertoi tositarinan vuorikiipeilijä Heinrich Harrerin jäämisestä jumiin Intiaan toisen maailmansodan puhjetessa. Hän kokikin paljon seikkailuja muun muassa pujahtaessaan Tiibetiin, ryhtyessään opettajaksi Dalai-lamalle ja todistaessaan Kiinan tunkeutumista alueelle. Tietysti alkuperäisiä tapahtumia oli hiukan muuteltu ja Harrerin suhdetta itseensä ja poikaansa kai lisätty mukaan, mutta hyvä elokuva tämä oli joka tapauksessa.

Tein myös banaani-maustekakkua
 joka kypsyi hitaassa uunissamme 1,5 tuntia
mutta joka onnistui täydellisesti!

Never have I ever 2 katsoin yhden illan aikana ystävieni kanssa. Se oli ihan viihdyttävä tyypillinen nuortensarja, jonka päähenkilö tällä kaudella tapailee päättämättömyydessään salaa kahta poikaa. Tästä ei kyllä jäänyt oikein mitään päähän, mutta mukavaa katsottavaa se oli kuitenkin. Tykkään myös etenkin siitä kuinka sarjassa käsitellään päähenkilön intialaistaustaisuutta ja isän kuoleman aiheuttamia traumoja, mutta kaikkea kuitenkin kepeällä tavalla.

Bileet (Festen) katsoin Yle Areenasta kun kyllästyin opiskelemaan ruotsin sanastoa kokeeseen. Pääsin vasta toisen kauden alkuun ja nyt huomasin että toinen kausi onkin jo poistettu. Sarja oli ihan viihdyttävää nuorten draamaa ja jännitystä. Kaikki hahmot olivat epävarmoja ja osalla oli vaikeuksia kotona niin että he ajautuivat rikoksen kierteeseen. Näyttelijät tosin puhuivat aika epäluontevan jähmeästi. Muutenkaan hahmojen elämä ei ollenkaan vastannut omaa kouluaikaani mutta tämä ei olekaan mikään ihmetys kun teini-iästäni tuskin saisi mitään kiinnostavaa sarjaa aikaiseksi. :D Eniten pidin varmaan Dessistä, mutta valitettavasti hänen näyttelijänsä vaihtui toisessa kaudessa eikä tässä enää ollut täysin samaa särmää.

Heinäkuussa tapahtui taas paljon. Mielialani aaltoili hiukan edelleen, niin että muun muassa ahdistuin rokotteesta enemmän kuin olisi tarvinnut, mutta kuun aikana tuli otettua molemmat annokset (kiitos Saksan lyhyen aikavälin). 

Heinäkuussa oli tietysti opiskeluja ja loppukokeetkin. Minulla ei onneksi ollut kuin vain pari helppoa kielten suullista koetta, siispä ennätin viettää aikaa kaiken muun parissa, vaikka aika ei jostain syystä riittänytkään romaaneille. Tuli leivottua synttäreitäni varten karjalanpiirakoita ja mutakakkua ja pidettyä piknik ulkona juuri sopivan lämpimässä säässä. Olin myös kiitos koronan ensimmäistä kertaa laitokseni kesäjuhlissa, jossa ihmiset unohtivat täysin turvavälit mutta onneksi kaikki oli kuitenkin pikatestattu. Illan aikana tapasin useita dosentteja pitkästä aikaa tai jopa ensimmäistä kertaa ja yllätyin kuinka paljon ihmisiä oikein tunnenkaan laitokseltani.

Lisäksi ympäristökerhoni kanssa oli monenlaista tapahtumaa. Ehkä hienoin saavutus heinäkuussa oli vaatteidenvaihtotapahtuman järjestäminen alusta asti kahdestaan parini kanssa. Lopulta tapahtumaan tuli päivän mittaan ehkä jopa viisikymmentä ihmistä, joiden kanssa joimme väkevää chaiteetä ja rupattelimme, ja osa kyseli koska järjestämme saman uudelleen. Lisäksi löysin mukaan räsymaton, viltin sekä sataprosenttista villaa olevan tummanpunaisen villapaidan, joten tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut! Myöhemmin tajusin myös, että ilman minua (ja tietysti pariani) koko tapahtumaa ei olisi koskaan järjestetty, sillä idea tuli juuri minulta ja toteutimme sen melkeinpä kahdestaan. Ymmärsin kuinka omilla ideoilla ja teoilla voi kuin voikin olla konkreettinen vaikutus. 

Roskienkeruutapahtumassa puolestaan keräsimme noin kahdenkymmenen hengen voimin roskia metsästä ja myöhemmin paistoimme nuotiolla suolaista tikkupullaa ja suklaabanaaneja ja juttelimme yömyöhään liekkien loimussa sysipimeä metsä ympärillämme. 

Olin kuun aikana muutenkin paljon luonnossa. Eräänä päivänä vaelsin ensin kuusi tuntia metsässä ja kukkuloilla ja sitten vielä kökin ystäväni kanssa loppuillan suihkulähteen juurella juttelemassa. (Onneksi lettujen kanssa, sillä minua oli sitä ennen jo melkein huimannut energian puutteesta.) Saman ystävän kanssa istuin myös useasti "Ö:llä" katsomassa auringonlaskua ja sitten rämmimme pimeässä alas, ja kerran jopa valvoimme siellä koko yön (tosin fuskasimme hiukan menemällä pariksi tunniksi sisään katsomaan Nowhere in Africaa). Toisen ystävän kanssa puolestaan kökimme keskiyöhön asti metsän keskellä huojuvassa näköalatornissa katsomassa tähtiä ja kaupunginvaloja ja näimme neljä tähdenlentoa! Ehkä toteutuminen olisi ollut varmempaa jos olisin toivonut aina samaan toiveen? Lopulta laskeuduimme vilusta täristen alas ja kuljimme taskulamppujen valossa takaisin siviilisaation pariin.

Kuukauden kysymys: Mikä oli teidän onnistumisenne kesällä? Tai mistä olette ylpeitä? 

Kauniisti hämärtyviä loppukesän iltoja <3

Kesäkuussa ihailin auringonlaskua, salamoita ja raemyrskyä

Kesäkuussa luin loppuun yhden kirjan ja 79 sivua. 

1. Mascha Kaléko: Verse für Zeitgenossen (79 sivua)

Tekee mieli vetää yli bucket listani ensimmäinen kohta ja väittää, ettei sitä olisi koskaan ollutkaan. Miten kuvittelin että ehtisin lukea kesällä 1250 sivua? En ainakaan olisi voinut kuvitella, että lukisin vähemmän kuin vuosiin. Puolustukseksi haluan sanoa, että luin kaksi muuta kirjaa lähes loppuun - mutta ei, nyt en halua puolustella itseäni. 

Tuntuu pahalta sanoa, mutta ehkä lukemiseni ei enää tule palaamaan siihen mitä se oli vielä lukiossa, vaikka kuinka toivon. Onhan minulla toisaalta muuta elämässäni - tapaan enemmän ystäviä, suunnittelen edelleen radioon lähetyksiä. Joka tapauksessa tuntuu haikealta, sillä lukeminen on minulle rakas harrastus.

Verse für Zeitgenossen on pitkästä aikaa runokokoelma, jonka sain lahjaksi. Mascha Kaléko pakeni natsi-Saksasta USA:an ja julkaisi runoja läpi elämänsä. Runot ovat vuoroin täynnä huumoria, vuoroin surumielisiä, jotka ymmärsin paremmin. Usein aiheena toistuu kaipaus takaisin kotimaahan. 

Einmal möcht ich dort noch gehn, am Kleinen Ring,

Wo ich an der Mutter Hand mit Trippelschritten ging

Blumen blühten blau am Fluß

Als ich meinen ersten Kuß,

Ersten Reim empfing.

Einmal möcht ich dort noch gehn, am Alten Tor,

Wo ich meinen Kinderzahn und mein Herz verlor.

Die ich liebte, sind verweht, vergangen...

Doch das Abschiedslied, das sie mir sangen,

Klingt mir noch im Ohr.

Einmal möcht ich dort noch gehn, am Neuen Graben,

Wo wirs erste Rendezvous uns gegeben haben.

Mädchen, euer früh erstorbnes Lachen

Wird das Herz mir immer weinen machen,

- Und die Stimmen totgesagter Knaben.

Einmal möcht ich es noch sehen, jenes Land

Das in fremde Welten mich verbannt,

Durch die wohlbekannten Gassen gehen,

Vor den Trümmern meiner Jugend stehen -

Heimlich, ungebeten, unerkannt.

- Mascha Kaléko: Einmal möcht ich dort noch gehn...

Mamma Mia oli hauska nähdä taas tuhannetta kertaa, en ole varmaan nähnyt yhtäkään toista elokuvaa niin useasti! Muistan kohtaukset ja repliikit osittain ulkoa ja osaan kertoa triviaa. Ensimmäinen elokuva on valoisampi ja vieläkin hulluttelevampi kuin hiukan tummasävyisempi jatko-osa (jota rakastan myös), jonka aioimme ensin katsoa heti perään mutta emme sitten ehtineet. 

The Feels vaikutti ensin täysin hömppäelokuvalta, mutta sitten aloin jotenkin pitää sen realistisuudesta. Sen teema, ongelmat orgasmin saamisen kanssa, oli ainakin minsta omintakeinen. Dialogi ja juonen kulku olivat hyvin todenmukaisia, eikä niitä ollut minusta dramatisoitu liikaa, kuten normaalisti elokuvissa. Elokuva oli jopa tehty hiukan tosi-tv:n tyyliseksi, mikä oli mukavaa vaihtelua.

Mismatched on intialainen nuortensarja, joka yllätti minut täysin, niin intersektionaalisen feministinen se oli. Sarja kertoo kahdesta nuoresta, jotka tapaavat koodauskurssilla, mutta joista toinen on kiinnostunut toisesta jo etukäteen parittamissovelluksen perusteella. Sarja käsittelee mm. misogyniaa, homofobiaa ja ableismia, mutta myös erilaisia parisuhteita ja järjestettyä avioliittoa. Sen hahmot tuntuivat minusta aidoilta ja käsinkosketeltavilta, kuten että pahimmatkin "coolit" kiusaajat kokevat itsekin syrjintää tai paineita mm. neitsyyden menettämisen vuoksi. Pääparin suhde oli suloinen ja ensimmäinen suudelma oli kohtauksena samaan aikaan ihana ja todenmukainen. Erikoista oli myös, kuinka hahmot puhuivat sekaisin englantia ja hindiä niin että joka toinen sana tai lause olivat vuorotellen molempia kieliä, mutta tähän olen törmännyt muissakin intialaisissa elokuvissa. En tiedä oliko juonta myös jotenkin "länsimaalaistettu", mutta pitäisi kysyä intialaisten ystävien mielipidettä. Ehkä eniten Mismatchedissa minua kosketti seksuaalivähemmistöjen representaatio, ja Namrata jäi sydämeeni. Varsinkin eräs outing-kohtaus oli järisyttävästi kuvattu. Viimeisessä jaksossa tapahtui pari plot twistiä ja loppu jäi hienon arvoitukselliseksi, mutta jatkoa on luvassa!

Kesäkuu oli tunteiden puolesta kuukausi hiukan laidasta laitaan ja heinäkuu on jatkunut samoissa merkeissä. Kuun aikana tapahtui paljon ja koin ikimuistoisia hetkiä, mutta joinain hetkinä olin myös hiukan epämääräisesti ahdistunut. Ääripäät korostuivat myös säässä: kesäkuun alussa olivat kovat helteet ja joka päivä ukkosti, mutta kuun lopussa tulvi ja satoi ennennäkemättömästi pingispallon kokoisia rakeita kinoksiksi asti. 

Joka tapauksessa huonoja hetkiä oli harvoin, ja positiiviset asiat korostuvat. Kesäkuussa koronatilanne oli taas ihanteellinen ihmisten tapaamiseen ja koinkin paljon hienoja hetkiä ystävien kanssa. Join hellesäällä pinkkiä intialaista juomaa riisinuudelien kanssa, jäin spontaanisti ystävälle illaksi ja kävimme syömässä elsassilaista "pitsaa", Flammkuchenia, maistelin kiinalaisen lohikäärmevenejuhlan kunniaksi zongzi-nyyttejä (lehtiin käärittyä tahmaista riisiä) ja pinaattilettuja tai kiipesin illalla kukkulalle ihailemaan hämärän laskeutumista ja tähtien syttymistä. 

Samoin kesäkuussa tutustuin pitkästä aikaa uusiin ihmisiin ja vietin aikaa porukoissa. Ruotsin kurssini kanssa näimme ruotsin kertauksen merkeissä ja pikkuruisen ympäristökerhon kanssa suunnittelin ympäristötapahtumia heinäkuuksi. Näiden ryhmien kanssa tapailin myös heinäkuunkin aikana. 

Kuun lopussa tein muutaman päivän matkan Bodenseelle, oli virkistävää matkustaa pitkästä aikaa kunnolla jonnekin. Ystäväni äiti teki meille kiinalaisia herkkuja niin että teki mieli itkeä kiitollisuudesta, ja yhtenä iltana kävimme myös italialaisessa ravintolassa. Emme päässeet täysin pakoon opiskelulta, mutta ehdimme kuitenkin käydä pelaamassa biljardia, käyskentelemässä rannalla ja nopeasti turisteilemassa Konstanzissa ja Meersburgissa. Viimeisenä iltana grillailimme rannalla ja katselimme mahtavan oranssin kuun, salamoiden välkehdintää kaukana vuorilla ja Sveitsin välkkyviä valoja toisella puolella järveä. Jollakin lailla oli kiehtovaa pystyä katsomaan suoraan toiseen maahan, jossa on omat kielensä, sääntönsä ja yhteiskuntansa.

Kirkko Konstanzissa

En edes tiennyt että ilmalaivat ovat edelleen sallittuja :o

Kaunista loppukesää <3 

Mitä te olette kokeneet kesän aikana?

Toukokuussa luin vähän ja samoilin paljon

Toukokuussa luin loppuun yhden kirjan ja 320 sivua:

1. Karen Joy Fowler: Der Jane Austen Club (320 sivua)

Der Jane Austen Club (The Jane Austen Book Club) oli viihdyttävä kirja, josta tehdyn elokuvan olen katsonut joskus. Elokuva oli ehkä dramaattisempi ja kirja realistisempi - pidin siitä, kuinka jokaisen henkilön elämässä ja ihmissuhteissa tapahtui muutoksia lukupiirin kuukausien aikana. Myös kerronta oli mielenkiintoista, mutta analysointi hyppi hiukan aiheesta toiseen eikä kirjasta muutenkaan jäänyt mitään todella erityistä mieleen, paitsi että hahmot olivat Austenin tapaan karikatyyrejä. Mukavaa luettavaa se oli silti!

Muuten en ehtinyt saada toukokuussa yhtäkään kirjaa loppuun! Luin kyllä kahta muutakin teosta, Virginia Woolfin Mrs. Dallowayta sekä Mascha Kalékon runoja, joista ensimmäinen oli kyllä lyhyt mutta en ole varmaan ikinä törmännyt yhtä vaikeaselkoiseen kirjaan. (Hyvä on, Goethen Faust päihittää sen mennen tullen, mutta siinä on sentään juoni!) Päätin etten anna periksi, joten näillä mennään sitten etanavauhtia... Aloitin myös Rosamond Lehmannin Dusty Answer (Elämänhurman häipyessä), joka oli paljon kiehtovampaa luettavaa, mutten ehtinyt saada sitäkään pitkälle eteenpäin. Lyhyesti sanottuna toukokuu oli itkettävän huono lukukuukausi, vaikka jopa lukumaratoonasin ja olin luvannut itselleni lukea enemmän. Kesäkuussa trendi oli edelleen vähän huono, mutta nyt yritän valita hiukan helpompia kirjoja luettavaksi, ja tahti tuntuu hiukan nousevan.

Kuun aikana katsoin kolme elokuvaa. Venuksen merkki (1955) oli 50-luvun italialainen elokuva josta ei jäänyt yhtään mitään päähän, tosin seurasin sitä myös vähän huonosti. En oikein ymmärtänyt oliko elokuva perinteisiä sukupuolirooleja vastaan vai ei, sillä lopussa toinen nainen tuli raskaaksi eikä ikinä päässyt töihin ja toinen ei löytänyt rakkautta. Ainoa mitä jäi mieleen että italialaiset joivat todella kahvia keskellä yötä. (Ehkä he ovat siksi niin eloisia? Hahhah.)

Time Out (2015) on intialainen nuortenelokuva pojasta, jonka homoseksuaali veli on kaapissa lähipiirilleen. Tämä oli tosi miellyttävä elokuva, ja nuorten elämä oli aika samanlaista verrattuna länsimaalaisiin teineihin. Päähenkilön rakkaustarina oli osittain vähän epäuskottava mutta osittain myös jotenkin sympaattinen.

Alice Júnior (2019) puolestaan on brasilialainen elokuva ensisuudelmaansa kaipaavasta transtytöstä, joka joutuu vaihtamaan konservatiiviseen kouluun. Minusta elokuva oli hyvin tehty, ja se näytti ensinnäkin täysin erilaiset ilmapiirit ja yhteisöt, mutta myös transsukupuolisten kohtaaman syrjinnän, kiusaamisen ja jopa fyysisen häirinnän. Tämä elokuva sai tajuamaan tätä hiukan paremmin. Trans- ja muunsukupuolisista ei todellakaan ole liikaa elokuvia saati sitten kirjoja, joten suosittelen! Elokuva ei ollut ollenkaan rankka (niin kuin se olisi voinut olla), vaan sen tunnelma oli pirteä ja kohtaukset hyvin tehty. (Ah, brasilialaiset metsämaisemat!) Alice itse oli todella ulospäinsuuntautunut, sisukas ja löysi ystäviä. Hänen isänsä oli myös niin avoin että teki mieli itkeä. Lisäksi loppu oli hyvin avoin ja monitulkintainen. 

Vanha juutalainen hautausmaa

Kesäkuu on niin pitkällä, etten enää muista mitä tapahtui toukokuussa. Ainakin vietin vappua simalla ja tekemällä tippaleipiä ystävän kanssa - ihan täydellisiä niistä ei tullut, mutta hauskaa oli! Olin paljon ulkona varsinkin kävelyillä ja vihdoin otin pyöränkin esiin talviteloilta. Puhuin ystävien kanssa tuntikausia, niin ettemme ehtineetkään katsoa elokuvaa, tai vietimme pienimuotoisesti yhden synttäreitä syömällä kakkua, intialaisia snackseja, vietnamilaisia dumplingeja ja juomalla pinkkiä intialaista juomaa sekä simaa! Kuun lopussa oli viikon (!) pituinen helluntailoma jolloin säätkin alkoivat lämmetä kesäkeleiksi. Mitään sen kummempaa en lomalla tehnyt kuin ainakin yritin rentoutua. Lisäksi kuu oli pandemian kannalta mielenkiintoinen, sillä sen alussa rajoitukset olivat juuri tiukentuneet ja lopussa alkoivat kilpaa höllentyä. Kävin viimeisinä päivinä ensimmäisen kerran baarissa yli puoleen vuoteen ja jopa ensimmäistä kertaa läheisen LGBT+ -ryhmän tapaamisessa, joka oli tavannut siihen asti pelkästään netissä.

Lähde

Kuninkaallinen metsästysmaja -
Saksastakin löytyy näemmä hirsitaloja!

Helatorstaina teimme taas ystäväni kanssa pienen spontaanin päivämatkan pikkukylään, josta kerroinkin lukumaratonpostauksessani. Tosin matkan varrelle sattui pieniä mutkia: ensin hyppäsimme väärään bussiin ja päädyimme Karlsruheen, sitten tajusimme ettei kylässä ollutkaan paljoa nähtävää, paitsi entisen synagogarakennuksen hienot ovet ja puu, joka surisi täynnä mehiläisiä, ja sitten myöhästyimme bussista sillä odotimme väärällä puolella katua! Toisaalta seuraavan tunnin (!) tanssahtelimme pysäkillä musiikin tahdissa, herätimme kaikkien autoilijoiden huomion, ja näimme jopa oranssin auton, mitä kaverini ei olisi ikinä uskonut. Loppujen lopuksi söimme lopulta Stuttgartin rautatieasemalla pho-keittoa ja Subwayn keksejä. Tämä päivä oli hauskan spontaani, rento ja yllättävä!

Intialais-suomalais-saksalainen herkkupöytä

júfàn - kiinalaista "riisilaatikkoa"

Toivottavasti teidän kesä on alkanut hyvin :) Kauniita, salaperäisiä kesäiltoja <3

Sateenkaaren päässä odottaa onni...

Mikä oli teidän toukokuun ihmeenne tai enteenne?

Kaksi lowkey-sateenkaariromaania **

Kiinnostus heräsi: löysin kirjastosta

The Summer of Us

Cecilia Vinesse

2020

Stephanie Singh

The Summer of Us (2018)

303 sivua

dtv

Kesä päättökokeiden jälkeen on koittanut. Aubrey ja Rae ovat suunnitelleet yhteistä interrail-matkaa jo pienestä pitäen. Vuosien varrella kaveriporukka on tosin kasvanut, ja nyt mukaan ovat myös tulossa Raen salainen ihastus Clara, Aubreyn poikaystävä Jonah, mutta myös Gabe, jota Aubrey on muutama päivä aiemmin suudellut. Kahden viikon ajan London American Schoolia käyneet ystävykset aikovat nähdä Euroopan suurkaupunkeja ja kokea viimeisiä muistoja yhdessä - ennen porukan hajaantumista eri yliopistoihin ympäri maailmaa.

The Summer of Us on matkakertomus, mutta minusta kirjan tapahtumapaikoista olisi voinut kirjoittaa enemmänkin. Huomio kiinnittyi etupäässä itse hahmoihin ja heidän suhteisiinsa. Päähenkilöt ovat kaikki symbolisen hyväosaisia, kansainvälisiä nuoria, jotka ovat kaikki jollain lailla kotoisin USA:sta mutta asuneet teini-ikänsä Lontoossa. Tämä aspekti oli minusta erityisen mielenkiintoinen myös henkilökohtaisesti, vaikken olekaan viettänyt koko nuoruuttani ulkomailla. Samaan aikaan he ovat myös lähdössä opiskelemaan ympäri maailmaa USA:an tai Australiaan asti: heille on koko maailma avoinna. 

Ystäväporukan välit ovat suuressa osassa tarinaa ja alkuasetelman vuoksi draamalta ei voi välttyä. (Voiko ylipäätänsä missään (nuorten-)kirjassa välttyä ihmissuhteiden purkamiselta?) Usein draama kärjistyy hiukan liian yllättäen, enkä tässäkään täysin pysynyt perässä. Joka tapauksessa on hyvin luonnollista, että tunteet kuumenevat matkan aikana, jolloin näkee toiset 24/7 - tästä syystä luokkaretkilläkin menee aina joillakin välit poikki. Tässä kirjassa lisäksi taustalla pyörii stressi epämääräisestä tulevaisuudesta ja tieto kiihtyen lähenevistä jäähyväisistä - kukapa ei tuntisi paineita niiden vuoksi?

Kirja oli ennen kaikkea kasvutarina, vaikka kukaan henkilöistä ei mielestäni niin erityisesti muuttunut. Jokainen kuitenkin löysi itsestään uusia puolia ja ehkä uusia haaveita. Joku keksi mitä haluaa opiskella, joku tajusi tunteidensa viilenneen, joku pohti, haluaako sittenkään lähteä Australiaan asti. Minusta tässä oli hyviä pohdintoja tulevaisuudesta, mutta jäin silti kaipaamaan jotain lisää. Kukaan hahmoista ei esimerkiksi tehnyt radikaalia muutosta elämässään. En ehkä löytänyt kirjasta suoranaista sanomaa, mutta se kertoi mielestäni hiukan nuorten epävarmuudesta. 

Kirja sopii Yöpöydän kirjat -blogin Pride-lukuhaasteeseen ja Queer-lukuhaasteen kohtaan "Lasten- tai nuortenkirja". Lisäksi se menee HelMet-lukuhaasteen kohtaan 38. "Kirja on käännetty hyvin". (En osaa ollenkaan arvioida käännöksiä, mutta minusta tämä tavoitti nuorisokielen ihan kelpoisasti. En erityisesti tykkää lukea saksaksi englantilaisia kirjoja, se tuntuu jotenkin turhauttavalta kun haluaisin lukea alkuperäiskielellä, mutta tätä oli kiva lukea.)

***

Kiinnostus heräsi: Jane Austen, kirjastosta, elokuva inspiroi

Der Jane Austen Club

Karen Joy Fowler

2005

Marcus Ingendaay

The Jane Austen Book Club (2004)

320 sivua

Manhattan

Viiden naisen ystäväporukka Jocelyn, Sylvia, Bernadette, Allegra ja Prudie kokoontuvat joka kuukausi puhumaan yhteisestä lempikirjailijastaan Jane Austenista, joka on heille lähestulkoon pyhä. Puhenaisena tunnettu Jocelyn kutsuu myös mukaan Griggin, johon muut suhtautuvat epäluuloisesti, onhan tämä mies, vasta tutustunut Austenin kirjoihin ja kaiken lisäksi puhuu kirjailijasta samaan hengenvetoon scifi-klassikoiden kanssa. Kuukausien aikana jokaisen elämässä tapahtuu murroksia, oli sitten kyseessä parisuhdekriisi, takaisinpaluu, kumppanin löytäminen tai läheisen kuolema. Loppukesästä itse kunkin elämäntilanne on muuttunut.

Olen nähnyt kirjasta tehnyt elokuvan The Jane Austen Book Club (2007) vuosia sitten ja pidin siitä silloin kovasti, vaikken enää muistakaan siitä lähestulkoon mitään. Nyt huomasin kuinka juonikäänteitä oli elokuvassa johdateltu eteenpäin ja dramatisoitu - kirja tuntui sen vuoksi osittain jopa laimealta varsinkin Prudien luvussa. Kuitenkin tietyllä tavalla pidin kirjasta sen vuoksi, että se pysyi realistisena loppuun asti. Kuukausien jälkeen jokaisen elämä oli hiukan järissyt, mutta elämä kuitenkin jatkui. 

Jokainen luku keskittyy siis yhteen henkilöön, tämän taustaan ja nykyhetkeen - tosin loppupuolella tämä jako ei ollut enää kovin selkeää ja esimerkiksi Bernadette jäi etäiseksi (niin että jopa unodin hänen nimensä nyt parin viikon aikana). Samoin jokaisessa luvussa keskusteltiin yhdestä Austenin kirjasta, jotka peilautuivat sitten henkilöiden tarinoissa. En ole lukenut kuin Ylpeys ja ennakkoluulon ja Emman, joten moni viittaus jäi (näistäkin kahdesta kirjasta) huomaamatta. Lisäksi erään orastavan rakkaustarinan tajusin vasta vähän ennen sen selkenemistä, mutta fiksu(mma)t lukijat tajuaisivat sen varmasti jo heti alkumetreillä. 

Mietin myös puolet kirjasta miksi henkilöt ovat niin ärsyttäviä, hiukan pöyhkeitä (kuten Prudie joka heitteli ranskankielisiä lausahduksia) ja ennakkoluuloisiakin, kunnes tajusin että hehän ovat karikatyyrejä siinä missä Austeninkin hahmot! Heidän Austenin palvontansa meni paikoittain vähän yli - tosin en välttämättä itsekään siedä yhtäkään pahaa sanaa idoleistani. :D 

Päähenkilöiden elämäntarinat olivat ihan mielenkiintoista luettavaa mutta mitään erityistä ei jäänyt päähän. Allegran tyttöystävää ja seksuaalisuutta käsiteltiin suhteellisen neutraalisti ja erään hahmon nuoruudessa tapahtunut raiskaus hiukan yllätti. En erityisesti kiintynyt kehenkään, mutta pidin ainakin Sylviasta, sillä hän vaikutti rauhalliselta ja lempeältä.

Kirjassa oli kivaa pohdintaa Jane Austenin kirjoista - vaikken olekaan mikään suuren suuri fani, niin kirjallisuusanalysointia on aina hauska lukea! Kuitenkin tuntui että mihinkään aiheeseen ei todenna syvennytty. Hahmot heittelivät kerhon kokouksissa omia mielipiteitään mutta eivät todella syventyneet pohtimaan jotakin tiettyä aspektia tietyssä romaanissa. Tämä oli hiukan harmi, mutta muuten kerronta oli sujuvaa ja mielenkiinto pysyi koko ajan yllä. Tätä oli mukava lukea!

Kirja sopii Yöpöydän kirjat -blogin Pride-lukuhaasteeseen sekä henkilökohtaiseen Amerikkaa tutkimassa -haasteeseeni osavaltiolla Kalifornia. 

Kuva blogista Yöpöydän kirjat

** Oikeastaan en halunnut työntää näitä kirjoja sateenkaarikirjallisuuden lokeroon, mutta en lopulta keksinyt niille muutakaan yhteistä - samalla myös halusin sekä muistuttaa Pride-lukuhaasteesta että siitä, että seksuaalivähemmistöistä saa lukea ihan koko vuoden ympärikin. :)

Kesän bucket list 2021

Olin jo unohtanut että nythän on kesän bucket listan aika! Täällä lämpötila ja sää on keikkunut viime aikoina siihen malliin, ettei tiedä onko kevät vaiko Suomen kesä. Kuitenkin kesälukukauteni Saksassa kestää heinä-elokuuhun asti ja kesä tulee kulumaan lähinnä opiskelun kimpussa. Haluan kuitenkin suunnitella kesälle muutakin mukavaa. Tietysti koronatilanne tulee vaikuttamaan kaikkiin suunnitelmiin, mutta luulen että ne kyllä voivat olla jossain vaiheessa kesää mahdollisia.

Tänä kesänä aion palata Suomeen aikaisintaan vasta loppukesästä, toisin kuin viime vuonna jolloin tilanne oli juuri toisinpäin. Viime päivinä olen muistellut nostalgisesti päivämatkaamme Tammisaareen ja ensimmäisiä kahvilakäyntejä, mökkeilyä, juhannusyön valoisaa hämärää ja järven eri sävyjä aamuauringossa tai auringonlaskussa. Tuntuu hiukan haikealta etten pääse kokemaan sitä taas. Mutta toisaalta viime kesänä ei muuten tapahtunut paljon mitään erityistä, minkä vuoksi odotan tältä kesältä varsinkin tekemisiä ystävien kanssa!

Omenankukista tietää kesän lähestyvän

Kesällä aion:

*Matkustella

Ensi kädessä haluaisin tehdä lisää päivämatkoja lähistölle ja tutkia paikkoja. Lisäksi haluaisin tehdä muutaman päivän matkan ulkomailla tai Saksassa, sillä en ole vielä kertaakaan matkustanut täällä kunnolla opiskelujeni aikana. Nyt paikkoja on alettu avata alueilla, joissa koronaluvut ovat matalahkoja, joten tämä saattaa hyvin onnistua! Ystäväni kanssa on ainakin suunnitteilla matka Bodenseelle Etelä-Saksaan.

*Lukea 1500 1200 sivua kuukaudessa

Viime aikoina olen taas alkanut laiminlyödä lukemista vaikka se oli talvella vauhdissa. Tavoite on kunnianhimoinen, sillä luin viimeksi tämän verran tammikuussa ja silloinkin sattumalta. Mutta yrittänyttä ei laiteta.

EDIT: Alensin tavoitetta hiukan, sillä tajusin että minun pitäisi lukea joka päivä 50 sivua päästäkseni tavoitteeseen :D Nyt pitää vain 40...

*Tutkia asuinkaupunkiani

Olisi kiva tehdä joka viikko jonkinlainen retki tai kävely uuteen paikkaan lähistöllä. Olen viimeisen vuoden ajan tutkinut lähiseutuja milloin yksin, milloin ystävän kanssa, mutta vielä on paljon näkemättä. Etsin kauniita paikkoja ja uusia näköalapaikkoja...

*Lukea ja opiskella ulkona

En tiedä miksi en ole edelleenkään vaivautunut lähtemään ulos opiskelemaan tai lukemaan, vaikka säät sallisivatkin! Toisaalta sadekuuroja tuntuu tulevan joka päivä.

*Pitää synttärijuhlat...

Ne jäivät viime vuonna etupäässä kiireiden vuoksi välistä, mutta tänä vuonna haluan pitää pienet juhlat.

* ...ja käydä muissa pienissä juhlissa

Synttärijuhlat, illanistujaiset, you name it. Katsotaan miten tilanne suo. Täällä saa edelleen tavata vain kahden talouden välillä.

*Viettää juhannusta

Haluan opettaa jollekulle täällä miten kerätään kukkia tyynyn alle :)

*Valvoa koko yön

Haluaisin katsoa auringonlaskun ja sen jälkeen auringonnousun.

*Katsella tähtiä jonkun kanssa ja olla yöllä ulkona

*Käydä jäätelöllä jäätelöbaarissa

*Kirjoittaa

Runoja, tarinaa, jotain!

*Olla mukana tekemässä vaikutusta tai olla aktiivinen

Ehkä keksisin jotain.

Saada lähiopetusta

Tätä en aikomalla aio vaan pelkästään toivon. Jos luvut jatkavat pienenemistä, niin se voi jopa olla mahdollista joissain kursseissa! Katsotaan ja toivotaan :)

*Toteuttaa bucket listoja ystävien kanssa

Tai enneminkin epävirallisia suunnitelmiamme matkustamisesta, elokuvailloista ja muusta :D

*Laulaa

*Pitää netittömän päivän tai kaksi

Tämä tulisi tarpeeseen!

*Tehdä jotain uutta 

*Oppia jotain uutta

*Tehdä jotain ikimuistoista

Kaunista kesää <3 Onko teillä jo suunnitelmia?

Helatorstain Aamilukumaraton 13.-16.5.2021

Koronavuoden aikana olen taas intoutunut lukumaratoonaamaan ja tuntuu, että osallistun jokaiseen löytämääni maratoniin. Tosin en sitten loppujen lopuksi onnistu lukemaan lähes ollenkaan, sillä kulutan päiväni kaikkeen muuhun, mutta tuleepahan ainakin yritettyä. Aamilukumaratonin järjestää Instagram-sivu Aami-kollektiivi, mutta koska blogillani ei ole Instagramia (ainakaan vielä, eihän sitä koskaan tiedä!), osallistun vain blogin puolella.

Ideana on siis lukea neljän (!) päivän ajan niin paljon kuin ehtii ja jaksaa. En ole ikinä kokeillut useamman kuin yhden päivän maratoneja mutta kerta se on ensimmäinenkin! Ajattelin kuitenkin ottaa tämän(kin) maratonin rennosti ja lukea vain sen verran kuin miltä tuntuu. Voi olla että jonain päivänä luen enemmän ja toisena en lähes yhtään. Toivon kuitenkin saavani hiukan kohennettua toukokuun sivumääriä - olen viime päivät lukenut joka päivä vain nollasta viiteentoista sivua! Olisi kiva saada kuun aikana jokunen kirja loppuunkin asti... Samalla on kuitenkin kiva myös tallettaa muistiin päivärytmiäni, että mitä korona-ajan opiskelijan päiviin oikein kuuluu. (Näitä voi sitten vanhuksena ihmetellä, jollei internet ole sitten jo ihan poissa muodista tai jollei digitalisaatio ole ylikuumentunut ja räjähtänyt jo aikoja sitten...) 

Aloitan aamulla!

Torstai 13.5

11:45

Hups, minun oli tarkoitus päivittää heti aamusta mutta unohdin sen sitten kiireessä. Päätimme päivän varoitusajalla lähteä ystäväni kanssa spontaanille junamatkalle ja lähtö oli puoli kahdeksalta aamulla. :D Otimme kyllä kirjat mukaan mutta vielä emme ole kerenneet niiden pariin. Ideana oli ajaa junalla pieneen kylään lähellä Karlsruhea Etelä-Saksassa, mutta matkalle on jo sattunut hiukan kommelluksia: teknisen vian vuoksi myöhästyimme yhdestä vaihdosta ja päätimme vaihtaa lennosta reittiä ja ajaa Karlsruhe-Durlachin kautta. Tuolla asemalla kuitenkin hyppäsimme täysin väärään bussiin (miksei niissä lukenut mihin päin ne ovat menossa?) ja päädyimme Karlsruhen keskustaan! Siellä odotellessamme oikeaa bussia päädyimme sitten kävelemään eläintarhan poikki joka oli yllättäen avattu tänään, ja näimme ainakin vilaukselta elefantteja ja flamingoja. Nyt vasta olemme oikeassa bussissa.

Päivittelen myöhemmin lisää päivän käänteistä ja että sainko yhtään luettua :D

21:15

Huh, nyt olen vihdoin kotona. Päivästä tulikin hyvin mielenkiintoinen, sillä loppupäivästäkin kaikki suunnitelmamme muuttuivat lennossa. Olimme suunnitelleet käyvämme päivän aikana linnassa, kukkulalla ja puistossa, mutta mikään näistä ei toteutunut! Saavuimme lopulta bussilla yhteensä neljän tunnin matkan jälkeen kylään nimeltä Untergrombach, josta kävelimme tietä pitkin Obergrombachin kylään. Täällä kävikin nopeasti selväksi, että kylän vanhemman osan talot olivat kyllä kauniita ja siellä vallitsi mielestäni jotenkin italialainen tunnelma, mutta kylän linnaa ei päässyt katsomaan emmekä ehtineet enää lähteä vaeltamaan kukkulalle. Päätimme sitten tunnin kävelyn jälkeen lähteä takaisin bussilla - paitsi että odotimme väärällä puolella katua ja bussi ajoi nenän edestä! Seuraavan tunnin tanssimme sitten pysäkillä lempikappaleidemme tahdissa ja herätimme ohiajavien autojen huomion. Stuttgartissa puolestaan söimme pho-keittoa ja Subwayn keksejä rautatieaseman vieressä.

Vaikka tuntuu että istuimme puolet päivästä junassa tai bussissa niin en ehtinyt lukea kuin viisi sivua! Luen Karen Joy Fowlerin Der Jane Austen Clubia (The Jane Austen Book Club saksaksi), jonka olen joskus nähnyt elokuvanakin mutten muista siitä mitään. Kirja kertoo viidestä naisesta ja yhdestä miehestä jotka kokoontuvat keskustelemaan rakastamistaan Jane Austenin romaaneista ja joiden elämät alkavat muistuttaa kirjojen tapahtumia! Minusta idea on ihana, ja asiaa auttaa että olen lukenut ja nähnyt tv-sarjoina Emman ja Ylpeys ja ennakkoluulon (tosin Emmasta en kyllä muista paljoa muuta kuin loppuratkaisun). Aion nyt illasta katsoa jotain ohjelmaa ja jatkaa kirjaa, jospa saisin tänään vähän enemmän kuin viisi sivua luettua!

Luettu: 5 sivua

Obergrombach

Obergrombachin linna, joka olikin yksityisomistuksessa

1700-1800-luvun synagogarakennuksen ovet <3

Perjantai 14.05.

10:15

Olin eilen illalla niin väsynyt että pakotin itseni lukemaan 15 sivua ennen kuin kaaduin sänkyyn. Tänään ajattelin yrittää lukea hiukan enemmän, ehkä pääsisin myös lukemaan ulos!

Torstaina luettu: 20 sivua

13:50 

Olen tänäänkin ollut jotenkin niin uupunut, etten saanut aamupäivällä kuin nukuttua ja luettua kirjaa 15 sivua eteenpäin. Sen jälkeen yritin päästä tekemään hiukan opiskeluhommia mutta tietokoneeni sekoili etten sitten lopulta saanutkaan aikaiseksi paljoa mitään. Nyt ajattelin tehdä perunarieskoja jäljelle jääneestä perunamuusista, katsoa vähän sarjaa ja mennä ehkä lukemaan loppuiltapäiväksi ulos.

Luettu: 15 sivua

18:10

Sain aikaiseksi ihan hyvän makuisia perunarieskoja, minkä jälkeen kävin pikatestissä (täällä päin voi marssia testiin koska vain haluaa ilman oireita ja tulos tulee 15 minuutissa) ja istahdin ulos lukemaan. Luin 14 sivua eteenpäin Der Jane Austen Clubia. Kirjan jokainen kappale käsittelee kirjaklubin seuraavaa kokoontumista ja samalla selostaa tietyn päähenkilön elämäntarinaa. Sitä on mielenkiintoista lukea, mutten ole oikein päässyt sisälle kirja-analyyseihin enkä myöskään itse henkilöihin. Lisäksi luen kirjaa aika hitaasti kuten näkee - tuntuu että olen tottuneempi lukemaan tämäntapaisia kirjoja englanniksi, niin että jumitan nyt jokaisessa lauseessa.

Luettu: 29 sivua

Lauantai, 15.5

9:30

En taaskaan jaksanut päivitellä enää yöllä. Eilen illalla lukemisen jälkeen kävin vielä pikaisesti kaupassa ja soittelin perheelleni. Loppuillan osallistuin erään LGBT+ -ryhmän nettitapaamiseen, katsoin hiukan sarjaa ja luin 18 sivua eteenpäin kirjaa. Luin siis perjantaina koko toisen kappaleen, jei. Siihen taisi tosin mennä yhteensä kolme tuntia...

Perjantaina luettu: 47 sivua

20:45

No nyt on ilta ja arvatkaapa mitä olen saanut tehtyä tänään. Olen istunut tietokoneen ääressä saamatta mitään aikaiseksi. Olen pessyt wc:n. Olen käynyt kävelyllä, ihaillut omenankukkia, kuunnellut varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon podcastia ja soitellut kolme tutun kanssa. Olen listannut ystävän kanssa matkasuunnitelmiani, jotka tulevat toteutumaan sitten joskus hamassa tulevaisuudessa - mutta myös ensi viikkojen tekemisiä. Mutta ei, en ole saanut luettua. 

Sunnuntai, 16.5

10:20

Enpä sitten eilenkään illalla saanut paljoa luetuksi: suihkun, kokkauksen ja sarjan jälkeen kello oli jo yksi (mihin aika livahti?) ja pinnistelin vielä 12 sivua. Lauantai ei siis tosiaan ollut mikään lukupäivä vaikka se oli ollut tarkoituksena. Tänään olisi tarkoitus vihdoin tehdä viikon koulutyöt loppuun, joiden kanssa olen vetkutellut viime päivät, ja nähdä ystävää. Mutta viimeistään illalla aion yrittää tehdä spurtin lukemisessa.

Lauantaina luettu: 12 sivua

Maanantai, 17.5: Stop! 

No niin. Sunnuntai ei lopulta sujunut lukemisen suhteen ihan suunnitelmien mukaan. Aamupäivästä yritin opiskella, ettei olisi illaksi tekemistä, mutta eihän siitä sitten tullut mitään. Iltapäivällä tapasin ystäväni kanssa, ja menimme ensin kirkon portaille istumaan juomat kädessä kuuntelemaan katusoittajaa. Tämä soitti yllättäen lähes pelkästään lempikappaleitani! Illalla puolestaan kävelimme läheiselle maatilalle, otimme valokuvia upeista omenankukista ja yritimme saada riikinkukkoa pörhistämään höyhenensä. Illalla minun oli sitten pakko opiskella, ja vaikka jätin osan seuraavaksi aamuksi, niin en kuitenkaan ehtinyt lukea kuin tunnin. Luin vielä 21 sivua samaa kirjaa ja pääsin sivulle 125.

Sunnuntaina luettu: 21 sivua

Aftermath:

Yhteensä luin neljän päivän lukumaratonin aikana 103 sivua. Se on paljon vähemmän kuin olisin ennen lukenut yhden päivän aikana - mutta oikeastaan tämä oli arvattavissa. Olen ehkä enemmän pettynyt siihen etten yrittänyt lukea enemmän kuin viime viikkoina, jolloin olen saanut tosi vähän luettua päivässä. Vaikka perjantaina näytti siltä että pääsisin vauhtiin, en kuitenkaan saanut pidettyä samaa tahtia viikonloppuna.

Joka tapauksessa lukemani kirja, Karen Joy Fowlerin Der Jane Austen Club (The Jane Austen Book Club), oli mukava ja kiinnostavaa luettavaa. Tosin minun oli jostain syystä hidasta lukea tätä kirjaa saksaksi, ehkä olen tottuneempi lukemaan tällaisia kirjoja englanniksi tai sitten kyseessä oli jonkinlainen lukujumi.

Kiitos Aamikollektiiville lukumaratonista!